Kun puhutaan ympäristöstä, ennemmin tai myöhemmin päädytään Kiinaan. Siellä saasteiden suorat kustannukset nousevat jo kymmenykseen kansantuotteesta. Ilma ja vedet on pilattu, ja maahan nousee uusia hiilivoimaloita kuin sieniä sateella.

Mitäpä sitä suomalaisen tuppuraisen kannattaa lamppuja sammutella, kun kiinalaiset kiihdyttävät maailmaa kohti ekokatastrofia?

Onkin aivan totta, että väestöltään 2,5 kertaa EU:n kokoisessa Kiinassa ympäristön tila on lyhyesti sanottuna järkyttävä. Kiina on nousemassa Yhdysvaltain ohi maailman suurimmaksi ilmastopäästöjen tuottajaksi.

Ei haittaisi silti muistaa muutamia tosiasioita. Kiinan ilmastopäästöt asukasta kohti ovat yhä vain kolmasosa Suomen vastaavasta. Keskivertosuomalainen siis kiihdyttää ilmastonmuutosta kolme kertaa niin paljon kuin tikun nokkaan nostettu kiinalainen. Sähköä suomalainen kuluttaa yhdeksän kertaa niin paljon kuin kiinalainen.

Kiinalaisia – syystä tai syyttä – sormella osoittelevassa keskustelussa hämärtyy vastuun käsite. Meillä suomalaisilla on aina ensi sijassa vastuu omista teoistamme.

Kiinalaiset eivät ole rakentaneet Suomeen ainuttakaan hiilivoimaloistamme, mutta hyvin ne silti puskevat taivaalle ilmastonmuutosta kiihdyttävää hiilidioksidia. Aika harvaa maamme kolmesta miljoonasta autostakaan ajaa kiinalainen.

Vastuuta omista valinnoistaan ei voi ulkoistaa toiselle puolelle maapalloa.

On selvää, että Kiinankin päästöt on saatava kuriin sekä kiinalaisten itsensä että koko maailman tulevaisuuden takia. Siihen me voimme vaikuttaa parhaiten näyttämällä esimerkkiä, tekemällä yhteistyötä ja kehittämällä kestävää teknologiaa, jota voi käyttää myös Pekingissä ja Guangzhoussa.

Vastuuta pakoileva keskustelu tuo mieleen päiväkodin opetukset. Jo pienille lapsille opetetaan, että jos Emilia on tuhma, ei se tarkoita sitä, että Eliaskin saisi olla tuhma.

Kuka muistuttaisi meitä aikuisia samasta?

Oras Tynkkynen
kansanedustaja (vihr.)