Trumpin ja republikaanien voitto Yhdysvalloissa on kiistattoman ja yksiselitteisen huono uutinen ilmastolle. Vaikutuksia on tarkasteltu esimerkiksi täällä, täällä, täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä.

Kansainvälisellä tasolla Trump vetää Yhdysvallat pois Pariisin sopimuksesta, ehkä myös sen pohjalla olevasta YK:n ilmastosopimuksesta. Köyhien maiden on turha odottaa ilmastorahoitusta, ja G7:n kaltaisilla foorumeilla Yhdysvallat putsaa ilmastokirjaukset pois julkilausumista.

Kansallisesti Trump peruu ja purkaa liittovaltion ilmastotoimia minkä kerkeää. Hän myös mm. haluaa kiihdyttää fossiilisten polttoaineiden tuotantoa ja rajoittaa osavaltioiden mahdollisuuksia tehdä ilmastotyötä.

Vaikka Trumpin tavaramerkki on ennakoimattomuus ja holtittomuus, hänen valintansa vaikutuksia voidaan yrittää arvioida myös määrällisesti. Useimmin lainatun arvion mukaan hänen toinen presidentinvaalikautensa kasvattaisi päästöjä vuoteen 2030 mennessä neljä miljardia tonnia.

Lukua voi suhteuttaa siihen, että se on enemmän kuin vuosittain tuottaa yli miljardin asukkaan Intia – tai maailman 140 pienipäästöisintä maata yhteensä. Se on myös arviolta tuplasti niin paljon kuin mitä koko maailma on vähentänyt päästöjä viidessä vuodessa tuuli- ja aurinkovoimalla ja muilla vastaavilla teknologioilla.

Toisaalta suunnilleen saman päästömäärän saisi vähennettyä esimerkiksi sillä, että Kiina tiukentaisi vuoden 2030 päästötavoitettaan kymmenen prosenttiyksikköä. Silloinkin siis saataisiin vasta peruttua Trumpin ilmastolle aiheuttama vahinko – ei vielä edettyä ilmastokriisin ratkaisemisessa.

Toki Yhdysvalloissakaan kehitys ei hyydy kokonaan, teki Trump mitä tahansa. Esimerkiksi hänen edellisellä kaudellaan kivihiilen polttaminen jatkoi laskuaan polleista puheista huolimatta.

Vähäpäästöisten ratkaisujen teknologia ja markkinat ovat kehittyneet rajusti kahdeksan vuoden takaisesta, joten yhä useammin ilmastotyö etenee politiikasta riippumatta. Tuuli- ja aurinkovoiman voittokulkua voi politiikalla kyllä hidastaa, mutta ei pysäyttää.

Liittovaltiossa paljon valtaa on myös osavaltioilla ja paikallistasolla. Trumpin edellisellä kaudella ilmastotyöhön sitoutuneet alue- ja paikallisjohtajat liittoutuivat ja muodostivat vastavoiman taantumuksellisuudelle.

Ei ole myöskään sanottu, että Trump onnistuu perumaan kaikkea ilmastotyötä edes liittovaltiotasolla. Osa heikennyksistä voi tyssätä yksinkertaisesti siihen, että esimerkiksi investointeja uusiutuvaan energiaan kannatetaan osin ihan yli puoluerajojen.

Trumpin voitolla ei kuitenkaan ole ilmastonäkökulmasta hopeareunusta, eikä toivoa kannata juuri siitä yrittää väkisin hakea. Sen sijaan ratkaisevaa lopulta on, mitä muut päättävät tässä tilanteessa tehdä.

Yhdysvaltain osuus maailman ilmastopäästöistä on noin 11 prosenttia. Keskellä ilmastohätätilaa meidän pitää luonnollisesti pyrkiä puuttumaan jokaiseen prosenttiin ja promilleen päästöistä.

Silti 89 prosenttia maailman päästöistä tulee Yhdysvaltain ulkopuolelta. Maa tarvitaan ilmastotalkoisiin totta kai, mutta näiden talkoiden suunnan ratkaisemme halutessamme me muut.

Trump veti Yhdysvallat pois Pariisin sopimuksesta ensimmäisen kerran jo vuonna 2017. Silloin moni pelkäsi ketjureaktiota, jossa muut seuraavat perässä.

Yksikään maa ei tehnyt niin. Nytkään ei tarvitse.

Tässä tilanteessa erityisesti meillä Euroopassa on iso vastuu. Meidän pitää jatkaa ja vahvistaa ilmastotyötä, mm. asettaa riittävän rohkea päästötavoite vuodelle 2040.

Voimme käyttää eurooppalaista lainsäädäntöä fiksusti. Esimerkiksi EU-velvoitteet raportoida päästöjä koskevat myös Euroopan markkinoilla toimivia yhdysvaltalaisia suuryrityksiä.

Mutta meidän pitää samalla vahvistaa eurooppalaista taloutta, turvallisuutta ja yhteistyötä. Vain menestyvä Eurooppa voi näyttää muulle maailmalle – myös Yhdysvalloille – että vastuullinen ilmastotyö on mahdollista yhdistää vahvaan talouteen ja runsaaseen hyvinvointiin.

Kansainväliset ilmastoneuvottelut ovat usein nytkähtäneet eteenpäin silloin, kun Yhdysvallat ja Kiina ovat ensin päässeet sopuun kahden kesken. Voisiko Eurooppa nyt ottaa Yhdysvaltain paikan? Kiinan ohella kumppaneita kannattaa hakea Brasilian ja Etelä-Afrikan kaltaisista nousevista talouksista sekä pienten saarivaltioiden ja Afrikan maiden kaltaisista globaalin etelän tekijöistä.

Kansainvälinen ilmastorahoitus on ollut vaikeuksissa jo ennen Trumpin valintaa, eikä Euroopassakaan innostus ohjata verovaroja köyhien maiden tukeen ole ollut suurensuurta. Perinteisten teollisuusmaiden rinnalle tarvitaan Etelä-Korean ja Arabiemiraattien kaltaisia uusia rahoittajia sekä valtioiden budjettien rinnalle uusia rahoituslähteitä, kuten kansainvälinen vero lentopolttoaineelle.

Eurooppa voi myös tarjota turvasataman yhdysvaltalaisille ilmastoasiantuntijoille, jotka Trump puhdistaa hallinnosta tai jotka jäävät tyhjän päälle leikkausten takia. Samoin Euroopan kannattaa houkutella Atlantin toisella puolella kestäviä ratkaisuja kehittäviä yrityksiä, joiden toimintaedellytykset Yhdysvalloissa nyt heikkenevät.

Mitä sitten voi tehdä Suomi? Pienen maan mahdollisuuksia vaikuttaa isoon ilmastokriisiin maailmanlaajuisesti tarkastelin taannoin kollegoiden kanssa kirjoittamassani työpaperissa. Vastauksia pitää vielä työstää yhdessä, mutta näin alkuun erityisesti kaksi viestiä.

Ensinnäkin Trumpin voiton haitat saadaan padottua, jos hänen esimerkkinsä ei innosta muita lipsumaan ja epäröimään. Siksi esimerkiksi kaikenlainen vatulointi hiilineutraaliustavoitteesta olisi vastuutonta ja vaarallista. Suomen pitää nyt määrätietoisesti pitää kiinni suunnastaan ja toteuttaa sitoumuksensa.

Toiseksi erityisesti nyt on tärkeää kasvattaa Suomen hiilikädenjälkeä – valintojemme myönteistä ilmastovaikutusta maan rajojen ulkopuolella. Tämä tarkoittaa suomalaista teknologiaa, jonka avulla päästöjä voidaan leikata myös muualla. Se voi kuitenkin tarkoittaa myös ilmastopolitiikan innovaatioita, jotka voivat innostaa muita maita etenemään pitemmälle.

Oras Tynkkynen

(Kuva: Gerd Altmann / Pixabay)