Amsterdam 26.-29.12.
Matka alkoi nihkeästi: en saanut unta, joten pakkailin kolmen viikon reissulla tarvittavia tavaroita aamuyöllä. Lennoilla luin loppuun tieteisromaanin Globalia (huono) ja aloittelin Barack Obaman kirjaa The Audacity of Hope (erinomainen).

Amsterdamissa vapaapäivät menivät niin kuin vapaapäivien kuuluu: nukuimme myöhään, söimme hyvin ja kävimme ulkona. Mukaan tarttui nippu levyjä (Thomas Brinkmann, Girl Talk, Imogen Heap, Moloko, Damien Rice, Sigur Rós) ja muutamia vaatteita alennusmyynnistä.

Pyöräilimme pari tuntia koleassa talvisäässä majapaikastamme Westerparkista kaupungin itälaidalle Zeeburgiin. Matkalla ihailimme hollantilaista arkkitehtuuria ja fantastisia pyöräteitä.

New York 30.12.-2.1.
Matkalla New Yorkiin luin Obaman kirjaa. Hän näki paljon vaivaa sijoittaakseen itsensä poliittiseen keskustaan.

Useimmissa kysymyksissä Obama näki ansioita sekä oikeiston että vasemmiston ajattelussa ja haki lopulta itselleen paikan välimaastosta. Joskus tämä tarkoitti eurooppalaisesta vasemmistolaisesta näkökulmasta eriskummallisia myönnytyksiä; kuolemantuomion puolustaminen ja samansukupuolisten parien avioliiton vastustaminen tulevat mieleen ensimmäisinä.

Perillä JFK:n kentällä odotti tyhjä karuselli. Matkalaukku oli jäänyt jonnekin matkan varrelle. Epäilen Gatwickin kenttää. Korvaukseksi sain sentään 50 dollarin lahjakortin.

Uudenvuodenaattona kahlasin kämppiksen kanssa läpi ruuhkaisen Broadwayn ostamaan siistin talvitakin Macy’sin alennusmyynnistä (-60 %). Halusin kokeilla perinteisiä amerikkalaisia ruokaketjuja, mutta T.G.I. Friday’sillä ei ollut ainuttakaan kasvisateriaa ja Olive Garden oli kiinni. Päädyimme siis Applebee’siin.

Poikkeuksellisen kylmästä ja viimaisesta säästä huolimatta ensimmäiset sinnikkäät olivat varanneet parhaat paikat Times Squarelta jo alkuiltapäivästä. Yritän olla ajattelematta niitä virtsatietulehduksia, joita tuntikausien odotus kylmällä katukiveyksellä on mahtanut aiheuttaa.

Kämppiksen flunssan takia uusivuosi meni leppoisissa merkeissä. Söimme päivällistä japanilaisessa ravintolassa East Villagessa — leväsalaattia ja tempuraa – ja yritimme kuikuilla pallon tiputusta hotellin kulmilla.

Palloa emme nähneet, mutta pääsimme aistimaan tunnelmaa, kun sadat tuhannet laskivat sekunteja vuoden vaihtumiseen. Clintonit ottivat isolla ruudulla tanssiaskelia ja kaiuttimista kajahti New York, New York. Kadut olivat poliiseja tummana, ja lakaisuautot aloittivat työnsä viisi minuuttia puolenyön jälkeen.

Uudenvuodenpäivänä kävin hyvän ystäväni kanssa Brooklynissä puistossa kävelemässä ja Virginin leyvkaupassa ostoksilla (Four Tetiä, Squarepusheria ja Björkin sinkkuja). Laukku saapui vihdoin hotellille ja pääsin silittämään paitaa seuraavalle päivälle.

Perjantai oli matkan ensimmäinen varsinainen työpäivä. Aamulla tapasin ihmisiä Suomen YK-edustustossa, josta jatkoin harjoittelija Maria Ritolan kanssa tapaamaan talous- ja sosiaaliasioiden osaston kestävän kehityksen yksikössä työskentelevää Tariq Banuria.

Suomessakin asuneen Banurin kanssa puhuin ilmaston tarkastelemisesta osana kestävää kehitystä ja köyhien maiden vähähiilisistä kehityspoluista. YK:lla hän näki kansainvälisessä ilmastopolitiikassa kolme roolia: ilmastosopimuksen viralliset neuvottelut, poliittisen tahdon luominen mm. YK:n pääsihteerin korkean tason kokouksilla ja YK-järjestelmän käytännön työn tehostaminen (delivering as one).

Banuri esitti myös kiinnostavan idean kestävän teknologian kaupallistamisesta. Yksittäisten ja hajanaisten hankkeiden sijaan valittaisiin muutama lupaava tekniikka ja kohdennettaisiin kansainvälinen rahoitus sen kaupalliseen läpimurtoon.

Esimerkiksi Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa voitaisiin satsata täysillä keskitettyyn aurinkoenergiaan (concentrated solar power). Näin saataisiin samalla uutta teknologiaa käyttöön ja edistettyä kehitystä rutiköyhillä alueilla.

Tapaamisen jälkeen piipahdimme YK:n päämajassa. Ostin YK-lippiksen ja -t-paidan sekä postikortteja.

Piakkoin eläkkeelle jäävä YK-suurlähettiläs Kirsti Lintonen tarjosi lounaan MoMAn ylellisessä ravintolassa. Puhuimme vapaamuotoisesti ajankohtaisista asioista: ilmastoneuvotteluista, YK:n tilasta, G77:n sisäisestä dynamiikasta ja kehitysmaiden noususta, odotuksista Yhdysvaltain uudelle hallinnolle.

Ruoka oli paikan mukaista. Ateria aloitettiin mikroskooppisella alkupalalla, joka näytti enemmän geometrialta kuin ruoalta. Hinta olisi pyörryttänyt, jos sen olisi nähnyt tyhjään vatsaan.

Uudenvuoden takia New Yorkiin oli ollut vaikeahko saada sovittua tapaamisia. Edustusto oli bonuksena keksinyt suomalaisen asiantuntijan, joka työskentelee kestävään teknologiaan sijoittavassa yrityksessä.

Idea oli hyvä. Valitettavasti vain henkilö ei ollut sovittuun aikaan toimistolla paikalla. Sen sijaan paikalle improvisoi itsensä joku kollega. Keskustelumme ei ollut erityisen koherentti. Miljoonien sijoituksia liikuttelevassa yrityksessä nainen pukeutui farkkuihin ja pöydät notkuivat viinipulloja.

Hagerstown 3.1.
Lähtiessä Marylandiin tuli kiire. Saimme kuitenkin ostettua liput viime hetkellä ja ehdimme bussiin.

Greyhoundin kyydissä Baltimoreen olin ainoa, joka luki kirjaa tai teki töitä kannettavalla. Sain valmiiksi viimeiset silaukset vuosikertomukseeni.

Baltimoressa bussiasemalla ei ollut mitään paikkaa, josta olisi voinut ostaa ruokaa. Sen sijaan tarjolla oli automaatteja, joista sai suolaa, sokeria, rasvaa ja lisäaineita eri muotoihin prosessoituna. Ostin kaksi pussillista vääriä tuotteita, koska painelin vahingossa vääriä nappeja. Israelin hyökätessä Palestiinaan uutisten pääaihe oli John Travoltan pojan (sic) äkillinen kuolema.

Bussilla matkustaminen on Yhdysvalloissa pahamaineista. Baltimoressa kyytiä odottivat lähinnä mustat, latinot ja valkoihoiset sotilaat. Bussissa ihmiset kohtelivat toisia huonosti: paikkoja pantattiin viimeiseen asti, vaikka osa ei ollut päästä istumaan. Kaikilla ei tuntunut olevan kaikki ihan kotona.

Jatkokyydillä käytävän toisella puolella istunut musta rouva luki samaa Obaman kirjaa. Perillä olimme vähän ennen puoltayötä.

Hagerstown on noin 120 000 asukkaan kaupunkiseutu Marylandissä. Keskusta on pienempi kuin automarkettien parkkialueet, kirkkoja on paljon. Esikaupunkimaton talojen pihoilla on käsistä riistäytyneitä jouluvalorykelmiä.

Söimme aamiaista kämppikseni herttaisten vanhempien luona. Juuri sellaiset ihmiset auttavat ymmärtämään, mitä Obama tarkoittaa puhuessaan perusamerikkalaisten pohjimmaisesta kunnollisuudesta ja hyvyydestä.

Pesimme pyykkiä, pelasimme korttia, vaihdoimme lahjoja ja kävimme kämppiksen yli 80-vuotiaan tädin luona kylässä. Talon alakerta oli kuin 60- ja 70-lukujen taitteeseen jumittunut aikakapseli. Sekä tädin että vanhempien luona oli paljon kipsifiguureja.

Edellisenä päivänä kolme ihmistä oli syönyt lounasta vajaalla 200 dollarilla. Hagerstownissa viisi ihmistä söi alle 30 dollarilla. Hinta-laatusuhde pizzabuffetissa oli parempi.

Illalla vanhemmat heittivät meidät autolla lähimmälle metroasemalle Washingtoniin. Metrolipussa mainostettiin Obaman virkaanastujaisjuhlaa. Metroasemat edustivat scifi-goottifunkkista.

Seuraavaksi: Washington 4.–8.1.