Minua pyydettiin kirjoittamaan ehdokkuudestani jotain kevyttä, ehkä vähän henkilökohtaista. Sitten sairastuin.
Perjantaiaamuna olin väsyneempi kuin koskaan aiemmin. Sängystä nouseminen vaati viimeiset voimien rippeet. Kuume käväisi 40 asteessa.
Puolentoista vuorokauden aikana nukuin yli vuorokauden verran. Kun ei jaksanut tehdä mitään, valveilla ollessa jäi aikaa miettiä.
Mietin sitä, miten arvokkaita ovat hassun arkiset asiat, kuten ruokahalu ja se, että jaksaa istua tuolilla. Ne eivät ole valitettavasti itsestäänselvyyksiä kaikille, kuten vakavasti masentuneille tai laitoshoidossa oleville ikäihmisille.
Sitten mietin sitä, miten onnekas olen, koska minun ei tarvinnut potea yksin. Kun piti käydä apteekissa tai siivota, laittaa ruokaa tai halata, minulla oli sitä varten ihminen.
Paljon mietin sitä, miten paljon halusin tehdä töitä. En vain sitä, miten kiusallista on joutua perumaan sovittuja tapaamisia sairauden takia tai miten sähköpostivuoret ehtivät kasaantua jo muutamassa päivässä; vaan nimenomaan sitä, miten halusin päästä tekemään töitä.
Sairaana näkee välillä kirkkaammin. Epäolennainen erottuu olennaisesta.
Terveys on tärkeää. Rakkaus on tärkeää. Mutta tärkeää on myös työ, jota kaipaa sairasvuoteessa.
Olen etuoikeutettu, koska minulla on tuollainen työ. Kansanedustajana saan päivittäin kamppailla reilumman ja kestävämmän Suomen puolesta. Se ei aina ole helppoa, eikä aina voi voittaa. Aina kuitenkin kannattaa yrittää.
On vaikea kuvitella innostavampaa syytä nousta aamulla sängystä. Yksi sellainen kuitenkin on. Se on työ, jossa saa päivittäin kamppailla reilumman ja kestävämmän Euroopan puolesta.
Se on europarlamentaarikon tehtävä. Siihen haen toukokuun eurovaaleissa.
Oras Tynkkynen
