Eduskunnan puhemiehelle

Tekijänoikeuslaki uudistettiin vuonna 2005. Laki rakentuu pitkälti oletukselle musiikin tallentamisesta fyysisille tallenteille kuten cd- ja vinyylilevyille.

Sittemmin digitaalisesti hankitun musiikin merkitys sekä kuluttaja- että ammattikäytössä on kasvanut huomattavasti. Esimerkiksi Yhdysvalloissa kappalemäärällä mitattuna jo yli puolet musiikista ostetaan digitaalisina tiedostoina verkosta.

Tekijänoikeusjärjestöt kohtelevat erityisesti verkosta laillisesti hankittuja kappaleita tavalla, jota DJ:t pitävät kohtuuttomana. Hankalimpia käytännöt ovat DJ:iden valtaenemmistölle, joka soittaa musiikkia sivutoimisesti tai harrastuspohjalta.

Tekijänoikeudella suojattujen musiikkikappaleiden julkinen esittäminen on lain mukaan sallittua, kunhan korvauksista tekijänoikeusjärjestöille huolehditaan. Korvausten maksamisesta vastaavat klubit ja muut keikkapaikat, ja keskikokoisella yökerholla korvausten suuruusluokka on 5 000–10 000 euroa vuodessa.

Tekijänoikeuslaki kuitenkin kieltää tekijänoikeuksilla suojattujen kappaleiden valmistamisen ilman oikeudenhaltijan lupaa. Tekijänoikeusjärjestöt tulkitsevat lakia niin, että lain tarkoittama kappaleen valmistaminen on kyseessä silloin, jos laillisesti ostettu digitaalinen musiikkitiedosto kopioidaan tai siirretään esittämistä varten jollekin toiselle välineelle (esimerkiksi muistitikku tai cd-levy) siltä tallennusvälineeltä, jolle se on alun perin ladattu (esimerkiksi tietokoneen kovalevy). Tällaisesta käytöstä järjestöt haluavat periä erillisen korvauksen.

Tekijänoikeusjärjestöt vaativat erillistä korvausta myös siinä tapauksessa, että kappale toistetaan alkuperäiseltä tallennusvälineeltä, mutta käytetyn musiikkikaupan käyttöehdot kieltävät julkisen esittämisen. Julkisen esittämisen kieltävä ehto liitetään rutiininomaisesti myös fyysisiin tallenteisiin, mutta järjestöt vaativat erillistä korvausta vain DJ:iden digitaalisista tiedostoista soittamista kappaleista.

Esittävien taiteilijoiden tekijänoikeusjärjestö Gramex perii DJ:iltä korvausta arvonlisävero huomioon ottaen 208 euroa enintään 900 kappaleesta, 347 euroa 3 000 kappaleesta ja 497 euroa 7 000 kappaleesta vuodessa. Musiikin tekijöiden ja kustantajien tekijänoikeusjärjestö Teosto puolestaan laskuttaa 114 euroa enintään 800 kappaleesta, 228 euroa 3 000 kappaleesta ja 346 euroa 5 000 kappaleesta vuodessa.

Harrastelija-DJ, joka soittaa vuodessa yhdellä keikalla 30 kappaletta, joutuu siis maksamaan korvausta 322 euroa eli yli 10 euroa kappaleelta. Musiikista voi joutua maksamaan kolmesti: ensin kun musiikkitiedosto ostetaan, toiseksi kun esittämispaikka maksaa korvauksen ja kolmanteen kertaan DJ:n maksamilla korvauksilla.

Päälle voi tulla vielä neljäs kerta, jos tiedostot on tallennettu välineelle, josta on maksettu hyvitysmaksua. Ammattikäytössä hyvitysmaksusta voi hakea palautusta, mutta moni ei tiedä mahdollisuudesta tai kokee palautuksen hakemisen olevan turhan hankalaa suhteessa saavutettavaan hyötyyn. Palautusta voi myös hakea vain yritys tai yhteisö, eivätkä kaikki DJ:t esiinny yrityksen tai yhteisön kautta.

Ongelma ei koske vain DJ:itä, vaan myös useita suomalaisia pk-yrittäjiä. Monet kaupat, kampaamot, kahvilat, liikunnanohjaajat tai vaikka autokorjaamot rikkovat tekijänoikeusjärjestöjen tulkinnan mukaan lakia soittamalla taustamusiikkia radion tai cd:n sijaan iPodilta tai tietokoneelta.

Tekijänoikeuskorvaukset DJ:iden soittamista kappaleista tuloutetaan radiosoiton jakosuhteilla. Näin korvaukset eivät usein kohdennu niille, joiden musiikkia DJ:t soittavat. Vähemmän tunnettujen artistien ja pienten levy-yhtiöiden musiikin soittamisesta hyötyvät käytännössä eniten muutenkin taloudellisesti parhaiten menestyvät artistit ja suuret levy-yhtiöt. Korvauksia peritään myös sellaisten artistien kappaleista, joita tekijänoikeusjärjestöt eivät edusta.

Suomen lainsäädännössä on pyritty mahdollisimman pitkälle teknologianeutraaliuteen. Esimerkiksi sananvapautta koskeva sääntely on pyritty pitämään samanlaisena riippumatta siitä, ilmaiseeko itseään sanomalehdessä, radiossa vai blogissa.

Vastaavasti tekijänoikeuksia koskevan sääntelyn tulee kohdella eri tekniikoita samanarvoisesti. DJ:iltä ei ole perusteltua vaatia lisää korvauksia vain siksi, että he soittavat musiikkia vinyylien tai cd-levyjen sijaan digitaalisista tiedostoista.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavat kysymykset:

voidaanko tekijänoikeusjärjestöjen DJ:iltä nykyään perimiä korvauksia pitää kohtuullisina ja aiotaanko sääntelyä muuttaa niin, että se mahdollistaa laillisesti fyysisinä tallenteina tai digitaalisesti ostettujen musiikkikappaleiden tallentamisen esittämistä varten ilman ylimääräistä korvausta?

Helsingissä 26. päivänä huhtikuuta 2012

Oras Tynkkynen /vihr

Ministerin vastaus

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Oras Tynkkysen /vihr näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 338/2012 vp:

Voidaanko tekijänoikeusjärjestöjen DJ:iltä nykyään perimiä korvauksia pitää kohtuullisina ja aiotaanko sääntelyä muuttaa niin, että se mahdollistaa laillisesti fyysisinä tallenteina tai digitaalisesti ostettujen musiikkikappaleiden tallentamisen esittämistä varten ilman ylimääräistä korvausta?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Tekijänoikeuksia koskeva lainsäädäntö edellyttää lupien hankkimista musiikin oikeuksien haltijoilta ja korvausten maksamista, jos tekijänoikeudella suojattua musiikkia käytetään julkisessa esittämisessä kuten dj-toiminnassa. Sekä säveltäjällä ja sanoittajalla että musiikin esittäjällä ja äänitetuottajalla on oikeus määrätä teoksen taikka tallennetun esityksen tai äänitallenteen kappaleiden valmistamisesta. Tämä oikeus kattaa kaikenlaiset kopiot – niin pidempi- kuin lyhyempiaikaisetkin. Tekijällä (säveltäjä, sanoittaja) on yksinoikeus myös teoksensa julkiseen esittämiseen. Esittävällä taiteilijalla ja äänitetuottajalla on puolestaan äänitteen julkisesta esittämisestä oikeus korvaukseen.

Kirjallisessa kysymyksessä kuvatuissa musiikin käyttötilanteissa esitettävä musiikki voi olla peräisin monesta erilaisesta lähteestä. Musiikkiin voi kohdistua myös erilaisia käyttöehtoja riippuen siitä, minkälaisessa muodossa musiikki on hankittu. Jos fyysisillä tallenteilla kuten cd-levyillä olevaa musiikkia soitetaan alkuperäisiltä tallenteilta, oikeuksista pitää sopia vain julkisen esittämisen osalta. Jos cd-levy halutaan kopioida esimerkiksi tietokoneen kiintolevylle esittämistä varten, lupa tarvitaan myös kappaleen valmistamiseen. Siinä tapauksessa, että musiikki hankitaan digitaalisessa muodossa, hankinnan ehdot ratkaisevat sen, missä määrin musiikin kopioiminen toiselle alustalle edellyttää erillistä lupaa. Erityisesti digitaalisessa muodossa hankittaviin äänitallenteisiin saattaa edellä mainitun lisäksi liittyä erilaisia käyttöehtoja esimerkiksi julkisen esittämisen osalta.

Äänitemusiikkiin kohdistuvia tekijöiden ja esittävien taiteilijoiden sekä äänitetuottajien oikeuksia Suomessa hallinnoivat edustamiensa oikeudenhaltijoiden puolesta Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry ja Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys Gramex ry. Järjestöjen myöntämät luvat kattavat laajasti järjestön edustamien oikeudenhaltijoiden musiikin. Gramexin tekijänoikeuslakiin perustuva valtuus kerätä korvauksia äänitteiden julkisesta esittämisestä koskee kaikkien yleisölle levitettyjen tai välitettyjen äänitallenteiden käyttämistä.

Kirjallisessa kysymyksessä kuvatulle dj-toiminnalle on luonteenomaista, että siinä käytetään suurta määrää teoksia ja äänitallenteita. Teoston ja Gramexin ns. blanket license -luvat mahdollistavat hyvin laajan teosrepertuaarin käyttämisen. Jos musiikki on alunperin hankittu sellaisin erikoisehdoin, jotka kattavat kopioimisen tai julkisen esittämisen, näiltä osin erityistä lupaa ei tarvita.

Tekijänoikeuksille on luonteenomaista, että oikeudet ulottuvat käytännössä kaikkeen yksityisen piirin ulkopuolelle ulottuvaan toimintaan. Teosten käytön ei tarvitse tähdätä taloudelliseen tulokseen tai tapahtua edes maksua vastaan. Oikeuksien hinnoittelu voi tapahtua monella tavalla. Tekijänoikeudellisten korvausten suuruutta ei ole Suomessa laissa säännelty. Joissain tapauksissa tekijänoikeusjärjestöjen perimiä korvauksia ja niiden suuruutta on kuitenkin käsitelty tuomioistuimessa. Näin on voitu menetellä erityisesti sellaisissa tekijänoikeuslain 54 §:ssä säädetyissä tapauksissa, joissa asiaa ei ole ratkaistu välimiesmenettelyssä.

Kirjallisessa kysymyksessä kiinnitetään huomiota myös siihen, että dj:n tekemiin tallenteisiin saattaa kohdistua myös hyvitysmaksua. Tallennusalustoista ja -laitteista maksetusta hyvitysmaksusta on lain mukaan mahdollista saada maksun keräävältä järjestöltä palautus, jos alustat tai laitteet käytetään ammattimaiseen toimintaan. Laissa ei ole rajoitettu palautuksen saamista esimerkiksi yritysmuotoiseen ammatinharjoittamiseen tai yhteisökäyttöön.

Kirjallisessa kysymyksessä kuvatut musiikin käytön tilanteet eivät anna tässä vaiheessa aihetta nykyisen sääntelyn muuttamiselle. Musiikin käyttäjien ja oikeudenhaltijoiden välillä käydään säännöllisesti keskusteluja mm. musiikin käyttölupien kehittämistarpeista ja alan käytännöt kehittyvät.

Kaikessa tekijänoikeustoiminnassa tulisi pyrkiä piratismin estämiseen. Laittomasti verkosta ladattuihin kappaleisiin tulee suhtautua kuin mihin tahansa muuhunkin piratismiin. Tällä hetkellä laillisten tai laittomien tiedostojen välillä ei kuitenkaan tehdä eroa. On siis myös todettava, että keskustelu, jota Dj:lä perittävien korvausten ympärillä nyt käydään osoittaa, että Dj-lisensioinnin koetaan perustuvan osaksi vanhentuneeseen teknologiaan ja tämä alue kaipaa modernisointia. Väitettä siitä, että digitaalisten, siis laillisista lähteistä ostettujen tiedostojen soittaminen klubissa ei saisi oikeuttaa Gramexia lisenssimaksujen keräämiseen pitää ehdottomasti tutkia. Eurooppalaisen käytännön (esim. Saksa) mukaan digitaalinen musiikki ei ole eriarvoisessa asemassa perinteisiin musiikin myyntimuotoihin nähden. DJ:llä tulisi olla oikeus kartuttaa ja ylläpitää laillisin keinoin hankkimaansa musiikkikokoelmaansa. Merkittävää osaa klubeissa soitettavasta musiikista ei ole saatavilla CD:nä tai vinyylinä, jolloin digitaalinen äänite on ainoa vaihtoehto. Tämä tietenkin edellyttää, että alkuperäistä äänittä ei saa jakaa useille henkilöille tai myydä eteenpäin.

Opetus- ja kulttuuriministeriössä seurataan keskusteluja ja yhteydenpitoa. Tarvittaessa pyritään edesauttamaan sitä, että musiikin käytön tilanteisiin löytyy molempia osapuolia tyydyttäviä ratkaisuja ja ratkaisumalleja, joissa myös mahdolliset erityistilanteet on otettu nykyistä paremmin huomioon.

Helsingissä 21 päivänä toukokuuta 2012

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki