Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas.) on ilmoittanut esittävänsä tallennusvälineistä perittävien hyvitysmaksujen laajentamista (esityksen tiedot täältä). Tarkoitus on oikein hyvä: rahoituksen kerääminen luovan työn tekijöille. Siitä olen itsekin valmis maksamaan.
Keino onkin sitten sitäkin väärempi. Syitä on monia.
Hyvitysmaksun ajatuksena on periä kohtuullista korvausta siitä, että kuluttaja voi laillisesti kopioida omaan käyttöön kulttuurituotteita. Näin kotimainen muusikko voi saada hyvitystä siitä, että joku kopioi hänen biisejään kaverilta lainatulta levyltä.
Perusongelma maksussa on epäreiluus. Maksua peritään myös käyttäjiltä ja tuotteista, joihin kotimaisten kulttuurituotteiden kopiointi ei liity.
Esimerkiksi itselläni on kaksi kännykkää ja iPad, joissa ei ole ainuttakaan musiikki- tai videotiedostoa. Arhinmäen esityksen mukaan joutuisin silti maksamaan hyvitysmaksua näiden laitteiden ostamisesta.
Meidät halutaan siis maksamaan siitä, että joku toinen voi tehdä omaan käyttöön kopioita tuotteesta, jonka ostamisesta on jo kertaalleen maksettu. Maksun periaatteellista ongelmallisuutta ovat kuvanneet hyvin mm. Osmo Soininvaara ja Petteri Järvinen.
Toiseksi hyvitysmaksu on käytännössä haittavero tietoyhteiskunnalle. Rokottamalla juuri tietokoneita ja kännyköitä jarrutetaan tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämistä. Haittaveron osuus voi nousta yli kymmeneen prosenttiin tuotteen hinnasta.
Kolmanneksi lisävero ohjaa osaltaan kauppaa ulkomaille. Koska kiintolevyn voi ostaa ulkomaisesta verkkokaupasta ilman maksua, menetetään paitsi maksutuottoja, myös verotuloja. Nettotulo valtiolle voi jäädä pieneksi.
Neljänneksi hyvitysmaksu on kulttuurin tekijöille rahoituslähteenä epävarma. Maksua on jouduttu tämän tästä paikkailemaan, ja siitä huolimatta tuotto on sekä heilahdellut että laskenut selvästi.
Lainsäätäjän on vaikea pysyä tekniikan kehityksen ja markkinoiden muutosten perässä. Maksun jälkeenjääneisyyttä nykymaailmassa on kuvannut hyvin ex-kollegani Jyrki Kasvi.
Hyvitysmaksun laajentaminen ei ratkaise siihen liittyviä monia ongelmia, vaan pikemminkin pahentaa niitä. Ei näin Paavo, ei näin Vasemmistoliitto.
Rahoitus luovan työn tekijöille voidaan ja pitää turvata reilummalla ja vakaammalla tavalla. Vihreiden tekijänoikeuslinjapaperissa esitetään täysremonttia, esimerkiksi korvausten maksamista valtion budjetista.
Karvaasta kokemuksesta tiedän, että monen puolueen yhteisessä hallituksessa kaikki joutuvat tekemään kivuliaita kompromisseja. Hyvitysmaksussa Arhinmäki ei kuitenkaan taivu hallituskumppanien edessä; hän tekee huonon esityksen vapaaehtoisesti ja ihan itse.
Epäkelpoa järjestelmää ei kannata paikkailla. Siksi hyvitysmaksun laajennuksen sijaan Arhinmäen kannattaa pikimmiten valmistella esitys budjettirahoitukseen perustuvasta mallista. Reilussa ja ennakoitavassa rahoitusmallissa tekijöille menevää tukea voidaan vaikka korottaa.
Oras Tynkkynen
5 Responses
Samaa mieltä että Paavon esittämä malli on FAIL. Mutta yhtä FAIL on tämäkin esitys korvata hyvitysmaksu valtion budjetista. Hyvitysmaksu ei ole, eikä saa olla, ns ‘saavutettu etu’ josta ei voi luopua.
McLuhan sanoi: Väline on Viesti. Mielestäni hyvitysmaksua ei olisi perittävä kummastakaan. Viestissä oleva sisältö voi olla hyvitysmaksun peruste, mutta ei edelleenkään väline. Joskus Radion kuuntelu oli luvanvaraista, siitä kuitenkin luovuttiin valvonnan mahdottomuuden vuoksi. Näin käynee varmaankin myös TV-luvan kanssa ajanmyötä? Mediamaksukin on aika epäoikeudenmukainen, mediaa ei ole tai niitä on monenlaisia. TV:tä katsotaan jo kännykällä ilman lupaa. Kaikissa kännyköissä se ei ole katsottavissa. Kysymys onkin palvelusta, joka kuuluu kaikille, mutta kuka maksaa viulut?
Hyvää tekstiä.
Tässä oma (hiukan radikaalimpi) mielipiteeni siitä, mitä pitäisi tehdä:
Koska markkinat ovat muuttuneet, ja ihmiset tarvitsevat sekä osansa ympäröivästä kulttuurista (= kuluttaja-kansalainen) että palkkansa sen puolesta tehdystä työstä (= artisti-kansalaineni), niin kannatan kuluttuja-puolelle vapaata kulttuurinlevitystä, jossa jokainen ihminen on oikeutettu koko ihmiskunnan yhteiseen digitaaliseen (tieteelliseen ja taiteellisen) pääomaan apriorisesti; ja tuottaja-puolelle (koska jokainen meistä on samanaikaisesti nyky-yhteiskunnassa sekä kuluttuja että tuottaja) palkkiomekanismia, jossa ovat rinnan jonkinlainen suoraan valtion budjetista maksettu (apriorinen) tekijänkorvausmaksu/taiteilijatuki sekä vapaamuotoinen, yksityinen, helpoksi tehty (aposteriorinen) tulonsiirto, eli tietynlainen lahjoitus, jolla yksityinen ihminen voi tukea SUORAAN rakastamaansa artistia/yhtiötä/yhteisöä, ilman välikäsiä. Näin säilyisivät sekä artistien minimituki, joka olisi valtion hallinnassa, että myös mahdollisuus tietynlaisille markkinamekanismeille, joilla ihmiset voisivat preferoida suosikki-artistejaan, ja täten palkita parhaat taitelijat omista varoistaan. (Tämä malli, lahjoituksen osalta, on toteutunut jo käytännössä mm. Radioheadin ja Nine Inch Nailsin Trent Reznorin kokeilemissa “maksa niin paljon kuin haluat”- digitaalisissa levitysmalleissa.)
Viime kädessä on typerää jättää käyttämättä ne tieto- ja taitovarat, jotka mm. bittorrent ja P2P-teknologia mahdollistaa, vain sen takia, että artisteille ei ole keksitty parempia tapoja korvata heidän aikaansaannoksiaan kuin keinotekoinen tuotteiden kopiointioikeuden rajoittaminen, eli toisinsanoen keinotekoinen niukkuus (“artificial scarcity”), mikä on sama asia kuin ihmisten saatavilla olevan kulttuuripääoman tietoinen rajoittaminen, eli kulttuurikasvun ja täten yhteisön vaurauden tietoinen rajoittaminen.
Taiteilijat taas olisivat tyytyväisiä, jos heidän rahavirtansa perustuisi ihmisten haluun tukea heitä, ja hätätilassa valtion takaamaan taiteilijatukeen/perustuloon, joka takaisi perustoimintaedellytykset. Nykyinen hyvitysmaksujärjestelmä on vain byrokraattisempi ja epäpätevämpi yritys taitelijoiden perusturvaksi, jonka myös yleisempi perustulomalli kykenisi sisällyttämään osaksi itseään.
Uskoisin, että kattavampi perustulojärjestelmä, yhdistettynä ihmisten vapaisiin tulosiirtoihin (“maksa jos arvostat”), ilman nykyisenkaltaisia tekijänoikeuksia, olisi reilumpi kuin nykyinen malli sekä laajaa kansaa että kulttuurin tuottajia kohtaan.
Tästä sopii käydä keskustelua myös Vihreiden sisällä enemmänkin.
Kuulostaa niin hienolta tämä että kuluttajat mukamas tahtoisivat tukea rakastamiaan artisteja. Todellisuus kuitenkin on se että jokainen on sitä mieltä että vain hän itse on niin armottoman köyhä ettei hänellä ole varaa tukea mitään artisteja/säveltäjiä/äänittäjiä/jne.
Aivan turha edes mainita maailmankuulut NIN:ät ja Radioheadit – niillä on jo niin iso ihailijakunta että ne voivat tehdä tällaisia tempauksia ja vaikuttaa sankareilta (ja samalla pilata mahdollisuudet vähemmän tunnetuilta kolleegoiltaan saada oikeudenmukainen korvaus!).
Hyvä että laittomat viestit ilmoitetaan poliisille. Jospa myös laittomat musiikkivarkaat ilmoitettaisiin poliisille! Kiitos!
1) Yllä Lehdon esittämästä ajatuksesta on myös sellainen vaihtoehto, että tekijät keräävät tulonsa kuluttajilta *ennen* teoksen julkaisemista näytekappaleen perusteella. Tämän jälkeen teos on vapaasti levitettävissä. Tähänkin malliin liittyy ilmeisiä ongelmia eikä se ole edes likimain realistinen ainakaan lähivuosikymmeninä tekijänoikeusjärjestelmän korvaamiseksi tai korjaamiseksi. Se on kuitenkin yksi esimerkki siitä, että nykyisille käytännöille on vaihtoehtoja, joihin ei liity tekijöiden työn vastikkeetonta hyväksikäyttöä eivätkä perustu hyväntekeväisyyteen. Siitä olen samaa mieltä, että sen enempää artistien kuin opettajien tai siivoojien toimeentulon ei pitäisi perustua siihen, että joku hyvää hyvyyttään vapaaehtoisesti antaa heille rahaa, mutta työn tulokset ovat vapaasti kaikkien käytettävissä.
2) Teosten uudelleenkäyttö ja kuluttajien toimiminen tekijänä on merkittävä asia, mutta tuntuu näissä keskusteluissa saavan välillä ylimitoitetun painoarvon suhteessa keskimääräisiin kulutustottumuksiin. Itse ainakin nautin paljon myös passiivisen kuluttajan roolista ja ammattiartistien enemmän tai vähemmän omaperäisistä tekeleistä.
3) Kannattaa tässä ehkä erottaa kaksi asiaa: hyvitysmaksujärjestelmän alkuperäiset perusteet ja kulttuurin ja artistien toimeentulon tukemisen perusteet. Hyvitysmaksujärjestelmän tuotto voi minusta perustua vain hyvällä tietopohjalla tehtyyn arvioon siitä, paljonko teoksia kopioidaan laillisesti kavereiden/perheen/jne. kesken. Se, paljonko tekijöiden toimeentuloa pitää sitten mahdollisesti vielä yli sen tukea, on sitten korostetummin poliittinen päätös. Mielestäni kulttuurin ja tekijöiden toimeentulon tukeminen, joista ministeri Arhinmäki on huolissaan, ovat minusta sellaisia asioita, joihin voi ja kannattaa käyttää esim. 0,02 % veroista, vaikka se ei perustuisikaan yksityiseen kopiointiin.
4) Mediamaksu menee tästä aiheesta hieman sivuun, mutta syy siihen, että YLEn rahoitus perustuisi henkilökohtaiseen maksuun eikä suoraan budjettirahoitukseen ei liity palvelujen käyttöön, vaan siihen, että YLEn rahoituksesta ei väännettäisi yhtä suoraan joka vuosi eduskunnassa jonkin lautakasagaten jälkeen. (YLEn palveluita käyttää suoraan tai välillisesti n. 99 % suomalaisista, mutta sivuutetaan se tässä.) Tässä mielessä mediamaksua ei kannata ajatella niinkään vanhan TV-luvan/-maksun korvikkeena. Muuten se ei minusta eroa luonteeltaan veroista, joilla kustannetaan myös vaikkapa lapsilisiä, vammaisten palveluita ja tukia tai syöpähoitoja, joita läheskään kaikki meistä eivät käytä. Maksun kannattaisi olla kuitenkin henkilö- eikä asuntokohtaianen, ja kaikkein vähävaraisimmilta sitä ei kannata periä lainkaan.
Heikki, avustaja
P.S. Ja luonnollisesti esimieheni ei vastaa omista mielipiteistäni. :)