Yhdysvaltain presidentti Barack Obama julkisti vähän aikaa sitten ilmasto-ohjelmansa. Siinä maan päästöjä leikataan mm. asettamalla voimaloille päästörajoja, parantamalla ajoneuvojen energiatehokkuutta ja vauhdittamalla uusiutuvan energian tuotantoa.
Ohjelma ei toki yksin riitä leikkaamaan Yhdysvaltain päästöjä kestävälle uralle. Ehdotusten ennakoidaan myös joutuvan vastatuuleen maan republikaanienemmistöisessä kongressissa.
Silti ilmastopolitiikka etenee myös Yhdysvalloissa. Maan päästöt ovat pudonneet alimmalle tasolle 20 vuoteen. Obaman presidenttikaudella tuuli- ja aurinkoenergian tuotanto on kaksinkertaistunut.
Samaan aikaan Kiina ottaa käyttöön päästökauppajärjestelmää ja investoi uusiutuvaan energiaan selvästi enemmän kuin yksikään toinen maa. Edistys maailman kahdessa suurimmassa päästöjen tuottajassa helpottaa toivottavasti neuvotteluja uudesta ilmastosopimuksesta.
Aamulehdessä (27.6.) väitettiin, että Obama ei olisi sanonut ohjelman julkistamispuheessaan sanaakaan öljystä. Todellisuudessa sana ”öljy” esiintyi puheessa seitsemän kertaa.
Obama sivusi myös kiisteltyä Keystone XL -öljyputkihanketta ja liuskekaasun tuotantoa.
Jutussa toimittaja leimasi tuulivoiman utopistiseksi sillä perusteella, että se kattaa vasta alle prosentin Suomen sähköntarpeesta.
Onkin totta, että jos tehdään vähän, saadaan aikaan vähän.
Toisinkin voi toimia. Saksa tuottaa sähköstään tuulella 11 prosenttia, Espanja 16 prosenttia ja Tanska peräti 27 prosenttia. Naapurissa Ruotsissa tuulivoimakapasiteetti on jo 13 kertaa niin suuri kuin Suomessa.
Toimittaja arvosteli myös EU:n ilmastopolitiikkaa sillä perusteella, että kivihiilen käyttö on lisääntynyt. Häneltä jäi mainitsematta, että EU:n päästöt ovat laskeneet johdonmukaisesti pian vuosikymmenen ajan yhtä vuotta lukuun ottamatta.
Tätä ei voine pitää aivan huonona suorituksena.
Oras Tynkkynen
kansanedustaja (vihr.)