Talousuutiset ovat viime aikoina olleet poikkeuksellisen synkkää luettavaa. Tuoreimman tiedon mukaan Suomen vienti on vuodessa supistunut yli kolmanneksen.
Taantumasta ja sen pahasta isoveljestä lamasta puhutaan paljon ekonomistien kielellä. Huolestuttavinta on kuitenkin se, mitä talouden nikottelu merkitsee todella tärkeille asioille: työpaikoille, julkisille palveluille, köyhyydelle, ympäristölle.
Taantumaan vastattaessa mielessä kannattaa pitää kirkkaana erityisesti kaksi ajatusta. Ensinnäkin meidän pitää välttää se, että talouskriisistä tulee myös sosiaalinen kriisi. Talouden väliaikainen notkahdus ei saa johtaa ihmisten syrjäytymiseen ja hyvinvointiyhteiskunnan murenemiseen.
Siksi nykyisistä työpaikoista on pidettävä tiukasti kiinni ja uusia pyrittävä luomaan. Niitä, jotka hyvästä yrityksestä huolimatta tipahtavat työttömyyteen, on tuettava ja pidettävä yhteiskunnassa mukana.
Toiseksi taantumaa vastaan pitää taistella kestävillä keinoilla. Me voimme elvyttää keinoilla, jotka joko tuhoavat ympäristöä tai säästävät sitä. Molemmat tavat tuottavat työpaikkoja ja verotuloja, mutta toiset heikentävät nykyisten ja tulevien sukupolvien mahdollisuuksia, kun taas toiset kohentavat niitä.
Rakennetaan siis ratoja ja kevyen liikenteen väyliä teiden sijaan. Peruskorjataan koteja, kouluja ja terveyskeskuksia energiatehokkaiksi. Vauhditetaan uusiutuvaa energiaa ja jätevesihuoltoa.
Edellisen laman jälkeen Suomi lähti uuteen nousuun satsaamalla osaamiseen ja innovaatioihin. Rakennemuutos oli raju, mutta sen tuloksena maamme oli entistä vahvempi. Tälläkin kertaa taantuma kannattaa nähdä paitsi uhkana, myös mahdollisuutena luoda jotain uutta.
Runsaslumisen talven kunniaksi käytetään talviurheiluvertausta. Kumparelaskun sijaan taantumaan kannattaa suhtautua pikemminkin mäkihyppynä. Vielä vähän aikaa tulemme kovaa vauhtia alas, mutta sitten voimme lähteä uuteen nousuun – ja liitää kauas.
Oras Tynkkynen
kansanedustaja (vihr)
Tampere
5 Responses
Hieno kirjoitus, joka vahvistaa kivasti asemiasi kamppailussa kauden 2007-2011 “rookie sellout”-palkinnosta.
Kyllä tästä noustaan, kun vain tehdään kovasti töitä ja innovoidaan hienosti. Ei kuitenkaan liene mitään perusteltua syytä ajatella, että käsillä olisi “talouden väliaikainen notkahdus”. Koko maailmanlaajuinen markkinatalousjärjestelmä perustuu kuitenkin erottomattomasti materiaaliseen kulutukseen (ja epätasa-arvoon), eikä se voi liitää uuteen nousuun lisäämättä tätä materiaalista kulutusta, joka ei voi enää juuri lisääntyä. Sillä aikaa, kun sähläävät luotonantajat ja sotateollisuus kuppasivat USA:n ja kaikkien siihen pakkonaitettujen taloudet kuoliaaksi, maailmasta kerkesi loppua öljy ja makea vesi.
Kukaan ei ole esittänyt minkäänlaista realistista näkemystä talouden kehittymisestä yli kahden vuoden tähtäimellä tai kohti minkäänlaista uutta nousukautta. Suomen porvarihallitus menee vahvasti fiiliksellä luottaen jäniksenkäpälää aamulla töihin lähtiessään suutelevien, valtionideologeiksi nostettujen ekonomien vapaa-assosioimien ennusteiden prosentteihin. Esimerkiksi tänään uutisoidun VVM:n suhdannekatsauksen tekstissä lukee yksiselitteisesti, että uutisissa vilautettu -1.5% vuodelle 2010-ennusteluku on kansantalousosaston kollektiivinen läppä, joka ei perustu mihinkään tai kehenkään.
Mistä tämä uusi kasvu, jota tässä kovasti ennustat ja toivot, tulee? Ghawarista? Vai tarkoittaako se lisäydinvoimaa vuosittain kymmenien vuosien ajan, biopolttoainepeltoja ja nälänhätää, makean veden lotraamista hiekkaöljyyn ja jonkun epämääräisen fuusiomessiaan odottelemista? Vai oliko tämä “nousu” nyt joku abstrakti kielikuva, jolla tarkoitit sanoa, että olemme fantastisen hallitustyön seurauksena selvästikin nousemassa kohti jotain radikaalisti erilaista talousjärjestelmää ja luontosuhdetta, jossa ihmisen kasvu tapahtuu sisälle päin ja suhde ympäröivään on kohtuullinen ja kunnioittava?
Itse veikkaan, että kakku alkaa pienetä ja otteet koveta.
Niin, kukaan ei tiedä, miten talous tulee todella kehittymään seuraavien vuosien aikana. Ei hallitus, ei oppositio, eivät tutkimuslaitokset eivätkä aktivistit. Tasoissa siis ollaan.
Minä ja vihreät toivomme tietysti, että kasvu suunnataan tähänastista kestävämmin. Elvytys pitäisi suunnata vihreään kasvuun: energiatehokkuuden parantamiseen ja uusiutuvaan energiaan, ratoihin ja pyöräteihin, jätevesihuoltoon ja luontomatkailuun.
Olemme ehkä lähellä tilannetta, jossa materiaalisen kulutuksen kasvattaminen alkaa käydä nopeasti yhä vaikeammaksi helpoiten hyödynnettävien uusiutumattomien luonnonvarojen ehtyessä ja uusiutuvien luonnonvarojen käytön ylittäessä uusiutumisen nopeuden. Kulutusta voi tämän jälkeenkin lisätä parantamalla tehokkuutta, mutta ei kovin kauaa. Jokainen tehty tehostusoperaatio vaikeuttaa luonnollisesti seuraavan keksimistä.
Kestävälle pohjalle rakentuva tuottava työ ei maailmasta tietenkään lopu. Niin kauan, kun “tuottavuutta” täytyy arvioida sellaisilla oravan selkänahoilla, joista täytyy voida repiä korkoa ja jotka yhteismitallistavat elämän perusedellytyksiä, koulutusta, tieteitä, taiteita sekä täysin hyödytöntä – jopa luonnolle ja ihmisille suoraan tuhoisaa – ökykulutusta “tuottavan” toiminnan laadultaan samanarvoiseksi “työksi”, jolla on napeilla mitattava “arvo”, ei kasvu kuitenkaan voi jatkua enää kauaa. Voi olla, että puhutaan vaalikausista ennemmin kuin sukupolvista.
Vaikka haluaisitkin säästää luontoa pyrkimällä kohdentamaan kulutusta tehokkaammin ja vaikka ainakin puheiden tasolla haluaisit säilyttää Suomessa jonkinlaisen köyhäinhoidon, näytät hirttäneen itsesi kasvun käsitteeseen. Aidosti vihreän ja aidosti sosiaalisen yhteiskunnallisen ajattelun on pakko lähteä rajattoman kasvun ajatukselle perustuvan kapitalistisen ideologian kritiikistä.
Voin ehkä jotenkin ymmärtää sen, että joudut “reaalipoliittisista” syistä vinkumaan täällä, kuinka et millään haluaisi kaventaa kansalaisoikeuksia, tuhota tieteen autonomiaa, ajaa alas hyvinvointiyhteiskunnan rippeitä jne jne, mutta kuinka sinut on pakotettu äänestämään ja puhumaan näin tekevien puolesta uhkaamalla vielä huonommilla päätöksillä, jos et niin tekisi. Tämän Pirkanmaan sanomiin kirjoittamasi jutun sisältöä suuryritykset tuskin kuitenkaan päättivät yhtä suoraan kuin äänestyskäyttäytymistäsi. Uskon, että sait itse kirjoittaa sen suhteellisen vapaasti, kunhan vain varoit liiallista kriittisyyttä. Siksi haluan kysyä uudelleen: mitä tekstissä ja vastauksessasi ennustamasi ja toivomasi “kasvu” on ja mistä se tulee?
Ympäristöä ei kiinnosta bruttokansantuote, vaan ympäristön kuormituksen ja luonnonvarojen kulutuksen taso. Kasvu voi tulla mistä vain taloudellisesta toiminnasta, joka tapahtuu nykyistä radikaalisti ekotehokkaammin. Tuleeko se sitten ICT:stä, hoivapalveluista, luovasta taloudesta, biojalostamoista, matkailusta, nanoteknologiasta, puun mekaanisesta jalostuksesta vai liike-elämän tukipalveluista, sitä kannattaa kysyä minua viisammilta.
Mitä nykyisessä talousjärjestelmässä mielestäsi tapahtuu, jos ruuan, energian, rakennusmaan ja muiden materiaalisen kulutuksen peruselementtien tarjonta pysyy paikallaan tai supistuu samalla, kun kysyntä kasvaa ja nostamme BKT:ta myymällä toisillemme nettibannereita? Eikö tuloksena olisi elämän perusedellytyksiin kohdistuva hallitsematon inflaatio?
Olet varmasti huomannut, että vihreä kasvu – tarkoitan siis ekotehokkuutta parantamalla luotua materiaalis-taloudellista kasvua – on tällä hetkellä kovemmassa huudossa kuin esimerkiksi 70-luvulla. Uskon tämän johtuvan merkittävissä määrin siitä, että kasvu luonnonvarojen käyttöä lisäämällä on jo käynyt huomattavasti vaikeammaksi ja kalliimmaksi niiden niuketessa, minkä takia tehokkuuden nostaminen on jatkuvasti houkuttelevampi tapa lisätä materiaalista kulutusta. Näen ekologisuutta tai vihreää kuluttamista peräänkuuluttavat aatteet ja diskurssit siis myös reaalisen tilantenteen seurauksena, en vain sitä ohjaavana voimana.
Jos on, kuten uskon, että nykyinen talousjärjestelmä ei kestä rajatonta kasvua merkitysavaruuteen reaalisen talouden supistuessa jatkuvasti, tuottaa vihreän kasvun edistäminen järjestelmälle lisäaikaa, mutta ei korjaa sen sisäisen logiikan tasolla toimivaa perustavaa ongelmaa. Entä sitten, jos vihreäkään kasvu ei ole enää yksinkertaisesti mahdollista? Paljonko lisää peruuttamatonta tuhoa teemme rajattoman kasvun nimissä, ennenkuin tunnustamme sen loogisen mahdottomuuden?