Maanantaina jouduin heräämään kukonlaulun aikaan ehtiäkseni lentokentälle ja ympäristövaliokunnan matkalle Brysseliin ja Pariisiin. Sateisella ja kolealla reissulla tapasimme mm. EU:n komission ympäristöpääosaston johtajan, Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n varajohtajan ja OECD:n ympäristöpuolen ihmisiä.

Komissiossa juttelimme erityisesti ilmastonsuojelusta. EU:n päästökauppaa voitaisiin kehittää mm. huutokauppaamalla osa päästöoikeuksista, myöntämällä oikeudet energiantuottajien sijaan suurille energian kuluttajille ja pidentämällä kaupan kestoa aina vuoteen 2030 asti. Näin tasattaisiin eroja jäsenmaiden yritysten välillä, kevennettäisiin energiaintensiivisen teollisuuden asemaa ja luotaisiin yritysten kipeästi kaipaamaa pitkän aikavälin varmuutta.

Komissiossa kaavaillaan niin sanotun jätehierarkian – jätteiden vähentäminen on aina ensisijaista, sitten tulevat järjestyksessä uudelleenkäyttö, kierrätys, hyödyntäminen energiana ja sijoitus kaatopaikalle – uudelleen arvioimista, koska joissakin tilanteissa jätteenpoltto voi elinkaariarvioiden mukaan olla kierrätyksen veroinen ratkaisu. Välitimme huolen siitä, ettei ole ympäristönkaan kannalta fiksua, jos aiemmin Suomessa energialaitosten oheispolttoaineena hyödynnetty jäte päätyy jätteenpolttodirektiivin takia vastaisuudessa kaatopaikalle.

Päivällä lounastimme EU:n ilmastopolitiikassa pitkään vaikuttaneen Jos Delbeken kanssa, ja iltapäivällä tapasimme parlamentin ympäristövaliokunnan suomalaisjäseniä. Parlamentin aulassa juhlistimme Satu Hassin johdolla arktisen alueen ympäristön muutoksista kertovan näyttelyn ennakkoavajaisia. Päivän päätteeksi kuulimme vielä illallisella ajankohtaisia kuulumisia EU:n ympäristöpolitiikasta Suomea Brysselissä edustavilta virkahenkilöiltä.

Tiistaiaamuna tapasin europarlamentissa työskentelevää porvariystävääni rautatiasemalla ennen lähtöä Pariisiin. Huippunopea Thalys-juna vilahti maisemien halki niin nopeasti, että ehdin tuskin avata kannettavan ja päästä töissä vauhtiin.

Perillä yritin saada hotellihuoneen verkkoyhteyttä toimimaan, mutta en onnistunut. Lounastin parin korttelin päässä ravintolassa, jossa lounas oli siedettävän hintainen mutta vesipullo maksoi 7 €! Vasta myöhemmin kuulin ystäviltäni, että Pariisissa on ihan tavallista pyytää juotavaksi johtovettä eikä siitä tarvitse maksaa mitään.

Iltapäivällä IEA:n sanoja säästelemätön yhdysvaltalainen varajohtaja William Ramsay paukutti varsin konservatiivisena tunnetun järjestön energiapoliittisia näkemyksiä. Öljyä riittää 40-luvulle asti ja kauemmaksikin, ja öljyn hinta putoaa vielä 30–40 dollariin barrelilta. Öljyn hupenemista povaavan öljyhuipputeorian kannattajat saattavat olla hieman eri mieltä.

Ramsay kyllä totesi, että öljyä ei voi polttaa, jos sitä ei ole, jos siihen ei ole varaa tai jos ei pysty elämään sen seurausten kanssa. Vaikka kaksi ensin mainittua ehtoa sattuisivatkin täyttymään, viimeinen ei, sillä ilmastonmuutoksen torjumiseksi öljyn kulutusta on leikattava.

Toisaalta yksi IEA:n edustajista totesi painokkaasti, että energiatehokkuuden parantamisen pitäisi olla energiapolitiikassa aina ensisijaista. Pariisiin olisi kannattanut ottaa Suomesta mukaan myös muutama kauppa- ja teollisuusministeriön virkahenkilö, sillä ministeriöllä olisi energiankäytön tehostamisessa vielä paljon opittavaa.

Esimerkiksi valaistus kuluttaa saman verran energiaa kuin maailmassa tuotetaan ydinvoimaloilla. Jos siirryttäisiin energiaa säästävään valaistukseen kuten energiansäästölamppuihin, vaikutus olisi huikea.

Illalla kävin syömässä thaimaalaisessa ravintolassa pariisilaisen ystäväni kanssa. Valaistu Eiffel-torni näytti Pariisin sateisessa ja tuulisessa yössä komealta.

Keskiviikkona tapasimme vielä OECD:n väkeä. Heidän mukaansa ympäristölupien kaltaiset perinteiset ohjauskeinot tavoittavat yrityksissä usein vain ympäristöpuolen ihmisiä, kun taas markkinapohjaiset työkalut sitouttavat myös ylimmän johdon. Euro on hyvä konsultti.

Yritysten sopeutumiseksi ympäristöveroihin tulisi ennemmin käyttää pitkiä siirtymäkausia kuin pitkää poikkeusten ja verohelpotusten listaa, joka vain monimutkaistaa verotusta ja luo porsaanreikiä. Tapaamisessa esitettiin myös, että Kioton pöytäkirjan ensimmäistä kautta voitaisiin jatkaa muutamalla vuodella, jotta Yhdysvaltain uudelle johdolle jäisi aikaa palata prosessiin.

Kokouksen virallinen osuus päättyi suurlähettiläs Pertti Majasen isännöimään työlounaaseen, jota säestivät kipakka väittely ja Majasen filippiiniläisen kissan moukuminen. Ennen kaoottiselle ja tupakansavulta haisevalle Charles de Gaullen lentokentälle päätymistä ehdimme käydä vielä Claude Monnet -museossa. Impressionisti Monnet oli ikuistanut palasen maailman ympäristöhistoriaa maalaamalla taulun savusumusta Lontoossa. Pääsin nukkumaan Helsingissä vähän puolenyön jälkeen.

Seuraavana aamuna hallituksen energia- ja ilmastostrategiaa käsittelevät valiokunnat kuulivat yhdessä maakuntaliittojen edustajia. Olin iloisesti yllättynyt siitä, kuinka monet maakunnat painottivat bioenergian lisäämistä, junayhteyksien kehittämistä ja yhdyskuntarakenteen eheyttämistä. Kun vain hallituskin vielä kuuntelisi maakuntien ääntä.

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnasta riensin pikaisesti tapaamaan Sateenkaariperheet ry:n lähetystöä Lesbo-, bi-, trans- ja homovanhempien ja heidän lastensa yhdistys tuli eduskuntaan puolustamaan syrjimätöntä hedelmöityshoitolakia ja nostamaan esiin hallituksen esitykseen liittyviä pulmia. Päivän päätteeksi vedin vielä vihreiden liikennepoliittisen työryhmän kokouksen.

Perjantaina tapasin valiokuntien ja täysistunnon jälkeen opetusministeriön virkailijoita. Ennen Tampereelle palaamista poikkesin vielä Kirkon Ulkomaanavun nuorten verkoston Changemakerin telttaleirissä Rautatientorilla.

Hallitus on luvannut nostaa kehitysyhteistyömäärärahat YK:n suosittamaan 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta vuoteen 2010 mennessä, mutta tähän ei olla pääsemässä. Changemaker vaatii hallitusta vain pitämään oman lupauksensa, ei sen enempää.

Valtiovarainministeri Eero Heinäluomaa (sd.) ei maailman köyhimpien auttaminen kiinnostanut taannoin sen vertaa, että hän olisi tullut vastaanottamaan kehitysjärjestöjen vetoomuksen. Järjestöt lohduttivat itseään tekemällä pahvi-Eeron, joka ainakin kuunteli toiveita mukisematta. Poseerasin telttakylässä pahvi-Eeron kanssa, ja kuva päätyikin Changemakerin kuvagalleriaan.

Viikko ei kuitenkaan ollut vielä ohi, sillä Tampereella odotti vuorellinen tavaraa. Kutsuin tuttuja hakemaan ylimääräisiä tavaroita muuton alta. Tarjolla oli niin iskelmävinyylejä, hippikoruja, graafinen laskin kuin Leninin pää. Aika moni esine löysi onneksi uuden kodin.