Islannin demokratialle pankkikriisi oli ehkä parasta, mitä saattoi tapahtua. Näin tuumin reykjavikilaisessa Loki-kahvilassa, kun jututin Islannin yliopiston politiikan laitoksen apulaisprofessori Silja Bára Ómarsdóttiria.

Islannin nykyisen perustuslain juuret ulottuvat Tanskan vallan aikaan asti. Hieman kärjistäen laissa vain kuningas on korvattu presidentillä.

Tarve sisällöltään ja tyyliltään vanhentuneen perustuslain päivittämiselle on ollut ilmeinen pitkään, mutta vuosikymmenien varrella uudistusyritykset ovat tukehtuneet savuihinsa. Nykytilanteella on aina ystävänsä: tahot, jotka hyötyvät siitä.

Pankkikriisi horjutti ihmisten uskoa poliittiseen järjestelmään yleensä ja keinottelijapankkiirien kanssa veljeilleeseen presidenttiin erityisesti. Koska päätöksenteon puitteet ja presidentin rooli linjataan perustuslaissa, osa kansalaisten turhautumisesta kanavoitui vaatimuksiin sen uudistamisesta.

Kriisin seurauksena valtaan noussut vasemmistolainen vähemmistöhallitus pääministeri Jóhanna Sigurðardóttirin johdolla käynnisti perustuslakiremontin. Kansalaisten luottamuksen palauttamiseksi uudistus haluttiin tehdä poikkeuksellisella tavalla.

Islantilaiset pääsivät valitsemaan vaaleilla yli 500 ehdokkaasta 25 jäsentä perustuslakineuvostoon (Constitutional Council). Uuden esityksen luonnostelu käynnistettiin kansallisella kokouksella, jonka liki tuhat edustajaa kutsuttiin väestörekisteristä satunnaisotannalla.

Neuvoston kokoukset olivat avoimia kaikille kiinnostuneille, ja ne lähetettiin suorana verkossa. Työstä tiedotettiin myös lehtimainoksilla ja YouTube-videoilla.

Joka viikon päätteeksi neuvosto julkaisi työnsä tulokset ja kutsui kansalaiset keskustelemaan luonnoksista sosiaalisessa mediassa. Näin kuka tahansa saattoi paitsi seurata uudistustyötä, myös kommentoida pykäliä ja esittää niihin muutoksia.

Keskusteluketjuja kertyi yhteensä yli kolme tuhatta, ja pohdiskeluihin verkossa osallistui kaksi tuhatta ihmistä. Määrä ei äkkiseltään kuulosta paljolta, mutta koko maassa on asukkaita saman verran kuin Tampereen seudulla Suomessa.

Valtaosa kommenteista tuli Facebookin kautta, mutta myös muita kanavia sekä verkossa että sen ulkopuolella käytettiin. Harvalukuisia poikkeuksia lukuun ottamatta keskustelu pysyi asiallisena, eikä monilta verkon keskustelupalstoilta tuttua saastaa esiintynyt juuri lainkaan.

Neuvosto perkasi kansalaisten tekemät ehdotukset, selvitteli tarvittaessa taustoja ja keskustelun jälkeen linjasi, miten ne otetaan huomioon. Osa kommenteista johti konkreettisiin muutoksiin pykäläesityksissä ja osa nosti esiin kokonaan uusia aiheita. Palaute vaikutti mm. lasten oikeuksia ja verkkoon pääsyä koskeviin kohtiin.

Viisi uudistuksen keskeistä ehdotusta altistettiin kansanäänestykselle. Neljä niistä sai kansalaisten enemmistön tuen, viides – kirkon ja valtion erottaminen – ei.

Alkuun neuvosto pyrki konsensukseen, mutta lopulta se äänesti yhteensä toista sataa kertaa. Näkemyseroista huolimatta lopullinen esitys oli yksimielinen.

Poikkeuksellisen osallistavasti valmistellun ja kansanäänestyksessä koetellun esityksen olisi luullut saavan poliitikoilta laajan tuen. Toisin kuitenkin kävi.

Kansanedustajat käsittelivät esitystä alkuun tahmaisesti. Pian kävi ilmi, ettei uudistukselle löydy parlamentissa enemmistöä.

Mikä meni pieleen? Ja ennen kaikkea mitä tapahtuneesta on opittavissa? Siitä lisää blogin toisessa osassa.

Oras Tynkkynen

Lisää joukkoistamisesta (crowdsourcing) Islannin perustuslain uudistamisessa on tutkija Tanja Aitamurron eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle tekemässä videossa ja raportissa Joukkoistaminen demokratiassa.