Jouduin Helsinkiin heti maanantaina, koska pääministeri järjesti virka-asunnollaan Kesärannassa ilmasto- ja energiakävelyn. Tai yritti järjestää – tihkuisen sään takia kävely peruttiin ja juttelimme sisällä. Onneksi kuljin paikalle pyörällä, joten liikuntaosuuskin tuli hoidettua.

Pääministeri oli kutsunut jutulle tusinan verran ilmasto- ja energia-alan toimijoita tiedemaailmasta ja yrityksistä. Merkille pantavaa oli, että kaikki tuntuivat sisäistäneen toiminnan tarpeellisuuden.

Toki yksi jos toinenkin halusi kohdistaa toimenpiteet kaikille muille paitsi omalle sektorille. Kuitenkin keskustelu siitä, minkä sektorin pitää vähentää päästöjä ja miten, on jo astetta edistyneempää kuin jankkaaminen siitä, miten Suomi voisi selvitä tekemällä mahdollisimman vähän (vrt. edellisen viikon päiväkirja).

Illaksi ehdin vielä valtuustoryhmän kokoukseen Tampereelle.

Tiistaina tapasin ympäristövaliokunnan kokouksen jälkeen lounaalla pääministerin avustajaa Riina Nevamäkeä toistamiseen kahden päivän sisällä. Sitten alkoikin istunnossa ensi vuoden talousarvioesityksen lähetekeskustelu.

Kuvittelin, että SDP yrittäisi haastaa sinivihreää hallitusta sosiaali- ja ympäristöasioilla. Sen sijaan puolue keksi valita yhdeksi kärjekseen inflaation kiihtymisen.

Inflaatio on pitkään pysynyt historiallisen alhaisena ja hallituksen toimet kiihdyttävät sitä vain vähän ja väliaikaisesti. Osa inflaatiovaikutuksesta tulee ympäristöverojen korotuksesta, jota olen käsitellyt mm. monissa mielipidekirjoituksissa ja vihreiden sivuille kirjoittamassani blogissa.

Omassa puheenvuorossani totesin, etteivät demarit voi loputtomiin puhua kauniita ilmastonmuutoksen torjumisesta ja samaan aikaan vastustaa lähes kaikkia tehokkaita toimenpiteitä päästöjen vähentämiseksi.

Pia Viitanen puhui joukkoliikenteen edistämisestä ja Miapetra Kumpula-Natri vaati rahaa uusiutuvan energian investointitukiin. Vaikka joukkoliikenteeseen kuitenkin kaadettaisiin rahaa saavilla, ei se yksin riitä vähentämään liikenteen päästöjä, jos samalla ei puututa autoiluun. Pelkillä investointituilla taas ei saada lisättyä uusiutuvan energian käyttöä riittävän paljon ja nopeasti.

Jos demarien oppositiopolitiikka jatkuu tällaisena, voi hallituksessa nukkua yönsä levollisesti. Vasemmistoliitolle on sen sijaan annettava tunnustus siitä, että puolueen edustajat toivat esiin vaihtoehtoja hallituksen ilmastopolitiikalle.

Loppuillan budjettikeskustelu jäi vihreiltä valitettavan vähiin, sillä samalle illalle oli osunut presidentin päivälliskutsu. Keskustelimme siis ulko- ja turvallisuuspolitiikasta presidentin kanssa Mäntyniemessä samaan aikaan, kun muu eduskunta keskusteli talousarvion ulko- ja turvallisuuskohdista eduskunnassa.

Presidentti Halonen puhui varsin suoraan. Ruoka oli hyvää.

Keskiviikkoaamuna ehdin bussilla puoli yhdeksäksi Keilaniemeen Fortumin hallintoneuvoston kokoukseen. Budjettikeskustelu jatkui heti aamupäivällä.

Omassa puheenvuorossani muistutin siitä, miksi veroja oikein kerätään, vaikka harva niitä rakastaa. Ensinnäkin veroja tarvitaan hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamiseen, toiseksi niillä ohjataan ihmisten käyttäytymistä fiksumpaan suuntaan.

Ympäristöveroilla molemmat tavoitteet täyttyvät yhtä aikaa. Kun jotain on verotettava, eikö ole parempi verottaa enemmän sitä, mitä haluamme vähemmän (ympäristön kuormitusta), ja vähemmän sitä, mitä haluamme enemmän (työtä)?

Illan keskustelu jäi minulta taas väliin, sillä siirryin Tampereelle valtuuston kokoukseen. Eniten valtuutettuja puhutti Hämpin parkki, Hämeenkadun alle rakennettava parkkihalli.

Kaupungin rahan lappaminen 900 parkkipaikan tekemiseen ei äkkiseltään kuulosta järin vihreältä. Halli kuitenkin tukee keskustan vetovoimaa kilpailussa peltomarkettien kanssa, mahdollistaa maanpäällisten parkkipaikkojen vähentämisen ja helpottaa kevyen ja joukkoliikenteen edistämistä.

Saimme valtuustossa läpi ponnet, joissa vaadittiin kevyen liikenteen edistämisen kiirehtimistä, kadunvarsipaikkojen vähentämistä, pyöräparkin rakentamista ja selvitystä Hämeenkadun joukko- ja kevytliikennepainotteisesta kadusta. Alun perin esitimme myös pyörätietä Hämeenkadulle ja määrällistä tavoitetta vähennettävistä parkkipaikoista, mutta emme saaneet riittävästi tukea muilta.

Korostin kokouksessa, että pysäköintipolitiikka on myös liikennepolitiikkaa. Esimerkiksi Amsterdamissa pysäköinnin rajoittaminen ja hinnan nostaminen ovat olleet tärkeä työkalu autoilun haittojen vähentämisessä.

Vastasin myös valtuutetuille, jotka maalailivat autoilun ongelmien häviävän, kun siirrytään vaihtoehtoihin – hybridiautoihin, biopolttoaineisiin, sähköön ja vetyyn. Tämä ei valitettavasti pidä paikkaansa.

Ensinnäkin kaikki bensan ja dieselin vaihtoehdot ovat ja tulevat myös todennäköisesti olemaan nykyisiä polttoaineita kalliimpia. Halpaan energiaan perustuvan autoyhteiskunnan aika voi siis olla melko pian ohi.

Toiseksi fossiilisen energian kulutus ja päästöt eivät ole autoilun ainoa ongelma. Tampereen kannas ei muutu yhtään leveämmäksi sillä, jos ihmiset alkavat käyttää hybridiautoja. Ruuhkat, kaupunkitilan tuhlaaminen, onnettomuudet, eriarvoisuus ja melu säilyvät ongelmina, vaikka energianlähteet vaihtuisivatkin.

Kokous kesti yli iltakymmenen. Jätin aloitteen kevyen liikenteen reittioppaasta.

OP:n syntymäpäivänä budjettikeskustelu jatkui eduskunnassa aamukymmenestä. Kärkyin puheenvuoroa liikennedebattiin, mutta en saanut. Puhemies antoi yksin vasemmistoliiton Martti Korhoselle kolme kertaa niin paljon puheenvuoroja kuin koko vihreälle ryhmälle yhteensä.

Puolenpäivän pintaan käväisin eduskunnan globaaliryhmän ja iltapäivällä eduskuntaryhmän kokouksessa. Sieltä jouduin lähtemään heti avauksen jälkeen Tampereelle pakkaamaan.

Ehdin vielä illaksi eduskuntaan osallistumaan YM:n ja KTM:n hallinnonaloista käytyyn keskusteluun. Ministeri Vapaavuorelta kysyin korjaus- ja energia-avustusten kehittämisestä, Pekkariselta ilmastoviestinnän rahoituksesta.

Perjantaina ympäristövaliokunnan aamukokouksen jälkeen palaveerasin Tampereen seudullisesta ilmastostrategiasta. Vihreiden esittämän hankkeen tavoite on ilmeisen hyvä; nyt pitää vain saada sille riittävä resurssointi ja korkeimman johdon poliittinen sitoutuminen.

Täysistunnossa olin aivan puhujalistan kärjessä. Valitettavasti en ehtinyt pitää puheenvuoroani, sillä jouduin lähtemään lennolle New Yorkiin.

New Yorkissa minun oli tarkoitus osallistua YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin koolle kutsumaan korkean tason ilmastokokoukseen. Siitä lisää ensi viikon päiväkirjassa.

Lennot sujuivat melko leppoisasti. Kirjoitin Z:n kolumnin, söin ja torkuin.

Luin kokoustaustoja, Newsweekin, sanomalehtiä ja melkein kokonaan New Yorkerin toimittajan Elizabeth Kolbertin kirjan Field Notes from a Catastrophe. Artikkelikokoelman oloinen opus käy kansantajuisesta johdatuksesta ilmastotieteeseen ja -politiikkaan.

Minua riemastutti suhteettoman paljon se, että jokaisella istumapaikalla oli paitsi oma tv-ruutu, myös mahdollisuus valita kohtuullisen suuresta video- ja musiikkikirjastosta. Katsoin kiinalaiselokuvan Lentävien tikarien talo, brittirainan Sliding Doors ja Frendien yhden jakson.

Lento oli perillä JFK:n kentällä vähän ennen yhtätoista illalla – eli kuudelta aamulla Suomen aikaa. Päästäkseni nukkumaan mahdollisimman nopeasti otin taksin suoraan hotellille.

Lauantaina heräsin kuitenkin melko varhain ja kävin edelliseltä reissulta tutulla kertakäyttöastia-aamiaisella. Yritin torkkua ja muodostaa verkkoyhteyden, molemmat melko kehnoin tuloksin.

Niinpä lähdin kaupungille etsimään internetkahvilaa. Se oli hyvä idea, sillä seitsemäs avenue oli suljettu puolen tusinan korttelin matkalta katumarkkinoita varten.

Hinnat olivat epätodellisen halpoja, mitä dollarin ennätysalhainen kurssi vielä vahvisti. Limsan sai dollarilla, sormuksen kahdella, kaksi huivia ja samoin kolme kravattia kymmenellä dollarilla.

Parkkeerasin lopulta Starbucks-kahvilaan, jossa langattoman verkon sai vuorokaudeksi kymmenellä dollarilla eli noin seitsemällä eurolla. Muistuipa vain mieleeni TeliaSoneran langaton verkko, joka maksoi Suomessa kuusi euroa – tunnilta!

Söin luomutofusalaatin yhdessä suosikkiravintoloistani, Le Pain Quotidienissa.

Sunnuntaina heräsin taas varhain, pläräsin sähköpostia kahvilassa ja luin loput kokouspaperit. Puoliltapäivin lounastin muun Suomen YK-kokousväen kanssa suurlähettiläs Kirsti Lintosen residenssissä. Ikkunoista avautuivat komeat näkymät kaupungin ylle.

Lounaalla käytiin läpi alkavien kokousviikkojen lähtöasetelmia. Maanantaina pidettäisiin ilmastokokous, siitä eteenpäin YK:n yleiskokous. Vieressäni istunut presidentti Halosen perkasi tarkkaan hänelle valmisteltuja puhenuotteja.

Lounaalta kävelin YK:n päämajalle hakemaan kulkulupani. Minulla oli tuuria, sillä pääsin rekisteröintitoimistoon juuri hetkeä ennen kuin poliisi pisti oven kiinni ihmismassojen takia.

En aivan vakuuttunut YK:n tehokkuudesta. Kaikkien osallistujien piti ensin jonottaa yhdelle tiskille, jossa kuponkiin pistettiin jokin puumerkki. Sen jälkeen piti kupongin kanssa jonottaa toiselle tiskille, jossa otettiin kuva ja allekirjoitus. Kolmannella tiskillä kulkukortti aktivoitiin.

Jos YK olisi yritys, prosessista olisi todennäköisesti karsittu turhat vaiheet pois. Ehkä myös ruuhkahuipun ajaksi olisi organisaation sisältä hankittu pari käsiparia lisää.

Vietettyäni toista tuntia rekisteröitymisen parissa kävelin Grand Centraliin, luin sähköpostia jääteen äärellä ja otin metron Union Squarelle. Siellä ostin kaksi käsin painettua t-paitaa, etsin kenkiä itselleni (turhaan) ja Gregg Arakin elokuvia kämppikselleni (niin ikään turhaan).

Virgin Megastoressa vietin pari tuntia käyden läpi erittäin pitkää listaa artisteista, joiden musiikkiin haluan tutustua. Loppujen lopuksi ostin vain pari Squarepusherin vanhaa levyä, Ani DiFrancon kokoelmatuplan ja tuliaisiksi levyllisen 80-luvun elektronista poppia. Tiskillä törmäsin tuttuuni, mikä lienee New Yorkin kokoisessa kaupungissa melko epätodennäköistä.

Söin iltapalaa. Jouduin kukkumaan hereillä puoleenyöhön asti, sillä Huomenta Suomi teki puhelinhaastattelun ennen seitsemää Suomen aikaa.