Taloussanomat 3.1.01
Teollisuus haluaa sitä. Ympäristöjärjestöt haluavat sitä. Poliitikot haluavat sitä. Mikä se on? Selkeä päätös Kioton pöytäkirjan säännöistä.
Kioton pöytäkirjan pitäisi olla se paljon puhuttu ensimmäinen askel ilmastonmuutoksen torjumisessa. Siinä teollisuusmaat ovat sopineet päästöjen vähentämisen aikataulusta seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi.
Sopimus tarvitsee kuitenkin lihaa luittensa ympärille – konkreettiset säännöt päästöjen vähentämisen keinoista. Kolmevuotisen neuvotteluprosessin piti kulminoitua ilmastokokouksessa Haagissa marraskuun puolivälissä.
Toisin kävi. EU:n ja Yhdysvaltain väliset erimielisyydet osoittautuivat liian suuriksi. Amerikkalaiset neuvottelijat halusivat muokata pöytäkirjaa mahdollisimman joustavaksi, jotta ilmastonsuojelulle sairaalloisen vihamielinen senaatti voisi joskus edes harkita sen ratifioimista. EU taas piti tiukemmin kiinni pöytäkirjan ympäristöuskottavuudesta.
Kokous päättyi tuloksettomana, ja leimakirveet kaivettiin välittömästi esiin. Yhdysvallat syytti EU:ta ja EU-maat Yhdysvaltoja, minkä nyt keskinäiseltä riitelyltään ennättivät. Suomessa muutamat virkamiehet keksivät jopa syyttää kansalaisjärjestöjä siitä, että ne olivat tehneet työtään – siis muistuttaneet, että Kioton pöytäkirjan piti ennen muinoin olla ympäristösopimus.
Mutta miksi liike-elämä sitten on kiinnostunut ympäristösopimuksesta, josta on väännetty tuloksetta kättä jo kolme vuotta? Siksi, että Kioton pöytäkirja vaikuttaa monin tavoin yritysten toimintaan. Yritykset haluavat vakaan ja ennustettavan toimintaympäristön. Nyt tulevaisuus on ilmastopolitiikan osalta vielä hämärän peitossa.
Pöytäkirja tarjoaa myös aivan uusia bisnesmahdollisuuksia. Joustomekanismeilla yritykset voivat toteuttaa ilmastohankkeita ulkomailla ja saada vastineeksi rahan arvoisia päästöoikeuksia. Ilman sääntöjä on kuitenkin epäselvää, mistä hankkeista myönnetään hyvitystä. Kannattaisiko rakentaa ydinvoimala Brasiliaan? Vai pitäisikö sittenkin harkita tuulivoimaa Intiaan? Nyt hyvältä vaikuttava hanke voi myöhemmin osoittautua hukkainvestoinniksi, koska pelisäännöt ovat vielä auki.
Siksi on ymmärrettävää, että yritysten edustajat olivat yhtä pettyneitä Haagin fiaskoon kuin ympäristöaktivistitkin. On kaikkien etu saada ilmastoneuvottelut mahdollisimman pian takaisin raiteille.
Kioton pöytäkirjaa ei kuitenkaan kannata runnoa läpi hinnalla millä hyvänsä. Oikein “joustavilla” säännöillä valtiot voisivat tyytyväisinä esitellä tekemiään paperivähennyksiä, vaikka päästöt olisivat todellisuudessa jopa kasvaneet. Jos ilmastonsuojelun verukkeella luodaan uusi kansainvälinen tukijärjestelmä ydinvoiman ja puupeltojen viennille kehitysmaihin, ei pöytäkirjan ympäristöuskottavuudesta ole jäljellä kuin rippeitä.
Mitä sellaisella ympäristösopimuksella nyt enää tekisi?
Oras Tynkkynen
Kirjoittaja koordinoi Maan ystävien ilmastokampanjaa ja seurasi neuvotteluja Haagissa Suomen valtuuskunnan asiantuntijajäsenenä.
