Eurooppa on uuden ajan edessä. Tämä kävi ilmeiseksi tällä viikolla.
Ensin Yhdysvaltain puolustusministeri Hegseth paalutti, että rauhanneuvotteluihin pitää lähteä antamalla periksi Putinin keskeisille vaatimuksille. Sitten presidentti Trump kävi Putinin kanssa pitkän keskustelun, joka sujui ilmeisen tuttavallisissa merkeissä.
Kaiken kruunasi varapresidentti Vancen esiintyminen Münchenin turvallisuuskonferenssissa. Hän ei maininnut sanallakaan Ukrainaa, vaan keskittyi hyökkäämään Eurooppaa vastaan.
Vancen puhe ystävyyspäivänä osoitti, että Yhdysvaltain nykyjohto ei näe vapaassa Euroopassa enää ystävää, ei edes liittolaista. Sen sijaan ihmisoikeuksia puolustava Eurooppa on Yhdysvalloille kulttuurisodan vihollinen.
Ukrainalainen kansanedustaja Oleksiy Goncharenko kuvasi Vancen puhetta ”Euroopan johtajien täydelliseksi nöyryytykseksi”. Hänen mukaansa Vance osoitti puheellaan, että länttä ei enää ole olemassa.
Moni on huomauttanut, että Yhdysvaltain viestit ovat ristiriitaisia. Esimerkiksi ulkoministeri Valtonen kuvasi, että maalla on nyt ”pakka sekaisin”.
Vastuullista on kuitenkin lähteä siitä oletuksesta, että Yhdysvaltain johto on tosissaan. On aina parempi olla varautunut ja yllättyä iloisesti kuin toivoa parasta ja yllättyä kohtalokkaasti.
Yhdysvaltain uusi linja oli pitkälle nähtävissä ennalta, jos suostui kuuntelemaan Trumpia ja hänen palvelijoitaan – ja uskomaan kuulemansa. Silti linja oli karkeudessaan ja kauheudessaan monelle shokki.
Shokissa piilee kuitenkin mahdollisuus. Eurooppa on vihdoin ravisteltu hereille – eikä hetkeäkään liian aikaisin.
On ilmeistä, ettei Yhdysvaltoihin kumppanina voi luottaa nykyjohdon aikana. Ja koska maa on toistamiseen osoittanut valmiutensa valita liittolaisia ja sitoumuksia halveksuva johto, pitää Euroopan vihdoin rakentaa kyky pärjätä omillaan.
Euroopan on siis aika aikuistua.
Se on täysin mahdollista. Eurooppa pystyy periaatteessa olemaan millä tahansa mittarilla – taloudellisesti, poliittisesti, kulttuurisesti, jopa sotilaallisesti – suurvalta.
Se edellyttää kuitenkin sekä halua että kykyä toimia yhtenäisenä. Siitä on usein ollut pulaa.
Mitä Euroopan pitää nyt uuden ajan kynnyksellä tehdä? Esitän keskustelun pohjaksi kuusi ajatusta.
Ensinnäkin Euroopan pitää toimia välittömästi, määrätietoisesti ja ennen kaikkea yhtenäisesti. Jos Unkarin kaltaisille maille Putinin Venäjä on toistuvasti Eurooppaa mieluisampi kumppani, voi kaikkien kannalta olla parempi antaa maan mennä.
Toiseksi Euroopan täytyy pitää tinkimättä kiinni yhteisistä arvoistamme. Ihmisoikeudet, oikeusvaltio, demokratia ja kansainvälinen sääntöpohjainen järjestelmä erottavat meidät kirkkaasti Venäjästä ja Kiinasta – ja valitettavasti nykyään yhä useammin myös Yhdysvalloista.
Kolmanneksi Euroopan pitää lunastaa paikkansa neuvottelupöydässä. Euroopan pitää kyetä tuomaan neuvotteluihin todellista lisäarvoa, niin kuin mm. Liettuan entinen ulkoministeri Gabrielius Landsbergis on aiheellisesti huomauttanut.
Neljänneksi Euroopan pitää vihdoin kiristää kunnolla pakoteruuvia. Tämä tarkoittaa mm. kaiken energian, metallien ja lannoitteiden tuonnin kieltämistä, järeitä toimia varjolaivastoa vastaan sekä puuttumista pakotteiden kiertämiseen kolmansien maiden kautta.
Viidenneksi Euroopan on tuettava Ukrainaa enemmän ja vahvemmin. Uudessa tilanteessa on rohjettava harkita myös uusia ja kiistanalaisiakin keinoja, kuten Tanskan mallin mukaista puolustusmateriaalin tuotantoa Ukrainassa, henkilöstön lähettämistä maahan ja käyttörajoitteiden poistamista lännen toimittamilta aseilta.
Kuudenneksi Euroopan pitää kääntää kaikki kivet, jotta Venäjän jäädytetyt varat saataisiin oikeudellisesti kestävällä tavalla Ukrainan käyttöön. Kokonaisuudessaan varat ovat liki kolme kertaa niin suuret kuin Yhdysvaltain yhteenlaskettu tuki Ukrainalle tähän asti.
Münchenin turvallisuuskonferenssissa puhui myös presidentti Zelenskyi. Hän kertoi uskovansa Eurooppaan.
Minäkin uskon Eurooppaan. Euroopan on kuitenkin aika aikuistua.
Oras Tynkkynen
