Uusi Atlantis
Paratiisi veden alla
Vuosituhannen vaihtuessa aurinko valaisi ensimmäisenä Tyynen valtameren saaria. Auringon sarastaessa seuraavan vuosituhannen alussa monia näistä saarista ei välttämättä enää ole.
Tyynen valtameren kolmetoista saarivaltiota ja niiden kuusi miljoonaa asukasta ovat levittäytyneet valtavalle alueelle Aasian ja Amerikan mantereiden välille. Saaria mainostetaan matkailijoille luonnonrauhalla, hiekkarannoilla ja koralliriutoilla – unohtamatta toki maukasta ruokaa, muinaista kulttuuria ja maailman ystävällisimpiä ihmisiä.
Paratiisissa luikertelee kuitenkin käärme, joka uhkaa tärvellä Tyynen valtameren trooppisen idyllin. Ilmastonmuutoksen ennustetaan koettelevan pienten ja vähävaraisten saarivaltioiden elinmahdollisuuksia. Osa saarista saattaa jopa hävitä kokonaan maailman kartalta.
Meidän jälkeemme vedenpaisumus
Maapallon keskimääräinen lämpötila on noussut tähän mennessä 0,3–0,6 astetta viime vuosisataan verrattuna. Johtavista ilmastotutkijoista koostuva ilmastopaneeli IPCC arvioi, että vuoteen 2100 mennessä lämpötila kohoaa vielä 1–4 astetta lisää.
Ilmaston lämmetessä merenpinnan uskotaan nousevan veden lämpölaajenemisen ja jäätiköiden sulamisen takia. IPCC:n arvioiden mukaan merenpinta kohoaa 13–94 cm vuoteen 2100 mennessä. On kuitenkin mahdollista, että lisäys on vielä suurempi. Tyynen valtameren alueella merenpinta on noussut tähän asti jopa 2,5 cm vuodessa. Syynä tähän lienee 2–7 vuoden välein toistuva, El Niñona tunnettu ilmaston heilahdus.
Monille Tyynenmeren saarille pienikin merenpinnan nousu voi olla kohtalokas. Yhden metrin nousu hukuttaisi alleen kahdeksasosan Kiribatista ja neljä viidesosaa Marshallsaarten Majuro-atollista, jolla asuu lähes puolet maan asukkaista.
Monilla saarilla suurin osa maasta on alle neljän metrin korkeudella merenpinnasta –esimerkiksi Tuvalu sijaitsee keskimäärin vain kahden metrin korkeudella. Lisäksi asutus ja infrastruktuuri ovat usein keskittyneet alaville rannikoille: Marshallsaarten pääkaupungissa eduskunta, ministeriöt ja pankit sijaitsevat kaikki vain runsaan metrin korkeudella merenpinnasta.
Kurpitsatkin menivät
Merenpinnan nousu ja voimistuneet myrskyt lisäävät eroosiota, joka syö hiljalleen rantoja. Sisämaahan tunkeutuva merivesi pilaa pohjavesiä ja vaikeuttaa perinteisten ravintokasvien kuten jamssin ja taron viljelyä. Kuivuuskaudet, jotka saattavat yleistyä ilmaston lämmetessä, tuhosivat vuonna 1998 kaksi kolmasosaa Fidžin sokeriruokosadosta ja yli puolet Tongan kurpitsoista – ei mikään pieni juttu maille, joiden vientituloista kyseiset tuotteet kattavat lähes puolet.
Meren lämpeneminen ja veden pinnan nousu uhkaavat monimuotoisuudestaan tunnettuja koralleja laajamittaisella tuholla. Korallit ovat tärkeitä lisääntymispaikkoja monille kaloille, jotka puolestaan elättävät paikallisia ihmisiä.
Ilmaston lämpenemisen uskotaan myös lisäävän trooppisten tautien kuten malarian ja dengue-kuumeen levinneisyyttä. Edes vainajat eivät säästy ilmastonmuutokselta: Marshallsaarilla, Tuvalussa ja Kiribatilla nouseva merivesi uhkaa rannikon pyhiä hautapaikkoja.
Tyynen valtameren saarten tulevaisuus ei näytä uudella vuosituhannella ruusuiselta. Jos ilmastonmuutos etenee ennakoidulla tavalla, saavat monet pienten maiden asukkaat alkaa pian etsiä itselleen uutta kotia. Kiribatissa ihmisiä joudutaan jo siirtämään pois vaarallisimmilta saarilta.
Soutuvenheellä paratiisisaarille
Saarelaiset eivät aio silti luovuttaa, vaan pyrkivät keksimään keinoja, joilla he voisivat sopeutua ilmastonmuutokseen. Ratkaisua etsitään kehittämällä uusia viljelymenetelmiä, suojelemalla rantoja pahenevalta eroosiolta ja panostamalla puhtaan juomaveden saamiseen uusila tekniikoilla.
Pienet saarivaltiot myös vaativat teollisuusmailta tarmokkaampia toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa ne ovat muistuttaneet tutkijoiden arviosta, jonka mukaan päästöjä olisi leikattava maailmanlaajuisesti 60–80 %. Saarivaltioiden oma panos ilmaston lämpenemiseen on pikkuruinen: Tyynen valtameren asukas tuottaa vain neljänneksen maailman keskimääräisestä ja alle kymmenesosan vauraiden teollisuusmaiden kansalaisen päästötasosta.
Tähän mennessä piskuisten saarten edustajien näkemykset ovat kaikuneet lähes kuuroille korville. Kaksi vuotta sitten hyväksytty Kioton pöytäkirja velvoittaa teollisuusmaita vähentämään päästöjään vain viidellä prosentilla.
Jos haluaa nähdä paratiisisaaret merenpinnan yläpuolella, kannattaa lento varata pian. Tai ehkä ei sittenkään: lentomatka Helsingistä Tongalle tuottaa matkustajaa kohti ilmastoa lämmittäviä päästöjä määrän, joka vastaa vaikutukseltaan kymmentä tonnia hiilidioksidia. Se on seitsemän kertaa yhdelle ihmisille vuoden aikana sallittu kestävä päästötaso.
Oras Tynkkynen
Englantilaisen tutkijan Ben Matthewsin sivuilla voit laskea, kuinka paljon lentomatkasi kuluttaa energiaa ja lämmittää ilmastoa: http://www.benjhm.free-online.co.uk/flying/.
