Julkaistu aiemmin ranneliike.netissä.
Julkisuudessa on tänä kesänä nähty puheenvuoroja, joissa Pride-kulkueita on kritisoitu kärkevästi. Esimerkiksi kristillisdemokraattien viestintäpäällikkö Asmo Maanselkä kuvasi kulkueita ”provokaatioksi perinteisiä arvoja vastaan” (KSML 9.7.).
Kaupallista Tampere Prideä järjestävän Ilkka Veiströmin mielestä ihmisoikeuskulkueet ovat ”vanhanaikaisia, tuputusta, tuskallista ja rankkaa” (AL 18.7.). Drag-artisti Jukka Kuronen on puolestaan todennut, että ”eivät heterokaan marssi omaa heterouttaan” (AL 16.7.).
Miksi siis enää järjestää Pride-kulkueita? Minäpä kerron joitakin syitä.
Yksi ystäväni menetti työpaikkansa. Toista on solvattu kaduilla. Kolmas on pahoinpidelty. Kaikille teoille oli yhteinen syy: homous.
Suomessa saa mennä naimisiin, jos toinen puoliso on musta- ja toinen valkoihoinen. Avioituminen on sallittua myös, vaikka toinen puolisoista olisi pitkä ja toinen lyhyt, toinen ruotsin- ja toinen suomenkielinen. Mutta jos puoliso sattuu olemaan samaa sukupuolta, avioliitto on lailla kielletty.
Niin kauan kuin ihmisiä asetetaan eriarvoiseen asemaan, syrjitään ja pahoinpidellään Suomessa seksuaali- tai sukupuoli-identiteetin takia, niin kauan riittää aihetta marssia. Heteroiden ei tätä yleensä tarvitse tehdä, koska lienee – onneksi – harvinaista, että ihmisiä syrjittäisiin heterouden takia. Jos syrjittäisiin, olisin valmis marssimaan heidän rinnallaan.
Joku voi ajatella, että yhdenvertaisuus on sinänsä hyvä tavoite, mutta tarvitseeko siitä tehdä meteliä. Eivätkö lesbot ja homot voisi ajaa oikeuksiaan hissukseen, kulissien takana?
Neuvoa voi havainnollistaa kuvittelemalla, että sitä olisi tarjoiltu aiemmille yhdenvertaisuuden puolesta kamppailleille liikkeille. Pitikö naisten äänioikeuden puolesta taistelleiden sufragettien järjestää mielenosoituksia? Eikö Martin Luther King olisi voinut ottaa vähän rauhallisemmin?
Kiinnostavaa on myös pohtia, mikä ketäkin provosoi. Osaa konservatiiveista selvästi häiritsevät kulkueet, joihin osallistuu seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä sekä heidän oikeuksiensa puolustajia.
Vähemmän olen kuullut konservatiiveilta puheenvuoroja siitä, miten jeesusmarssit provosoivat maltillisesti uskontoon suhtautuvaa suomalaisten enemmistöä. Häiritsevätkö konservatiiveja myös vappumarssit? Saavatko kehitysvammaiset ja vanhukset marssia oikeuksiensa puolesta?
Mitkä yleensäkään ovat sellaisia asioita, joiden puolesta vapaassa yhteiskunnassa saa järjestää kulkueita? Voisivatko konservatiivit kirjoittaa listan?
Itse haluaisin nähdä sellaisen Suomen, jossa kenenkään mielestä ei ole provosoivaa, että miespuolinen ystäväni pukeutuu naiseksi. Suomen, jossa kukaan ei häiriinny siitä, kun kaksi naista pitää toisiaan kadulla kädestä. Suomen, jossa sateenkaarilippua pidetään yhtä vähän häiritsevänä kuin kristillisdemokraattien tunnuksia.
Sellaisen Suomen eteen kannattaa tehdä töitä – ja vaikka osallistua Pride-kulkueisiin.
Oras Tynkkynen
