Istuin aamiaisella ministeri Lehtomäen briiffissä, jossa neuvottelijat kertasivat kokoustilannetta. Suunnilleen samat asiat isommalla kokoonpanolla käytiin koko valtuuskunnan aamupalaverissa.
Aamun tein töitä tietokoneen ääressä. Muuten päivä kului sosiaalisissa merkeissä tapaamalla liudan vanhoja ilmastotuttuja vuosien varrelta.
Ben Matthewsiin tutustuin junamatkalla Kiotoon. Viime vuodet hän on työskennellyt tutkijana Belgiassa ja auttaa nykyään EU:ta päästövähennyspolkujen mallintamisessa. Irlantilaisen Patrick Finniganin kanssa juttelin neuvottelutilanteesta ja maidemme politiikoista.
Lisäksi vaihdoin kuulumisia vihreiden europarlamentaarikkojen Rebecca Harmsin ja oman Satu Hassimme kanssa. Jututin myös Euroopan parlamentin vihreässä ryhmässä työskentelevää Terhi Lehtosta ja Satun avustajaa Ulriikka Aarniota.
Kävin välillä salissa kuuntelemassa Venäjän puheenvuoron. Siinä toisaalta vaadittiin objektiivisia kriteerejä velvoitteenjakoon, toisaalta painotettiin, että on kunkin valtion oma asia päättää päästötavoitteesta. En ihan ymmärtänyt, miten nämä lähestymistavat ovat yhdistettävissä.
Lörpöttelin Terhin kanssa niin pitkään, että missasin tyystin Al Goren alustuksen. Sen jälkeen keskuksessa oli säpinää, kun aktivistit kokoontuivat aukiolle huutamaan iskulauseita. Survival is non-negotiable! Annoin myös haastattelun Saksan vihreiden netti-tv:hen.
Joutessani kävin kuuntelemassa tilaisuutta, jossa puhuttiin EU:n ilmasto- ja energiapaketista. IPCC:n varapuheenjohtajalta Van Yperseleltä kysyttiin, onko paketti yhdenmukainen EU:n oman kahden asteen tavoitteen kanssa. Diplomaattisen ja viittauksia IPCC:n neljänteen arviointiraporttiin viljelevän vastauksen sisältö oli lyhyesti: ei.
Hän muistutti myös siitä, että EU asetti kahden asteen tavoitteen jo vuonna 1996 IPCC:n toisen arviointiraportin vaikutusarvioiden perusteella. Sen jälkeen arviot ilmastonmuutoksen haitoista ovat muuttuneet olennaisesti synkemmiksi.
Jos silloisen tiedon varassa kahden asteen tavoite oli järkevä, miten paljon huolestuttavamman nykytiedon valossa voidaan harjoittaa politiikkaa, joka ei yllä edes siihen?
Aika käy vähiin.
Huippukokouksen hyväksymässä ilmasto- ja energiapaketissa on sekä hyvää että huonoa. Parasta on uusiutuvan energian direktiivi, joka asettaa kunnianhimoiset tavoitteet kasvattaa kestävän energian osuutta kaikissa jäsenmaissa. Liikenteen biopolttoaineille asetetaan komission alkuperäistä esitystä tiukemmat ja vaiheittain tiukkenevat kestävyyskriteerit.
Paketin fiasko on direktiivi velvoitteenjaosta päästökaupan ulkopuolisella sektorilla. Huippukokouksen linjaukset tarkoittavat sitä, että yli 2/3 EU:n päästövähennyksistä voidaan toteuttaa ostamalla päästöoikeuksia muualta. Mihin unohtui ajatus, että EU:n pitäisi vähentää omiakin päästöjä?
Päästökauppadirektiivi on vähän siltä väliltä. Toisaalta direktiivi on selvä parannus nykytilaan, sillä se lisää huutokaupan osuutta ja harmonisoi alkujaon koko unionin tasolla. Toisaalta huippukokouksen päätös heikentää ratkaisevasti komission alkuperäistä esitystä, jossa huutokauppa oli pääsääntö ja sen tuotot haluttiin korvamerkitä ilmastotyöhön.
Satu Hassin tiedotteen paketista voi lukea täällä.
Kun juhlapuheet Poznanissa olivat päättyneet, kävimme pienellä porukalla pitsalla lähimaastossa. Sinne saimme tekstiviestin istunnon alkamisesta.
Iltayhdentoista aikaan kokouksen puheenjohtajana toiminut Puolan ympäristöministeri alkoi tankata ilmastosopimuksen sihteeristön hänelle kirjoittamia nuotteja. Puolenyön lähestyessä Intia pyysi puheenvuoroa ja esitti protestinsa puheenjohtajan pyöreän pöydän keskustelusta tekemästä yhteenvedosta.
Jatkuu seuraavassa osassa…
