Ilmastonmuutos kurittaa köyhiä
Ilmaston lämpeneminen merkitsee valtavia muutoksia – ja enimmäkseen ikäviä sellaisia. Tuskin kukaan välttyy ilmastonmuutoksen haitoilta, mutta toiset saavat kärsiä huomattavasti enemmän kuin toiset. Ensimmäisenä tulilinjalla ovat juuri ne ihmiset, jotka viimeiseksi tarvitsisivat riesakseen uusia ongelmia: maailman köyhimmät.
Useimmat kehitysmaat sijaitsevat kuumilla seuduilla, joilla pienikin lisälämpeneminen on liikaa. Esimerkiksi vuonna 1998 intialaiseen Orissan osavaltioon iski helleaalto, joka tappoi yli 2 000 ihmistä. Joidenkin arvioiden mukaan lämpötila saattaa nousta Intiassa nykyisestä vielä 5-–8°C. Voi vain kuvitella, miten tukalaa orissalaisilla on sadan vuoden päästä.
Nykyään malarialle suotuisilla seuduilla asuu vajaa puolet maailman asukkaista ja tauti tappaa kolme tuhatta ihmistä joka päivä. Ilmaston lämmetessä malarialle alttiin väestön osuus voi kasvaa kolmanneksella 60 %:iin. Jos malariakuolemien määrä lisääntyisi samassa suhteessa, aiheuttaisi ilmastonmuutos yli kolmannesmiljoonan ihmisen menehtymisen vuosittain.
Ilmastonmuutos voi lisätä myös ripulitapauksia kahdellakin eri tavalla: heikentämällä puhtaan veden saantia ja luomalla otolliset olot taudinaiheuttajien leviämiselle. Suomen oloissa melko harmiton ripuli tappaa kehitysmaissa vuosittain neljä miljoonaa alle viisivuotiasta lasta. Pienikin suhteellinen lisäys voi siis merkitä lukuisia lapsiuhreja.
Nälkää ja kurjuutta
Kehitysmaat ovat teollisuusmaita riippuvaisempia maataloudesta, joka puolestaan riippuu pitkälle ilmastosta. Jos äärimmäiset sääilmiöt yleistyvät ennustetulla tavalla, köyhien maiden ruoantuotanto vaikeutuu entisestään. Englantilaisen Hadleyn tutkimuskeskuksen mukaan ilmastonmuutos voi uhata 50 miljoonan ihmisen ruoansaantia etenkin Afrikassa vuoteen 2080 mennessä.
NASAn tutkijat ovat arvioineet, että neljän asteen nousu lämpötilassa kasvattaisi sademääriä tropiikissa keskimäärin kymmenisen prosenttia. Samalla kuitenkin haihtuvuus lisääntyisi peräti 30 %, joten kuivuuden aiheuttamat ongelmat vain pahenisivat. Vuoteen 2050 mennessä jopa 100 miljoonaa ihmistä voi kärsiä ilmastonmuutoksen aiheuttamasta merkittävästä veden puutteesta.
Merenpinnan nousu ja myrskyjen aiheuttamat tulvat voivat työntää sisämaahan suolaista merivettä, joka uhkaa makean veden varoja. Suolaantumisen on ennustettu haittaavan maataloutta kaikilla alle viisi metriä merenpinnan yläpuolella sijaitsevilla rannikkoseuduilla. Kymmenesosa Etelä-, Itä- ja Kaakkois-Aasian riisinviljelyalueista on alttiina merenpinnan nousun aiheuttamalle maaperän suolaantumiselle. Tämä voi vaarantaa jopa 200 miljoonan ihmisen ravinnonlähteen.
Vaikka ruokaa riittäisikin maailmanlaajuisesti, ei köyhillä kehitysmailla välttämättä ole varaa ostaa sitä. Ravinnon maailmanmarkkinahintojen odotetaan ilmastonmuutoksen myötä nousevan 40 %. Hurjimpien arvioiden mukaan ilmastonmuutos voi uhata kymmeniä miljoonia ihmisiä nälkäkuolemalla.
Taloudellisten vaikutusten arvioiminen on konstikasta, mutta pieni lämpeneminen saattaa jopa vauhdittaa talouskasvua monissa teollisuusmaissa. Samaan aikaan kehitysmaiden taloudet kärsivät. Kuilu rikkaiden ja köyhien välillä lavenee siis entisestään. Valtioiden sisälläkin ensimmäisenä tulilinjalla ovat kaikkein köyhimmät, jotka joutuvat esimerkiksi viljelemään maata äärimmäisille sääilmiöille alttiilla alueilla tai rakentamaan talonsa tulvien toistuvasti huuhtomalle rannikkoseudulle.
Tuulten viemää Teollisuusmailla on myös varaa suojautua ilmastonmuutokselta aivan toisessa määrin kuin kehitysmailla. Esimerkiksi hirmumyrskyt aiheuttavat tuhoja myös teollisuusmaissa, mutta vain kehitysmaissa ne tapaavat vaatia tuhansia kuolonuhreja. Keski-Amerikan maita vuoden 1998 lopulla runnonut Mitch tappoi kymmenisen tuhatta ihmistä, vei kodin kolmelta miljoonalta ja aiheutti jo ennestään köyhille Keski-Amerikan maille valtavat taloudelliset vahingot. Pahiten kärsinyt Honduras menetti 70 % sadostaan.
Merenpinnan ennakoidaan nousevan tämän vuosisadan aikana 10–90 cm. Noin puolet maapallon ihmisistä asuu alavilla rannikkoseuduilla, ja suunnilleen kolmannes nykyisistä viljelymaista sijaitsee alle viisi metriä merenpinnan yläpuolella. Niinpä pienelläkin nousulla voi olla mittavia seurauksia.
Metrin nousu merenpinnassa voisi häätää kodeistaan satoja miljoonia ihmisiä. Jo 40 senttimetrin nousu altistaisi 75–200 miljoonaa ihmistä tulville. Osa valtioista saattaa hävitä kokonaan: esimerkiksi Tuvalu sijaitsee keskimäärin vain kahden metrin korkeudella merenpinnasta. Hollannin kaltaisilla vaurailla mailla on varaa rakentaa yhä korkeampia patoja suojaamaan merenpinnan nousulta, mutta mitä tekevät Malediivit tai Nauru? Hukkuvat.
Vaikka yksittäiset ilmastonmuutoksen aiheuttamat ongelmat voivat olla ratkaistavissa, niiden yhteisvaikutus saattaa olla monissa maissa dramaattinen. Jo ennestään kuivuudesta kärsivillä seuduilla ilmastonmuutos voi olla ratkaiseva tekijä, joka käynnistää konfliktin hupenevista vesivaroista. Nälänhädät ja tulvat voivat pakottaa miljoonat ihmiset ympäristöpakolaisiksi.
On lohdutonta ajatella Nepalin ja Burundin kaltaisia maita, jotka jo nykyisellään elävät kuilun partaalla. Nopeasti kasvava väestö, köyhyys ja ilmastonmuutos muodostavat yhtälön, jonka tuloksena on todennäköisesti valtava joukko ruumiita.
Oras Tynkkynen
Kirjoittaja on Maan ystävien ilmastokampanjavastaava, joka on erikoistunut kansainväliseen ilmastopolitiikkaan, ilmasto-oikeudenmukaisuuteen ja pohjois-eteläkysymyksiin.
Kenen on vastuu?
Ilmastonmuutoksesta kärsivät eniten kehitysmaiden köyhät – ihmiset, jotka ovat kaikkein vähiten vastuussa koko ongelman aiheuttamisesta. Teollisuusmaat tuottavat noin kaksi kolmasosaa maailman hiilidioksidipäästöistä, vaikka niissä asuu vain vajaa neljäsosa väestöstä. Keskimääräinen afrikkalainen tuottaa alle kymmenesosan vauraiden teollisuusmaiden asukkaan päästöistä. Vuonna 1990 teollisuusmaat olivat aiheuttaneet liki 90 % siihen mennessä tapahtuneesta lämpenemisestä.
Päästöissä on myös olennainen laadullinen ero. Teollisuusmaiden päästökuormat tulevat voittopuolisesti korkean elintason ylläpitämisestä: esimerkiksi autoilusta, kulutustavaroiden tuottamisesta, suurten asuntojen lämmittämisestä ja lentämisestä. Kehitysmaiden päästöt taas ovat useimmiten peräisin silkasta eloonjäämisestä, kuten metsän raivaamisesta, karjan kasvatuksesta ja riisin viljelystä.
Melkoinen osa kehitysmaiden niukoistakin päästöistä on välillisesti teollisuusmaiden aiheuttamaa. Esimerkiksi Lähi-idän maiden päästöt syntyvät lähinnä öljyntuotannosta. Ja ketkä kuluttavatkaan 2/3 maailman öljystä? Rikkaat teollisuusmaat.
Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen edellyttää maailmanlaajuisten päästöjen leikkaamista noin kahdella kolmanneksella. Vaikka teollisuusmaat lopettaisivat päästöjen tuottamisen tyystin, tämä ei riittäisi pysäyttämään ilmastonmuutosta. Kehitysmaiden päästöt kasvavat viitisen prosenttia vuosittain, ja niiden uskotaan ohittavan teollisuusmaiden päästöt jo lähivuosikymmeninä. Köyhienkin maiden on siksi rajoitettava päästöjään ennemmin tai myöhemmin.
Monet kansalaisjärjestöt ovat tarjonneet ratkaisuksi päästöoikeuksien jakamista tasan maailman asukkaiden kesken. Yhtäläinen päästötaso on yksinkertaiselta ja oikeudenmukaiselta vaikuttava malli. Se merkitsisi roimia päästöleikkauksia teollisuusmaille, mutta päästöjen vähentämisen kustannuksia voisi lieventää kansainvälisellä päästökaupalla.
