tiedote 18.1.2006
Tamperelaisen kaupunginvaltuutetun ja kansanedustajan Oras Tynkkysen (vihr.) tänään Suomen 20 suurimmasta kaupungista julkaisema vertailu osoittaa, että monet kaupungit ovat kävelykatujen rakentamisessa jo kaukana Tampereen edellä. Tampereella kävelykatuja on vasta 500 metriä eli saman verran kuin väestöltään 3/4 pienemmässä Hämeenlinnassa.
Järvenpäässä, Hämeenlinnassa ja Jyväskylässä kävelykatuja on noin neljä kertaa niin paljon kuin Tampereella (0,25 cm/as.). Joensuussa kävelykatuja on kolminkertainen, Vaasassa ja Raumallakin yli kaksinkertainen määrä Tampereeseen verrattuna.
Kylmä ilmasto ei ole este kävelykaduille, sillä Oulussa ja Rovaniemellä on noin kaksi kertaa niin paljon kävelykatuja asukasta kohti kuin Tampereella. Tarvittaessa kävelykatuja voidaan kattaa tai Porvoon mallin mukaisesti varata kävelijöiden käyttöön vain kesäisin.
Tampereen kaupunginvaltuusto käsittelee tänään keskustan liikenneosayleiskaavaa, jossa päätetään kävelykatujen sijoittamisesta. Kaavaehdotus laiminlyö uusien kävelykatujen rakentamisen ja keskittyy ns. kävelypainotteisiin katuihin – siis ‘kävelykatuihin’, joilla saa ajaa autolla.
“Rohkaisevat esimerkit eri puolilta Suomea osoittavat, että kävelykatujen määrää on mahdollista lisätä merkittävästi Tampereen nykytasosta samalla keskustan viihtyvyyttä parantaen. Tampere uhkaa jäädä kävelykatujen kehittämisessä jälkeen”, Oras Tynkkynen katsoo.
“Kävelykatujen vastustus perustuu usein pinttyneisiin ennakkoluuloihin. Esimerkiksi Kouvolassa kaupungin uutta kävelykatua vastustettiin raivoisasti. Kadun valmistuttua kaupunkilaiset ovat olleet tyytyväisiä – ja nyt kävelykatua aiotaan laajentaa”, Tynkkynen jatkaa.
Vertailun tiedot saatiin soittamalla 20 suurimman kaupungin virkahenkilöille, sillä koottua tietoa kävelykaduista ei juurikaan ole saatavilla. Vertailua hankaloittaa yhtenäisen määritelmän ja tilastoinnin puute, eivätkä tiedot siksi ole välttämättä tarkkoja ja yhteismitallisia. Tynkkynen korostaakin, että ministeriöiden olisi huolehdittava siitä, että kävelykaduista ja pyöräteistä on saatavilla ajantasaista ja vertailukelpoista tietoa.
Lisätietoja
Oras Tynkkynen
avustaja Annina Käppi, etunimi.sukunimi@eduskunta.fi