Eilen vietettiin järjestyksessään toista ravintolapäivää, jolloin tavalliset ihmiset avasivat itse kehittelemiään ruokapaikkoja. Pari sataa pikkuravintolaa ja -kahvilaa eri puolilla maata tarjoili päivän ajan mitä mielikuvituksellisimpia herkkuja.

Päivä oli huikea menestys. Monissa paikoissa jonoa kertyi jo ennen avaamista – ja monessa ruoka myytiin loppuun ensimmäisten tuntien aikana.

Kävin itse kolmessa kohteessa Tampereella. Sotkiksen Kasvissnägärissä Amurissa kerrostalon katutason ikkunasta piti olla tarjolla hamppurilaisia eli hamppupihvillä höystettyjä kasvispurilaisia.

Saapuessani paikalle ruokalista oli kuitenkin lyhentynyt niin, että tarjolla oli eurolla ”jotain”. Minun tapauksessani tarkoitti juusto-kasvisruisleipää ja mehua.

Vegaanisessa voileipäkahvila KITIssä Itsenäisyydenkadulla ruokaa oli vielä jäljellä, joten valitsin avokado-tofu-rucolavoileivän ja luomumustikkamehun. Suuren suosion takia mainiota ruokaa joutui tosin odottamaan aika kauan.

Viimeiseksi polkaisin Kalevan kirkon edustalle, jossa Jaakon iltapäiväbistron tarjoilut oli myyty loppuun aikaa sitten. Porukkaa oli kuitenkin vielä nauttimassa nurmikolla lempeästä loppukesän säästä.

Koska ravintolapäivä on niin suosittu, voisiko joka päivä olla ravintolapäivä? Tuskin.

Elintarvikeviranomaiset katsovat fiksusti ravintolapäivän harrastelijaravintoloitsijoita päivän ajan läpi sormien. Elintarviketurvallisuus ei kuitenkaan ole turha juttu, mistä viime vuosien salmonella- ja ehec-epidemiat ovat terveellinen muistutus.

Monet ravintolapäivän ruokapaikat ovat huomattavan halpoja siksi, että useimmat harrastelijaravintoloitsijat eivät maksa päivän hommasta veroja, vuokria tai edes palkkoja. Jos toiminta vakiintuisi, hinnat nousisivat – ja silloin oltaisiin jo likellä perinteistä ravintolaa.

Vaikka ravintolapäivä on virkistävä tuulahdus, harva myöskään haluaisi harrastuksesta pysyvää ammattia. Sen paremmin tarjontaa kuin kysyntääkään tuskin siis riittäisi 365 päiväksi vuodessa.

Ravintolapäivästä voi silti ottaa opiksi. Sen suosion taustalla on luultavasti useita tekijöitä.

Ensinnäkin päivä vastaa patoutuneeseen kysyntään. Tampereella ei saa hamppurilaisia yhdestäkään tavallisesta ravintolasta ja seitania tiettävästi vain yhdestä. Georgialaista ravintolaakaan ei kaupungista löydy. Toivottavasti ravintoloitsijat ottavat kokemuksesta vinkin ja miettivät, voisiko ruokalistoilla ja ravintolakonsepteissa olla himpun enemmän luovuutta ja monipuolisuutta.

Toiseksi osaa ihmisistä elähdyttää päivän byrokratiakriittinen henki. Suomessa ihmisiä ja yrityksiä valvotaan ja käskytetään paljon, välillä liikaa. Oikea ravintoloitsija joutuu täyttämään kasapäin lippusia ja lappusia tukulle eri viranomaisia. Vähemmälläkin pitää tulla toimeen.

Kolmanneksi ravintolapäivä on palvelun ja yritteliäisyyden juhlaa. Se antaa välähdyksenomaisen kuvan Suomesta, jossa yrittäminen on nykyistä houkuttelevampaa. Suomesta, jossa paitsi pesemme toistemme paitoja, käymme myös toistemme ravintoloissa ja kahviloissa.

Sellainen Suomi näyttää minusta eilisen perusteella oikein hyvältä. Seuraavaa ravintolapäivää vietetään 19.11.2011.

Oras Tynkkynen