Hallitus hyväksyi tänään kaksi vuotta valmistellun ilmasto- ja energiapoliittisen tulevaisuusselonteon. Se on yksi hallituksen lukuisista selonteoista. Mikä tekee tästä erityisen?
Tulevaisuusselonteossa hallitus asettaa ensimmäistä kertaa pitkän aikavälin päästötavoitteen. Vuoteen 2050 mennessä Suomi leikkaa ilmastopäästöjä vuoden 1990 tasosta vähintään 80 prosenttia. Näin päästöt lasketaan vaiheittain kestävälle tasolle.
Yksin tämä on historiallinen päätös. Selonteossa on kuitenkin myös paljon muuta.
Tavoitteita asetetaan myös rakennuskannan energiatehokkuudelle ja autokannan päästöille. Pitkällä aikavälillä Suomessa on siirryttävä käytännössä lähes päästöttömään energiantuotantoon ja tieliikenteeseen.
Selonteko sisältää linjauksia keinoistakin. Ekologista verouudistusta päätetään jatkaa ja rakennusten energianormeja tiukentaa. Kunnilta edellytetään paikallisia ilmasto-ohjelmia, ilmastotiedon tarjoamista kansalaisille parannetaan. Tienkäyttömaksut ja ilmastolaki selvitetään, tuotteiden ilmastomerkkejä edistetään.
Ehkä uutta luovin on kuitenkin selonteon skenaariotarkastelu. Siinä laadittiin neljä erilaista polkua kohti vähäpäästöistä Suomea. Skenaariotyö osoittaa, että päästöt voidaan laskea kestävälle tasolle hyvin erilaisin tavoin.
Seuraavan vuoden ajankohtaisen keskustelun kannalta kiinnostava tieto on se, että päästöjä voidaan vähentää rakentamalla lisäydinvoimaa. Mutta yhtä lailla hyödyllinen on skenaariotyön viesti siitä, että vähäpäästöiseen yhteiskuntaan voidaan siirtyä myös ilman lisäydinvoimaa.
Työ ei pääty tulevaisuusselonteon valmistumiseen; tästä se oikeastaan vasta alkaa. Loppuhallituskauden työskentelen valtioneuvoston kansliassa sen eteen, että selonteon linjaukset saadaan myös toteutettua.
Mukaan talkoisiin vähäpäästöisen Suomen puolesta tarvitaan koko yhteiskunta.
Tällä kirjoituksella Vihreä blogi osallistuu kansainväliseen Blog Action Day -blogitoimintapäivään. joka mobilisoi blogit kirjoittamaan yhdestä tärkeästä aiheesta samana päivänä. Tänä vuonna teema on ilmastonmuutos. Mukaan on ilmoittautunut yli 8 000 blogia 145 maasta.
Julkaistu 15.10.2009 Vihreässä blogissa.