Onko enää parisuhdetta vai vain yksilöitä?
Vihreä Lanka 20.9.02
Paljon on puhuttu siitä, miten vähän miehet puhuvat. Erityisen taitavasti miesten väitetään vaikenevan tunteista ja ihmissuhteista. Kaltaiseni feministin tehtävä lieneekin murtaa tätä asetelmaa jaarittelemalla parisuhteesta – tai lähinnä sen puutteesta – enemmän kuin jääkiekkojoukkueellinen keskivertomiehiä. Koska ystävieni toleranssi puolivillaista parisuhdefilosofointia kohtaan alkaa olla koetuksella, on pahaa aavistamaton lehden lukija seuraava uhrini.
* * *
Vihreän Langan tv-serkussa Punaisessa langassa haastateltiin taannoin erästä tutkijaa, jonka mukaan nykyään pelätään riippuvuutta muista ihmisistä. Luonnollisena pidetään taas itsekkyyttä ja yksinäisyyttä. On siis kauheampaa välittää muista ja haluta olla tekemisissä muiden kanssa kuin jäädä yksin.
Individualismin arvattavaa satoa parisuhderintamalla ovat huikeat eroluvut ja yksineläjien määrän lisääntyminen. Entinen normaali, uskollinen ja kestävä parisuhde tuntuu nykyään melkein perversiolta. Nykyään normaalia on ajelehtia sinkkuuden ja parisuhteen välimaastossa kevytsuhteissa, joille kaikille ei edes ole nimeä. Siis sellaisissa, joissa vähän niin kuin ollaan mutta ei sitten kuitenkaan.
* * *
Nyt on lukijan aika kaivaa nenäliinat esiin, sillä kolumnisti kertoo koskettavan tositarinan omasta elämästään. Kohtasin jokin aika sitten baarissa kerrassaan lupaavan tapauksen. Asetelma oli kuin suoraan elokuvasta: leukani loksahti auki ja lause jäi kesken; puuttui vain viulujen soitto taustalta.
Tulimme hienosti juttuun, pidimme toisistamme ja se yhä harvinaistuva p-alkuinen yhdyssanakin vilahti keskusteluissa. Aloin jo melkein suunnitella häidemme kukka-asetelmia ja vieraslistoja, kun pelätty lause palautti minut maan karulle kamaralle: “En ole valmis sitoutumaan.” Häntä ahdisti ajatus siitä, että pitäisi aina ottaa toinen ihminen huomioon.
* * *
Hän halusi siis vielä olla vapaa. Itsestäni tuntui siltä, että vapaus käydä nukkumaan yksin ja herätä yksin ei ehkä ole kovinkaan paljon arvoinen. Hammasta purren muistelin vanhaa ideaani valtiollisesta parituslaitoksesta, joka etsisi jokaiselle surkealle sinkulle sopivan vastinkappaleen vaikka kissojen, koirien ja marsujen kanssa.
Vapaus olla yksin on hyvä silloin, jos se on aito valinta – jos siis pystyy halutessaan elämään toisen kanssa. Jos taas yksin eläminen johtuu kyvyttömyydestä muodostaa merkityksellisiä ja kestäviä ihmissuhteita, on vapaudesta tullut vankila.
* * *
Miksi sitten sitoutumiskammo tuntuu saaneen epideemiset, joskus suorastaan pandeemiset mitat? Miksi ATV:n katsominen kalsarisillaan pakastepitsaa syödessä vie voiton parisuhteesta? Miksi niin monesta etenkin oman sukupolveni edustajasta on tullut oman vapautensa vanki?
On vaikea välttyä siltä ajatukselta, että teemme parisuhteelle saman, minkä olemme jo tehneet kulttuurillemme ja yhteiskunnalle. Margaret Thatcher sanoi aikoinaan, ettei ole yhteiskuntaa, on vain yksilöitä.
Ehkä enää ei olekaan edes parisuhdetta, vaan vain yksilöitä.
Oras Tynkkynen
