Eduskunta käsittelee parhaillaan hallituksen esitystä yliopistolain uudistamisesta. Lain tavoitteet ovat oikein kannatettavia: mm. yliopistojen autonomian vahvistaminen, opetuksen ja tutkimuksen laadun parantaminen sekä tutkijanuran tekeminen houkuttelevammaksi.
Myös monet käytännön ratkaisut ovat parannuksia nykytilaan. Yliopistojen perusrahoituksen tasoa nostetaan ja se sidotaan indeksiin. Yliopistot erotetaan valtion kovasti kritisoidusta palkkausjärjestelmästä (UPJ, myöhemmin VPJ).
Työsuhteen ehdoista neuvotellaan vastedes yliopiston eikä valtion kanssa. Vaikka ulkopuolisen rahan hankkimista helpotetaan, valtio säilyy yliopistojen päärahoittajana. Ulkopuolista rahaa ei ole pakko haalia, mutta jos sitä hankkii, se tulee lisänä nykyisen julkisen rahoituksen päälle.
Hallituksen neuvotteluissa vihreät saivat monia pieniä ja vähän suurempiakin parannuksia esitykseen. Lakiesityksen perusteluiden mukaan tuottavuusohjelma ei koske yliopistoja, mikä poistaa yhden merkittävän uhkan yliopistojen taloudelle. Professorien kutsumisen edellytyksiä tiukennettiin opetuksen ja tutkimuksen laadun takaamiseksi.
Maksullisen tilauskoulutuksen kokeilun arviointia täsmennettiin laissa. Tiukan arvioinnin lopputuloksena voidaan toivottavasti todeta, että kokeilusta ei kannata eikä tule tehdä pysyvää, koska se eriarvoistaisi opiskelijoita ja vaikeuttaisi yliopistojen kansainvälistymistä.
Ei ole mikään salaisuus, etteivät vihreät ole kannattaneet lukukausimaksukokeilua. Siitä kuitenkin päätettiin aikanaan hallitusohjelmassa. Tuolloin onneksi kokeilusta saatiin sovittua määräaikainen ja tiukasti rajattu.
Joillekin kannoillemme emme valitettavasti saaneet hallituksessa riittävästi tukea. Esitimme mm., että
Hallituksen ulkopuoliset jäsenet valitsee yliopistolaisten valitsema kollegio. Luotan yliopistolaisten olevan niin fiksuja, että he valitsevat kollegion välityksellä hallitukseen tolkullisia ihmisiä, jotka lain mukaisesti “edustavat monipuolisesti yhteiskuntaelämän ja yliopiston toimialaan kuuluvien tieteiden ja taiteiden asiantuntemusta”.
Esimerkiksi Tampereen yliopiston hallitukseen voitaisiin valita ansioituneita tutkijoita vaikkapa Lapin yliopistosta tai Åbo Akademista. Mikään ei pakota valitsemaan lyhytnäköisiä kaupallisia intressejä ajavia yritysmaailman edustajia – uhkakuva, jonka perusteella lakiuudistusta on toistuvasti kritisoitu.
Työ jatkuu nyt eduskunnan sivistysvaliokunnassa. Toivon, että valiokunta jalostaa vielä erityisesti edellä esitettyjä kohtia lakiesityksessä.
4 Responses
Hei,
Olet varmaan tietoinen siitä, että yliopistot ovat erittäin kilpailullisia työyhteisöjä. Yksilöt kilpailevat viroista ja pyramidin huipulle pääsee vain yksi. Tieteenalat kilpailevat keskenään resursseista. Lakiluonnos perustuu kauniiseen illuusioon siitä, että yliopistokollegion kokouksessa harmonisesti mietitään juuri ne 3-7 ulkopuolista jäsentä, jotka parhaiten osaavat ajatella koko yliopiston etua.
Yliopistolaisena en valitettavasti usko tähän, vaan valitettavasti hallituspaikoista tulee kova kilpailu, koska esimerkiksi kovissa tieteissä halutaan siivota tuottamattomat humanistiset tieteet pois, ja tähän tarvitaan “oikeita” ulkopuolisia jäseniä. Profiloituminen ja rakenteellinen kehittäminenhän ovat koko uudistusta motivoivia voimia!
Eikä kilpailu lopu tähän. Yliopistot pannaan tällä uudistuksella kilpailemaan keskenään resursseista. Kiristynyt rahoitustilanne ja lisääntyvä vastuu omasta taloudesta lisäävät yliopistojen välistä kilpailua.
Yliopistojen kilpailusta seuraavia konflikteja ennakoi lakiesityksen 45 § 2 mom., joka antaa opetusministeriölle yksin valta päättää rahoituksen perusteena olevista määrällisistä ja laadullisista tavoitteista, jos yliopistokohtaisia tavoitteita ei saada valtakunnallisesti tai alakohtaisesti yhteensovitetuiksi. (Monien oikeusoppineiden mielestä tämä(kin) § on perustuslain vastainen).
Eikö ole hieman naiivia ehdottaa tässä tilanteessa, että yliopistojen hallituksiin valittaisiin ansioituneita tutkijoita toisista yliopistoista? Synnytettävässä kilpailullisessa järjestelmässä heidän kannattaisi ehdottomasti oman yliopistonsa asiaa edistääkseen tehdä naapuriyliopistolle sen hallituksessa mahdollisimman paljon pahaa.
Että ansioituneen tutkijan etu olisi hallituksessa sabotoida yliopiston toimintaa? Mahtaisikohan sittenkään edistää hänen omaa akateemista uraansa?
Tutkijat liikkuvat yliopistojen välillä. Kaikilla ei välttämättä ole “omaa” yliopistoa, jota pitäisi puolustaa muita yliopistoja vastaan kuin vanhemmilta perittyä jääkiekkojoukkuetta.
Varmaankin tulee kilpailua hallituspaikoista. (Aika huolestuttavaa olisi, jos hallitukseen ei haluttaisi.) Mutta miten tämä poikkeaa perustaltaan nykytilanteesta? Ainakin meillä Tampereella yliopiston rehtoriksi oli ehdolla useita, eri tieteenaloja edustavia ihmisiä.
Tekeekö rehtori Krista Varantola (englannin kieli, erit. kääntämisen teoria ja käytäntö) nyt kaikkensa, jotta hallintotieteilijät ja lääketieteilijät pärjäisivät mahdollisimman huonosti? Enpä usko.
Esität järkyttävän ajatuksen: hallituksen jäsenet edistäisivätkin omaa akateemista uraansa? “Mahtaisikohan sittenkään edistää hänen omaa akateemista uraansa?”
Omaa akateemista uraa kukaan ei edistä hallintoelimissä toimimalla (onneksi), vaan harjoittamalla mahdollisimman korkealaatuista tutkimusta ja siihen perustuvaa ylintä opetusta.
“Omalla” yliopistolla viittaan siihen yliopistoon, jonka jäsen henkilö sattuu kullakin hetkellä olemaan. Nykyinen porvarihallitushan on lakiesityksessään ehdottanut, että ulkopuolisten tulee olla määräävässä asemassa. Ja sinä tässä blogissasi ehdotit, että ulkopuolisiksi jäsensiksi nimitettäisiin toisten yliopistojen tutkijoita.
Tietenkään Krista Varantola ei “kaikkensa, jotta [TaY:n] hallintotieteilijät ja lääketieteilijät pärjäisivät mahdollisimman huoností”. Hänhän on Tampereen yliopiston rehtori. Ja siinä tehtävässään hän edistää TaY:n kokonaisetua.
Mutta hän olisi huono Tampereen yliopiston rehtori, jos hän vaikkapa Oulun yliopiston hallituksen ulkopuolisena jäsenenä olisi edistämässä Oulun yliopistoon sellaista OPM:n rahoittamaa valtakunnallista erityistehtävää (uuden rahoitusmallin strateginen 25 % osuus, josta sovitaan tulosneuvotteluissa), joka siihen asti on ollut TaY:lla ja joka tarkoittaa resurssien leikkausta TaY:ssa ja siellä toimineen yksikön alasajoa.
Kilpailullisella järjestelmällä viittasin kyllä tutkijoiden ja opettajien väliseen kilpailuun viroista ja määrärahoista, ja yliopistojen väliseen kilpailuun koulutusaloista ja määrärahoista, enkä kilpailuun hallituspaikoista, kuten näytät ymmärtävän. Voi teitä poliitikoita! Näytte luulevan, että me kaikki vain haluamme edistää omaa uraamme ja kilpailla vaaleissa hallituspaikoista.
Yliopiston johtaminen ei siis kuulu akateemiseen uraan? Hyvä, tuli sekin selväksi.
Petra siis pelkää (kunkin yliopiston) ulkopuolisten hallitusten jäsenten toimivan tuon yliopiston etua vastaan. Minä en näe kannustinta tällaiseen yksittäisen hallituksen jäsenen kannalta; tämä riippumatta siitä, kutsuuko hallituksen jäsenyyttä osaksi akateemista uraa vai ei.
Petra myöntää, että TaYn rehtorina Varantola kykenee irtautumaan oman tieteenalansa eduista ja edistämään koko yliopiston etua. Silti hän kieltää, että Oulun yliopiston hallituksen jäsenenä Varantola kykenisi irtautumaan oman kotiyliopistonsa eduista ja edistämään Oulun yliopiston (tai koko yliopistokentän) etua. Minä luotan Varantolaan (ja ihmisiin yleensä) enemmän.
Jos nyt kuitenkin oletetaan, että a) yliopistolaiset ovat laskelmoivia ja itsekkäitä ja vielä b) että tuo laskelmoivuus kohdistuu nimenomaan “kotiyliopistoon” eikä esimerkiksi henkilökohtaisen aseman edistämiseen, Oulun yliopiston hallituksen ulkopuolisten jäsenten (ml. pj.) pitäisi kai kaikkien olla TaYlaisia, jotta he voisivat Oulun yliopiston etujen vastaisesti ajaa hallituksessa TaYn etua – tai sitten kaikkien ulkopuolisten jäsenten pitäisi eriävistä taustoistaan huolimatta liittoutua Oulun yliopistoa vastaan. Miksi kollegio valitsisi tällaisen hallituksen, se on minulle jäänyt vielä epäselväksi.
Minusta Petran kuva yliopistolaisista on itse asiassa paljon kyynisempi ja synkempi kuin omani.
Minulle akateeminen koulutus on tarjonnut ennen kaikkea välineitä eritellä, kysyä ja kyseenalaistaa. Tähän henkeen Petran viimeinen virke sopii heikosti.
Minä = poliitikot yleensä? Tarkastelu yhden tutkijan näkökulmasta = kaikki tutkijat? Yliopiston sabotointi ei edistäisi hallituksen jäsenen uraa = tutkijat haluavat vain edistää omaa uraansa?
Ei näin.