Elämääni varjosti yli vuoden ajan suuri suru äidistäni. Vaikka puhuin aiheesta valikoiden, nousi se silti usein esiin sukulaisten, työkaverien ja ystävien kanssa.

Ei ole helppoa kohdata ihmistä, joka kamppailee suuren surun kanssa – ei ainakaan minulle. Kokemukseni kuitenkin osoittavat, että se on mahdollista. Moni läheinen – ja vähän etäisempikin ihminen – on osoittanut ihailtavaa myötätuntoa ja välittämistä.

Jokainen ihminen on yksilöllinen ja jokainen suru omanlaisensa. Ajattelin kuitenkin jakaa joitakin kokemuksia sellaisista tavoista tukea surevaa, joista ainakin itselleni on ollut apua.

1. Aina ei tarvitse löytää sanoja
Monelle on vaikea löytää oikeita sanoja tukea ihmistä, joka kamppailee suuren surun kanssa. Se ei ole ihme, sillä oikeita sanoja ei oikeastaan ole. Mikään sanottu ei voi poistaa hänen suruaan – eikä ole tarkoituskaan. Siksi on aivan OK sanoa ääneen, että suuri suru vetää sanattomaksi.

2. Tärkeintä on olla läsnä
Sanoja tärkeämpää on läsnäolo. Se voi tarkoittaa halausta, kädestä kiinni pitämistä tai myötätuntoista katsetta suoraan silmiin – mikä ihmiselle ja tilanteeseen sopiikin. On arvokasta tehdä selväksi, että on käytettävissä surevan tukena ja häntä varten.

3. Ihmisellä on kaksi korvaa ja yksi suu
Surevan ei välttämättä tarvitse kuulla tiettyjä asioita, vaan tulla kuulluksi. Tärkeää on tarjota tilaisuuksia puhua – silloin ja sillä tavalla kuin se hänelle sopii. Ja jos puhuminen ei juuri silloin onnistu, yhdessä voi olla hiljaakin.

4. Vaikeassa tilanteessa kohteliaisuudet pelastavat
Suomessa muodolliseen tapakulttuuriin ja ulkokultaisiin kohteliaisuuksiin suhtaudutaan usein vähän väheksyen. Surun keskellä niistä voi kuitenkin olla apua. ”Otan osaa” ja ”olen todella pahoillani” ovat aivan kelvollisia tapoja osoittaa myötätuntoa – etenkin, jos sanat muuten uhkaavat loppua kesken.

5. Surun keskellä ei jaksa pyytää
Moni saattaa kainostella avun tarjoamista. Sureva ei välttämättä kuitenkaan itse jaksa pyytää tukea – tai edes aina vastaanottaa sitä. Avusta kannattaa siksi tehdä avoin tarjous, johon voi tarttua silloin, kun tarvetta ilmenee ja voimavarat riittävät yhteydenottoon.

6. Surevankin on syötävä
Suru on raskas taakka kantaa parhaissakin olosuhteissa. Jos ei ole kyennyt syömään tai nukkumaan kunnolla tai jos päälle painavat työmurheet, tehtävästä tulee vielä ylivoimaisempi. Joskus paras apu voikin olla keventää surevan arkista taakkaa vaikka laittamalla ruokaa tai siivoamalla koti.

7. Suru tarvitsee hengähdystauon
Jatkuva sureminen on uuvuttavaa. Siksi arvokasta voi olla tarjota surevalle pieni tauko, joka saa ajatukset edes hetkeksi muualle. Kävelylenkki, viihdeohjelman jakso tai ihan vain kerrankin muista asioista jutteleminen voi muodostaa tavallisen elämän keitaan surun autiomaan keskelle.

+ Mitä ei kannata tehdä.
Olen siitä onnellisessa asemassa, että ympärilläni on huomaavaisia ja myötätuntoisia ihmisiä, jotka ovat tukeneet ja kannatelleet monin tavoin. Ihan kaikilta se ei silti ole onnistunut. Kun kerroin viestissä olevani poissa töistä äitini saattohoidon takia, sain vastaukseksi ”okei”. Älä ole tämä henkilö! Jos et keksi mitään muuta sanottavaa, katso kohta 4.

Oras Tynkkynen