Myöhään eräänä perjantai-iltana työpuhelimeni soi. Toisessa päässä tuntematon mies esittää visaisen kysymyksen: onko samaa sukupuolta olevissa pareissa puolisoiden helpompi ymmärtää toisiaan. Taustalta kuuluu kaveriporukan porinaa.
Mietin asiaa hetken. Sitten vastaan suunnilleen niin, että kahden ihmisen kohtaaminen on aina haastavaa. Ihmisen kanssa voi elää vuosikausia ja lopulta tajuta, ettei koskaan todella oppinut tuntemaan häntä. Yksilöiden väliset erot ovat verrattomasti suurempia kuin sukupuolten väliset.
Toki vaikkapa joitakin miehen murheita voi toinen miehenä kasvanut ymmärtää paremmin. Ratkaisuksi parisuhteen ongelmiin puolison sukupuolen vaihtamisesta ei kuitenkaan taida olla.
Mies kiittää vastauksesta ja toivottaa hyvää viikonloppua.
Yllättävän puhelun päätyttyä harkitsen ensin närkästymistä. Mikä velvollisuus minulla on selvittää ventovieraille ihmisille lesbojen ja homojen elämää? Mitä se muille kuuluu?
Olenko muka jokin homoinfo?
Sitten mietin asiaa uudelleen. Ehkä juuri tällaisia kohtaamisia tarvittaisiin enemmän. Aito uteliaisuus erilaisuutta kohtaan on aina verrattomasti parempi kuin välinpitämättömyys tai vihamielisyys.
Joskus lähestymisestä tehdään vain turhan vaikeaa.
Me vähemmistöihin kuuluvat ihmiset olemme välillä neuroottisen tarkkoja siitä, että meistä ja meille puhutaan itse määrittämillämme tavoilla ja sanoilla. Mustalainen on nykyään romani, mutta yksin elävä nainen ei tietenkään ole yksinäinen vaan itsellinen. Sukupuolenvaihdoksesta tai transseksuaaleista puhuminen on anteeksiantamaton synti.
Osaa oikeaoppisista sanoista ei kuitenkaan ymmärrä vielä käyttää juuri kukaan Setan hallituksen ulkopuolella. Vähemmistöistä pitää voida puhua, vaikka ei olisi suorittanut naistutkimuksen approa. On parempi puhua väärillä sanoilla oikeista asioista kuin oikeilla sanoilla vääristä asioista.
Minua kiinnostavat sanoja enemmän tarkoitukset. Ei tarvitse aina puhua poliittisesti korrektilla tavalla, jos pohjimmiltaan tarkoittaa hyvää.
Tässä hengessä myös vastasin, kun toimittaja kysyi kommentteja julkkisten keskinäiseen homotteluun. Minun puolestani homotella voi vapaasti, jos asiayhteydestä kaikki ymmärtävät sen harmittomaksi. Yleisötilaisuudessa sanat kannattaakin sitten valita tarkemmin.
Ymmärrys erilaisuutta kohtaan syntyy ihmisten kohtaamisesta. Ennakkoluuloja ei murreta tuomitsemalla kärkkäästi väärin puhumisesta tai ajattelemisesta, vaan altistumalla keskusteluun toisin ajattelevien kanssa.
Erilaisiin enemmistöihin kuuluvilta toivon vilpitöntä uteliaisuutta tutustua toisenlaisiin ihmisiin. Mutta vähemmistöihin kuuluviltakin voi odottaa jotain. Jos toiselta puolelta ojennetaan käsi, siihen kannattaa tarttua.
Terveisiä siis sinne kaveriporukalle. Jos mieleen tulee vielä muita kysymyksiä, yritän taas vastata.
Oras Tynkkynen
orastynkkynen.fi
Kirjoittaja on vihreiden tamperelainen kansanedustaja, joka on opiskellut naistutkimusta.
