10 + 1 havaintoa eurovaalituloksesta

1. Vaalien isoin häviäjä olivat kannatuskyselyt. Suomen eurovaalitulos yllätti kaikki. Mikään kysely ei ennakoinut edes lähelle oikein Vasemmistoliiton hurjaa nousua ja perussuomalaisten yhtä hurjaa romahdusta. Ehdokkaiden äänisaalissa tuntuvat heijastuvan kyselyjen

Lue koko kirjoitus »

Euroopan komissioon nimitettävä kiertotalouskomissaari

Vihreiden eurovaaliehdokas Rosa Meriläinen ja kansanedustaja, Vihreiden varapuheenjohtaja Oras Tynkkynen esittävät, että seuraavaan Euroopan komissioon nimitetään kiertotalouskomissaari. Koska Suomi on ollut yksi johtavista kiertotalouden kehittäjistä Euroopassa, salkku sopisi luontevasti suomalaiselle.

Lue koko kirjoitus »

Tämä on teille, joista ei julkaista muistokirjoituksia

Sanomalehdistä saa lukea päivittäin muistokirjoituksia menehtyneistä ihmisistä, jotka ovat elämänsä aikana jättäneet jäljen yhteisössä ja yhteiskunnassa. He ovat ansioituneet tieteessä, politiikassa, yritysmaailmassa tai vaikkapa kulttuurissa. Jokainen heistä on muistokirjoituksensa ansainnut.

Lue koko kirjoitus »

Suru ja etuoikeus

Elämääni kohdannut valtava suru on ollut raskas taakka kantaa. Sitä on turha yrittää mitata ja vielä turhempi vertailla. Suru on aina syvästi henkilökohtainen kokemus. Kaiken keskellä olen silti huomannut pohtivani,

Lue koko kirjoitus »

Surevan tukemisesta

Elämääni varjosti yli vuoden ajan suuri suru äidistäni. Vaikka puhuin aiheesta valikoiden, nousi se silti usein esiin sukulaisten, työkaverien ja ystävien kanssa. Ei ole helppoa kohdata ihmistä, joka kamppailee suuren

Lue koko kirjoitus »

Itkemisestä

En ole niitä ihmisiä, jotka itkevät vain oman lapsen syntyessä ja Suomen voittaessa jääkiekkokultaa. Itku on tullut minulle tutuksi mm. ystävien kuolemien, musertavien tappioiden ja sydänsurujen yhteydessä. Saatan liikuttua myös

Lue koko kirjoitus »
Ei enempää kirjoituksia näytettäväksi.
Aiheet