Maanantain olin kipeä. Istuin tiiviisti sisätiloissa, join hunajalla terästettyä teetä ja tein VNK:n töitä. Ruokaan latasin ankarasti valkosipulia.
Flunssan ajoitus oli täydellinen: maanantaina minulla ei poikkeuksellisesti ollut ainuttakaan kokousta tai muuta kellotettua menoa. Muutenkin viikko oli tavanomaista tyhjempi, sillä ympäristövaliokunnan delegaatio oli Kiinassa. Neljänä aamuna kokouksia oli siis vähemmän.
Tiistaina puhuin Rakennuslehden, Saint-Gobainin ja WWF:n energiatalkoiden julkistamistilaisuudessa. Talkoilla houkutellaan rakennussektoria leikkaamaan päästöjä 20 % vuoteen 2020 mennessä. Aloite on tervetullut esimerkki siitä, että ilmastohuoli on levinnyt laajalle.
Alustuksessani esitin, että energiatehokkuuden parantamiseksi rakennusteollisuuden tulisi
1.sitoutua kunnianhimoisiin tavoitteisiin
2.kehittää matalaenergiarakentamisesta tuotteita ja palveluita
3.demonstroida erityisen vähän kuluttavia passiivitaloja
4.integroida uusiutuvan energian tuotantoa rakennuksiin
5.kehittää energiatehokkuutta myös yhdyskuntasuunnittelussa
6.tarjota kotitalouksille energiatehokkuuspalveluja
7.tukea tiedon tarjoamista
Hyvä esimerkki viimeksi mainitusta on sähkönkulutuksen reaaliaikainen seuranta. Kotiini asennettiin vähän aikaa sitten BaseN-yhtiön etäluettava mittari, jonka keräämiä tietoja voi katsoa internetistä milloin tahansa. Tässä esimerkki maanantain nuhapäivän kulutuksesta:
Käppyrästä erottaa mm. pesukoneen, lieden ja vedenkeittimen. Kuluttaja voi koko ajan seurata, kuinka paljon sähköä kuluu ja mihin. Säästökohteiden tunnistaminen on monin verroin helpompaa kuin perinteisessä käytännössä, jossa kuluttaja saa tiedon toteutuneesta kulutuksesta muutaman kerran vuodessa kuukausia jälkeenpäin.
Iltapäivällä käväisin Anskun ja hänen kollegansa Riitamaan Timon kanssa kokeilemassa onnea Valtiontalouden tarkastusviraston atk-huutokaupassa. Kun heti ensimmäisen käytetyn kannettavan hinta kohosi yli 200 euron, katsoimme viisaaksi poistua paikalta.
Istunnon jälkeen palaveerasin pääministerin talouspoliittisena neuvonantajana aloittaneen Mika Rossin kanssa. Seuraavana päivänä tapasinkin pääministeriä hallitusryhmän kokouksen jälkeen.
Edellisen viikon palaveri oli jäänyt tyngäksi, mutta nyt oli riittävästi aikaa. Annoin katsauksen tulevaisuusselonteon valmistelusta. Puhuimme myös parista selontekoon liittyvästä hankkeesta. Niistä lisää aikanaan.
Heti perään palaveerasin kahta kerrosta alempana VNK:n tiimini kanssa. Puhuimme mm. selontekoa varten tilatuista selvityksistä ja kevään mittaan järjestettävistä sidosryhmäpaneeleista. Projektisihteeriksi valittu Pipa Heinonen oli ensimmäistä kertaa vahvuudessa mukana.
Istunnon jälkeen lähdin Tampereelle vihreiden kunnallisvaalitilaisuuteen. Puhuin nelikymmenpäiselle yleisölle vihreydestä ja siitä, mikä meidät erottaa muista puolueista.
Pari yleisöön tullutta radikaalia tiukkasi minulta, miksei turhia tuotteita ja esim. autoilua vain kielletä. Yritin selittää, että “turhien” ja “hyödyllisten” tuotteiden määritteleminen ei oikein vapaassa yhteiskunnassa kuulu valtiolle. Minulle Tommi Läntisen levyt ovat resurssien haaskausta, toisille ne taas voivat olla hyvinkin rakkaita.
Ongelmia eivät myöskään aiheuta tuotteet sinänsä, vaan niiden seuraukset. Ohjaus pitää kohdistaa oikeaan osoitteeseen.
Sen sijaan, että kieltäisimme vaikkapa sauvasekoittimen turhakkeena, voimme asettaa hiilelle riittävän hinnan, joka ohjaa säästeliääseen päästöjen tuprutteluun. Silloin jokainen voi itse valita, haluaako hän käyttää rahansa sauvasekoittimen, taulu-tv:n, sähkösaunan tai vaikkapa ompelukoneen käyttöön. Ihmiset ovat oman elämänsä parhaita asiantuntijoita.
Kuin toipiluuteni tilauksesta torstaina kalenterini oli ennätyksellisen väljä. Käväisin Helsingissä vain vihreän eduskuntaryhmän kokouksessa ja istunnossa. Yritin ottaa rauhallisesti.
Perjantaina oloni olikin jo aika priima. Aamulla tiimini tapasi työ- ja elinkeinoministerön strategiakavereita. Päivällä lounastin Sanomatalon konfuusioravintolassa GreenStream Networkin ihmisten kanssa.
Istunnon jälkeen poseerasin pikaisesti Keräysviesti-lehdelle ja hyppäsin sitten Viikin-bussiin. Etsin äärettömän sekavalla ja remontin entisestään sotkemalla kampuksella oikeaa luentosalia yli vartin.
Oikean salin lopulta löydyttyä luennoin englanniksi Suomen ja EU:n ilmastopolitiikasta. Yleisönä oli yliopiston metsäekologian laitoksen edistyneempiä opiskelijoita.
Lauantaina matkustin junalla Parikkalaan. Isä poimi sieltä kyytiin ja vei mummolaan Punkaharjulle. Jääkaappi oli käräyttänyt sulakkeen, joten tuvassa leijaili eltaantuneen ruoan haju.
Kaivoin tieni hangen läpi pihasaunalle ja lämmitin sen setäni kanssa. Kaivo oli sen verran karussa kunnossa, että kannoimme vedet tuvalta. Seuraavana päivänä kävimme kylällä tapaamassa mummia ja palasin junalla Tampereelle.
Viikonloppuna tehokasta juna-aikaa oli yhteensä kymmenen tuntia. Siinä ajassa sain luonnosteltua kaksi kolumnia ja yhden alustuksen, luettua viisi lehteä ja pätkän koulukirjaa, syötyä sekä perattua sähköpostia.
One Response
Tampereen vihreiden tilaisuudessa turhakkeiden valtiollista kieltämistä vaatineet tuskin ajattelivat, että jos tuollainen asia saataisiin nyt läpi, eivät turhakkeita pääsisi määrittämään hyvää tahtovat maailmanparantajat, vaan nykyiset päättäjät ja virastojen sedät. Ja mitä silloin olisivat nämä turhakkeet ja mikä turhuuden peruste…? Vai pitäisiko turhakkeet määrittävä laki ottaa käyttöön vasta sitten, kun Vihreät tai jokin “sopivampi” ryhmittymä hallitsisi Suomea yksinvaltaisesti? No, sitä odotellessa.. ;)