Maanantaina Tampere kutsui vasta valitut pirkanmaalaiset edustajat kylään. Kaupungin runsaslukuinen isäntä- ja emäntäkaarti esitteli ajankohtaisia hankkeita kuten rantaväylän tunnelia, Pirkkalan logistiikkakeskusta ja edustustoa Pietarissa.

Aiemmasta poiketen kaupungin tapaamisia maakunnan edustajien kanssa on vastedes tarkoitus järjestää kahdesti vuosittain. Esitysten päälle lounastimme Raatihuoneessa.

Illalla kävin kaakaolla naapurini Howien kanssa. Puhuimme politiikasta ja yliopistoista.

Tiistaina piipahdin ympäristövaliokunnan kokouksen ja täysistunnon välissä kuvattavana Z-lehden kolumnia varten. Sain poseerata mm. keräkaalin ja rantapallon kanssa. Niclas Wariuksen ottamista kuvista tuli minusta onnistuneita. Paluumatkalla ehdin hakea uudet silmälasit.

Iltapäivällä poikkesin kuokkimassa Sitran koulutuksessa, joka oli varsinaisesti tarkoitettu uusille edustajille. Kysyin panelisteilta, voitaisiinko kuvitella onnellisuustalouteen perustuva globalisaatio ja onko ihmisten vain sopeuduttava talouden ns. luovan tuhon tuomaan jatkuvaan muutokseen.

Illalla annoin vielä parsakeiton äärellä haastattelun Frankfurter Allgemeine Zeitung -lehden toimituspäällikölle. Häntä – niin kuin niin monia muitakin ulkomaalaisia toimittajia – kiinnosti Suomen energiapolitiikka ja erityisesti ydinvoimaratkaisu.

Keskiviikkona istuin aamutuimaan bussissa kohti Keilaniemeä ja Fortumin hallintoneuvoston kokousta. Fortumin päälle kävin hierojalla.

Päivällä kävin WWF:n Virtaa tulevaisuuteen -hankkeen energiatehokkuutta käsittelevässä työpajassa. VTT:n tutkija Jyri Nieminen muistutti, että matalaenergiatekniikoilla uusien rakennusten lämmitysenergian tarve voidaan puolittaa ilman lisäkustannuksia. Tästä huolimatta maahan rakennetaan yhä energiaa tärvääviä harakanpesiä.

Täysistunnon jälkeen lähdin Tampereelle Eurooppalainen Tampere ry:n Eurooppa-päivän seminaariin. Debatoin Kahvila Kivessä Vaihtoehto EU:lle -kansanliikkeen Mirva Tossavaisen kanssa EU:n tulevaisuudesta.

Olimme yhtä mieltä siitä, että unionia pitää laajentaa ja kehittää kestävämmäksi, reilummaksi ja demokraattisemmaksi. Erimielisyydet koskivat lähinnä keinoja: minä kannatan EU:n perustuslaillisen sopimuksen hyväksymistä sen puutteista huolimatta, Mirva taas ei.

Torstaina kokoustin ympäristövaliokunnassa ja eduskuntaryhmässä. Välillä palaveerasin tulevaisuusvaliokunnan varapuheenjohtan (ja työhuonenaapurini) Jyrki Kasvin kanssa ilmastoaiheisesta tulevaisuusselonteosta. Isännöin myös vierasryhmää Vaskivuoren lukiosta Vantaalta.

Suullisella kyselytunnilla Heidi kysyi ministeri Pekkariselta ydinvoimasta. Kerrankin eduskunta kuunteli keskittyneesti. Sain lisäkysymyksen, jonka voi lukea täällä.

Suomesta uhkaa tulla ydinvoiman huvipuisto. E.Onin kaltaiset ulkomaiset energiajätit haluavat rakentaa ydinvoimaa Suomeen, koska muihin länsimaihin ei voimaloita huolita. Me saamme riskit ja ydinjätteen, keskieurooppalaiset osan sähköstä. Ei kuulosta erityisen hyvältä kaupalta.

Illaksi palasin Tampereelle. Juhlistin OP:n kanssa iloista uutista Marusekissä japanilaisella ruoalla. Iloisesta uutisesta lisää tulevissa viikkopäiväkirjoissa. Loppuillan pakkasin tavaroita.

Perjantaina ehdin käydä pitämässä puheen Helsingin Norssissa ja osallistumassa täysistuntoon. Sieltä hyppäsin bussiin Helsinki-Vantaalle ja edelleen kansainväliseen ilmastoseminaariin Lontooseen.

Heathrow’n kentältä pääsi näppärästi yhdellä metrolla kävelymatkan päähän hotellistani. Metromatka tosin kesti tunnin, eikä valtaosan ajasta kännykällä ollut verkkoa. Luulisi hankaloittavan töitten tekemistä metromatkoilla, joihin lontoolaisilla saattaa vierähtää päivässä useampikin tunti.

Perjantaina satoi, lauantaina satoi, sunnuntaina satoi ja maanantaina – satoi. Niinpä illalla tyydyin lähinnä valmistelemaan tulevia esityksiäni.

Lauantaina söin aamiaista hotellissani, jossa ei ollut ainuttakaan äidinkielenään englantia puhuvaa työntekijää. Juomat tarjoiltiin Lufthansan laseista.

Konferenssipaikkana toimiva London School of Economics sijaitsi runsaan viiden minuutin matkan päässä hotellilta. Kävelin tihkussa rekisteröitymään ja kuuntelemaan avajaisistunnon puheita.

Matkalla törmäsin Richardiin, jonka olin viimeksi nähnyt kymmenen vuotta sitten – sattumoisin samana vuonna, jolloin olin viimeksi ollut Lontoossa. Tapasimme ilmastojunassa matkalla Euroopasta YK:n ilmastokokoukseen Kiotoon. Richard muuten löysi junareissulta romanialaisen vaimonsa, jonka kanssa hän elää yhä.

Ensimmäisessä työryhmässä Englannin (tai tarkemmin Englannin, Walesin ja Pohjois-Irlannin, sillä Skotlannissa on oma järjestö) Maan ystävien Nick Davies kertoi kokemuksia järjestön Big Ask -kampanjasta. Siinä kymmenet tuhannet britit vaativat kansanedustajilta ilmastolakia. Hallitus antaa esityksen laista parlamentille syksyllä.

Mikä ilmastolaissa sitten on niin erikoista? Ensimmäistä kertaa maailmassa säädetään kansallinen laki, jossa määritellään sitovat päästötavoitteet. Näin ilmastobudjetointi nostetaan politiikassa perinteisen rahabudjetoinnin rinnalle. Tähän astihan päättäjien huulet ovat kyllä heiluneet lupaavasti, mutta samaan aikaan toisaalla on tehty koko ajan päätöksiä, jotka ovat päinvastoin lisänneet päästöjä.

Labourin hallituksen luonnoksen mukaan päästöjä vähennettäisiin 60 % vuoteen 2050 mennessä viisivuotisin päästöbudjetein. Ympäristöjärjestöt ja oppositiopuolueet vaativat tavoitteen tiukentamista 80 %:iin ja vuosittaisia välitavoitteita. Myös nopeasti kasvava lento- ja meriliikenne pitäisi sisällyttää tavoitteisiin.

Työryhmän jälkeen harhailin lähistöllä lounaspaikkaa etsien. Hummusleipää ja luomuomenamehun mutustaen luin The Guardianista brittikunnasta, joka on kieltänyt kertakäyttöiset muovipussit. Olen pian taas jättämässä eduskunnassa lakialoitteen muovipussiverosta.

Konferenssin täysistunnon paneeliin oli mahdutettu liuta innostavia puhujia. Ensimmäisenä puhui ilmastoasioihin erikoistunut toimittaja Mark Lynas, jonka kaksi kirjaa – High Tide ja Six Degrees – ostin mukaani.

Lynas vertasi brittihallituksen ilmastonsuojeluun myöntämiä määrärahoja ilmaston tuhoamiseen käytettyihin rahasummiin. Ei liene yllättävää, että hallitus on valmis satsaamaan kilometriin autoliikennettä lisäävää ja siten päästöjä kasvattavaa moottoritietä enemmän rahaa kuin pahamaineisen energiatehottomien talojen eristämiseen. Eikä sitä moottoritietä rakenneta vain yhtä kilometriä, vaan satoja. Ilmastonsuojelusta on turha puhua niin kauan, kuin veronmaksajien rahoja lapetaan monikymmen- ja satakertaisia määriä ilmaston tuhoamiseen.

Isa Fremuaux puhui ilmastonmuutoksen vastaisesta suorasta toiminnasta ja muistutti, että ilmastonmuutoksesta on tiedetty jo yli 20 vuotta ja poliittisen ja taloudellisen eliitin saldo on tässä. Mitään todella merkittävää yhteiskunnallista muutosta ei ole saatu aikaan ilman melko radikaaliakin toimintaa.

Ympäristöalan viestinnän parissa pitkään toiminut George Marshall painotti, että ilmastonsuojelua on vaikea markkinoida ihmisille uhkakuvilla ja kaikilla niillä asioilla, joista meidän pitäisi luopua. Toimivampaa olisi esittää visio kestävästä maailmasta – maailmasta, jossa ilma olisi puhdasta, paikallistalous vireää, joukko- ja kevyt liikenne toimisivat ja niin edelleen.

Paneelin jälkeen Greenpeacen kuvausryhmä kyseli Suomen energiapolitiikasta ja erityisesti ydinvoimasta. Poikkesin hotellilla ja meni sitten intialaiseen ravintolaan päivälliselle. Loppuillan hioin seuraavan päivän esityksiäni ja katselin toisella silmällä tv:stä euroviisujen loppupuoliskon.

BBC:n sarkastisen juontajan yleisin kommentti oli ”oh dear”. Krisseä hän inhosi niin paljon, että pelkäsin hänen sekoavan studiossa. Osansa saivat kuulla myös naapureitaan äänestävät itäeurooppalaiset ja esitysten välissä näytetyt videopätkät.

Sunnuntaina olin puhumassa paneelikeskustelussa, jota olisi voinut pikemminkin luonnehtia joukkokoukseksi: paneelissa kun oli 12 puhujaa. Ei liene yllättävää, että käytettävissä ollut aika hupeni jo alustuksiin eikä keskustelulle – saatikka yleisön kysymyksille – jäänyt lainkaan aikaa.

Esityksessäni toin esille, että vaikka Suomi sijoittuu hienosti esimerkiksi sähkön ja lämmön yhteistuotantoa sekä bioenergian osuutta koskevissa vertailuissa, päästöt asukasta kohti ovat Euroopan korkeimpia ja energiankulutus on koko ajan kasvanut. Uusissa uusiutuvissa – esim. tuulivoimassa ja biokaasussa – olemme jääneet pahasti jälkeen. EU:n sisällä Suomi on johdonmukaisesti vastustanut ilmastonsuojelua koskevia tavoitteita.

Toiminnan esteiksi luettelin kolme myyttiä: ydinvoima ratkaisee ilmastonmuutoksen; energiatehokkuus ja uusiutuvat ovat kivoja, mutta ne eivät vain riitä; sekä ilmastonmuutos on niin valtava ongelma, ettei pieni maa voi siihen vaikuttaa. Kaikki tuttuja väitteitä Suomen ilmasto- ja energiakeskustelua sekä tätä viikkopäiväkirjaa seuranneille – ja kaikki tietysti täysin virheellisiä.

Ehdin tuskin käydä ostamassa voileivän nurkan takaa tylyltä italialaiselta kahviloitsijalta ennen, kuin oli vuoroni alustaa seuraavassa tilaisuudessa. Saksalainen vihreä kollegani Hans Josef Fell puhui uusiutuvien edistämisestä Saksan kokemusten perusteella, englantilainen demarikollegani Colin Challen brittien tilanteesta.

Minua oli pyydetty tuomaan keskusteluun suomalaisen politiikan näkökulma. Mikä sitten olisi erityisen suomalaista? Tietysti se intomieli, jolla muusta läntisestä teollisesta maailmasta poiketen olemme rynnäneet rakentamaan lisää ydinvoimaa.

Alustuksessani kävin läpi ydinvoimalobbyn viisi vuotta sitten antamia lupauksia, jotka lähes kaikki on petetty. Viides ydinvoimala ei esimerkiksi valmistu ajallaan, ei auta saavuttamaan Kioton ilmastotavoitetta eikä työllistä likimainkaan niin paljon suomalaisia kuin annettiin ymmärtää.

Teollisuuden puheille ydinvoiman renessanssista on niukanlaisesti näyttöä. Viime vuonna maailmalla käynnistettiin vain kuuden uuden reaktorin rakentaminen, lähinnä Kiinassa ja Etelä-Koreassa. Samaan aikaan kuitenkin suljettiin kahdeksan reaktoria. Vuonna 2005 käynnistetiin kolme reaktorihanketta ja suljettiin kaksi; edellisenä vuonna käynnistettiin kaksi ja suljettiin kaksi.

Jotta ydinvoiman osuus energiantuotannosta pysyisi edes nykytasolla, pitäisi uusien reaktorien rakentamistahti moninkertaistaa – ja samalla moninkertaistuisivat ydinvoimaan liittyvät riskit ja ongelmat. Paljon fiksumpaa on satsata kunnianhimoisesti aidosti kestäviin ratkaisuihin, energiatehokkuuteen ja uusiutuvaan energiaan.

Session päätteeksi lähdin Richardin kanssa kaakaolle kirjakauppaan Sohon kupeeseen. Hän haastatteli minua Englannin vihreiden Green World -lehteen Suomen vihreiden tilanteesta.

Vihreiden on vaikea edetä Englannissa demokratian vastaisen enemmistövaalijärjestelmän takia. Puolue pärjää kyllä silloin, kun vaalijärjestelmä on tolkullinen kuten eurovaaleissa ja aluevaaleissa.

Haastattelun päälle kävin yhdysvaltalaisen ystäväni kanssa päivällisellä hotellia vastapäätä sijaitsevassa ravintolassa. Puhuimme kiinan kielestä, Masters of the Universe -hahmoista sekä amerikkalaisista yliopistoista.