Tasa-arvoisen avioliittolain vastustajat katsovat usein puolustavansa perinteistä käsitystä avioliitosta. Nykyisen lain rajaus avioliitosta on aikain saatossa hyväksi todettu, joten sitä on parempi heidän mukaansa olla ronkkimatta.
Käsitys avioliitosta on kuitenkin muuttunut Suomessa olennaisesti vuosien saatossa. Sitä mitä perinteisen avioliiton kannattajat pitivät ainoana oikeana vaihtoehtona vielä 1900-luvun alkupuolella, nykyiset perinteisen avioliiton kannattajat luultavasti pitävät vääränä – jopa pöyristyttävänä.
Vuonna 1673 piispa Johannes Gezelius määräsi naisten alimmaksi avioitumisiäksi Suomessa neljätoista. Vuoden 1734 lain osassa Naimisen Caari puolestaan todettiin: “Mies eli waimo ei mahda awioskäskyyn itzens andaa, ennen cuin mies on täyttänyt yxicolmattakymmendä, ja waimo wijsitoistakymmendä wuotta; ellei Cuningas löydä cohtullisexi, sijhen lupaa andaa.”
Tuolloinen laki siis salli avioliitot 15-vuotiaiden tyttöjen kanssa, ja kuninkaan erityisluvalla saattoivat avioitua sitäkin nuoremmat. Naisten ikäraja nostettiin 17:ään vasta vuonna 1911 ja nykyiseen 18:aan 1988.
Naimisen Caari linjasi myös: “Isä on tyttärens naittaja, ja äiti mahta sijhen neuwoo andaa. Jos Isä on cuollut; nijn on äiti lähimmäisten suculaisten neuwon canssa. Jos ei isää, eikä äitiä elos ole; nijn olcon se, jonga isä suusanalla, eli kirjallisesti, eli äiti lähimmäisten suculaisten neuwon canssa, naittajaxi nimittänyt on.”
Nainen tarvitsi siis lähtökohtaisesti isänsä suostumuksen avioliittoa varten. Täysi-ikäiset naiset pääsivät naimisiin ilman naittajan lupaa vasta vuodesta 1864 lähtien.
Vuonna 1929 säädettiin ensimmäinen erillinen avioliittolaki. Siinä rajoitettiin monien ihmisryhmien oikeutta mennä naimisiin: “Se, jolla on kaatumatauti, joka ei pääasiallisesti johdu ulkonaisista syistä, tai tarttuvalla asteella oleva sukupuolitauti, älköön menkö avioliittoon, ellei ole siihen saanut tasavallan presidentin lupaa. Kuuromykkä älköön myöskään sellaisetta luvatta menkö avioliittoon toisen kuuromykän kanssa, paitsi milloin jommankumman kuuromykkyys ei ole synnynnäistä. ”
Toisessa lain pykälässä avioituminen kiellettiin mielenterveysongelmaisilta ja monilta kehitysvammaisilta: “Avioliittoon älköön menkö se, joka on mielisairas tai tylsämielinen.” Vuosina 1955–64 sentään kaksi kuuromykkää sai avioitua presidentin erityisluvan ansiosta.
Epileptikkoja ja kuuromykkiä koskevat rajoitukset poistettiin laista vuonna 1969. Mielenterveysongelmaisia ja eräitä kehitysvammaisia koskevista rajoituksista luovuttiin niinkin myöhään kuin 1988.
Lakien käsitys avioliitosta on siis muuttunut aikojen ja arvojen mukana. Sen ansiosta nykyään ei enää hyväksytä lapsiavioliittoja, vaadita naiselta isän suostumusta avioitumiselle tai kielletä avioliittoja epileptikoilta.
Nyt on jälleen aika päivittää lakia. Hyväksymällä tasa-arvoisen avioliittolain voimme ottaa jälleen yhden askeleen polulla kohti Suomea, jossa kaksi täysivaltaista aikuista voi päättää avioliitostaan.
2 Responses
Kiitos tämäniltaisesta osanotostasi eduskunnan lähetekeskusteluun! Olisi ollut mukava nähdä myös jonkun omaa kantaani edustavan henkilön oikeasti vastaavan esitettyihin pointteihin eli keskustelevan, kuten sinä teit.
Koska olet selvästi pohtinut asiaa, kuulisin edelleen mielelläni vastauksesi muutama vuosi sitten esittämääni huomioon (https://www.orastynkkynen.fi/?p=1894, kommentti nro 8), joka yhä säännöllisesti sivuutetaan keskustelussa. Arvostamme molemmat argumentointia tosiasioiden pohjalta, ja minusta tuo ei ole eheää päättelyä.
Mitä tulee yllä esiin nostamaasi ajatukseen siitä, että avioliiton sukupuolineutralointi (tiedämme toki molemmat, miten paljon mukavammalta ja suorastaan vastustamattomalta “tasa-arvo” sanana kuulostaa, vaikka sen käyttö olisikin asiayhteydessä harhaanjohtavaa) olisi vain yksi looginen edistysaskel outojen ja epäolennaisten rajoitteiden poistamisessa: epilepsia ja isän suostumus eivät ole avioliiton olemuksen kannalta olennaisia tekijöitä. Ihonväri, kansallisuus tai puoluekantakaan eivät ole sellaisia. Aina kun jokin yhteiskunta tai aate on rajannut avioliittoa näillä perusteilla, se on kiistämättä toiminut epäjohdonmukaisesti, jopa väärin.
Sen sijaan puolisoiden sukupuoli on kautta historian kaikkialla maailmassa ollut avioliiton olemuksen kannalta olennainen tekijä. Viime vuosikymmenten länsimaita lukuun ottamatta en ole tavannut ainoatakaan sivilisaatiota, joka olisi katsonut, että avioliitossa puolisoiden sukupuoli on täysin merkityksetön seikka.
Jopa liittojen lukumäärä (esim. yhdellä miehellä useampi kahdenkeskinen heteroliitto voimassa yhtä aikaa), jolta lainsäätäjämme eivät ymmärrettävistä syistä ole halukkaita purkamaan rajoitteita, näyttää olevan yhteiskuntien ja kulttuurien historiassa verrattoman paljon laajemmalle levinnyt ja helpommin hyväksytty ilmiö kuin julistaa kahden miehen tai kahden naisen välisen liiton olevan olemukseltaan täysin samanlainen ja ansaitsevan saman aseman kuin miehen ja naisen liitto on.
Siksi minun on vaikea nähdä vaatimus “tasa-arvoisesta” avioliitosta muuna kuin jälkimodernina länsimaisena muoti-ilmiönä, joka turhaan yritetään saada kuulostamaan selviöltä. Käsittääkseni se ei ole ollut sitä vielä koskaan missään, ei edes meillä.
Yksi asia vielä. Tekstissäsi se seikka, että lainsäädäntö oli myöhemmin päättänyt ruveta RAJOITTAMAAN joitain avioliittoja, onkin sinulle esimerkki edistyksestä. Jotkin asiat, kuten puolison ikä, ovat siis olennaisia tekijöitä avioliiton kannalta, joten avioliitolla on ilmeisesti olemus. Miksi ikä on tuon olemuksen kannalta keskeinen seikka, mutta sukupuoli ei? Kysehän on vain parista vuodesta, mutta sukupuoli pysyy samana kuolemaan asti.
Parhain terveisin,
-JM
Avioliitto on kahden ihmisen välinen vapaaehtoinen sopimus. Lapsilta se voidaan evätä sillä asiallisella perusteella kun monet muutkin isot päätökset: sillä perusteella, että heitä ei voi pitää yksin kypsinä tekemään tällaisia päätöksiä. On aika paljon muitakin seikkoja, jotka laki kieltää samalla perusteella juuri lapsilta.
Kuvitellaanpa, että meillä sallittaisiin auton ajaminen vain, jos kyydissä on yksi henkilö tai eri sukupuolta olevia ihmisiä. Tai että asunnon voisivat ostaa yhdessä tai yrityksen perustaa vain eri sukupuolta olevat henkilöt. Jos sitten joku haluaisi tämän rajoituksen poistaa, vastustaisimmeko sitä sillä perusteella, että seuraavaksihan meidän täytyy päästää lapsetkin rattiin, antaa heidän ostella asuntoja tai perustaa yrityksiä vanhempiaan edes kuulematta? Varmaankaan emme, koska kaikki ymmärtäisivät, että lapsia koskeville rajoituksille on jokin ihan järkevä oma perustelunsa.
Minusta se ajatus, että avioliitto solmitaan osapuolten välisen vapaan tahdon perusteella eikä esimerkiksi suku voi pakottaa siihen eikä myöskään kieltää avioliittoa solmimasta, on tosiaan merkki edistyksestä. Tämän ajatuksen kehittymisestähän on viime kädessä kyse siinä, että tyttölapsia ei enää vihitä avioliittoon, vaikka heidän huoltajansa siihen suostuisivat. Ei riitä, että on (tai voi olla) kypsä lisääntymään, vaan pitää myös olla kypsä itse arvioimaan sitä, sitoutuuko avioliittoon jonkun kanssa.
Samaa sukupuolta olevien suhteita on toki ollut muissakin kulttuureissa ja yhteiskunnissa. Juuri nykyisen kaltaisia avioliittolakeja näille pareille ei ole toki ollut vuosisatojen ajan. Jos näin tiukkoja ollaan, niin on myönnettävä, että juuri nykyisen lainen avioliittolaki on tuore keksintö: ensimmäiset lait asiasta esimerkiksi Suomessa ovat paljon tuoreempia kuin ihmisasutus ja kulttuuri Suomessa ovat. Samahan koskee lainsäädäntöä ylipäätään ja vaikkapa eduskuntaa.
Myös www-sivut ja internetin käyttö ovat tuoreita keksintöjä, joita ei missään sivilisaatiossa ole muutamaa hassua vuosikymmentä kauemmin tunnettu. Emme onneksi ole lähteneet tällä perusteella rajoittamaan esimerkiksi kommentointia www-sivuilla tai internetin käyttöä. Aikoinaan tuli, sähkö tai pyörä ovat nekin olleet uusia keksintöjä, joita mikään sivilisaatio ei ollut kokeillut ennen kuin ne keksittiin. Sama pätee myös sellaisiin abstraktimpiin keksintöihin kuin sukupuolten tasa-arvo, työsuojelu, sopimusvapaus tai oikeus terveydenhuoltoon.
Jos joku haluaa avata avioliiton useamman kuin kahden ihmisen välisille suhteille, siitä voi kuka tahansa aloittaa oman kansalaisaloitekampanjansa. Sen puitteissa voidaan sitten pohtia, mitä mahdollisia pulmia ja hyötyjä tällaisiin liittoihin liittyisi – etsimättä tulee mieleen kysyä, miten niissä esimerkiksi hoidettaisiin erotilanteet tai lasten huoltajuuskysymykset.
Nyt meillä on kuitenkin käsiteltävänä kansalaisaloite avioliiton sallimisesta kaikille sellaisille täysi-ikäisille kahden henkilön pareille, jotka eivät ole ennestään naimisissa. Tuntuisi hupsulta vastustaa tätä aloitetta vain siksi, että samalla emme pohdi moniavioliittoja. Syystä tai toisesta moniavioliitot ovat esimerkiksi eduskunnan keskustelussa vetäneet keskusteluun järjestelmällisesti vain tasa-arvoisen avioliittolain vastustajat; yksikään tasa-arvoista avioliittolakia kannattava kansanedustaja ei ole kuullakseni halunnut tämän lain yhteydessä lähteä laajentamaan avioliittoa yli kahden ihmisen suhteisiin.