Kortepohjassa oli hyvä asua lapsena. Siellä oli kaikki arjessa tarvittava.

Keittiön ikkunasta näkyi T-kauppa. Bussipysäkki oli kaupan vieressä. Päiväkotiin muutaman korttelin päähän äiti vei minut pyörän tarakalla.

Paras kaveri asui Rentukan vieressä. Neuvolassa ja hammaslääkärissäkin käytiin lähes naapurissa.

Ukki asui samassa talossa Taitoniekantiellä. Saunan jälkeen juotiin limsaa ja televisiosta tuli Taisteluplaneetta Galactica.

Tärkeimpiä palveluja oli kirjasto. Sieltä lainasin Rasmus Nalleja, lasten tietokirjoja ja kaikkea eläimiin liittyvää. Ainoana lapsena viihdyin omissa oloissani ja luin paljon. Välillä kirjoja oli niin iso pino, että talvella ne piti kuljettaa pulkalla.

Kortepohjassa oli myös luonto lähellä. Viereisessä metsässä isä opetti tunnistamaan sieniä ja sienestämään. Lammista keräsimme kuoriaisia, jotka laitoimme isoon lasipurkkiin ikkunalaudalle. Nurmikolla kasvoi suomumustesieniä.

Pyörä laajensi maailmaa. Ensin kuljin neuvostoliittolaisella kolmipyöräisellä. Jopolla ja Fleurilla pääsin liikkumaan Viitaniemeen asti.

Elämä Kortepohjassa oli arkista ja tavallista sanan hyvässä mielessä. Mieleenpainuvin tapahtuma oli katon päällystämisestä alkunsa saanut palo kotitalossa. Meidänkin kerrokseemme tuli vesivahinkoja sammutuksesta.

Aikuisena olen käynyt Kortepohjassa muutamia kertoja. Kaikki näyttää tietysti nyt pienemmältä. Paljon on rakennettu uutta. T-kauppaakaan ei enää ole.

Jäljellä on kuitenkin paljon samaa. Toivottavasti Kortepohja tarjoaa hyvän arjen edellytykset siellä tänään kasvaville lapsille niin kuin se aikanaan tarjosi minulle.

Oras Tynkkynen

Kirjoittaja on Vihreiden kansanedustaja, joka asui seitsemän ensimmäistä vuottaan Kortepohjassa.