Huhtikuussa julkaistiin parin viikon sisään kolme kiinnostavaa selvitystä Euroopan energiatulevaisuudesta. Kaikissa viesti oli sama: vuosisadan puoliväliin mennessä maanosa voisi siirtyä lähes tyystin uusiutuvaan energiatalouteen.
Selvityksissä Euroopan suurimmat mahdollisuudet nähdään tuulessa, auringossa ja bioenergiassa. Kokonaan uusiutuviin nojaavassa skenaariossa avuksi saatetaan tarvita aurinkosähkön keskitettyä tuotantoa Pohjois-Afrikassa. Energiaturvallisuus kuitenkin paranisi selvästi, kun riippuvuus muualta tuodusta öljystä, kaasusta ja ydinpolttoaineesta lakkaisi.
Näin rajulla murroksella olisi luonnollisesti hintalappu. European Climate Foundationin (ECF) selvityksen mukaan uusiutuvien osuuden nostaminen 80 prosenttiin sähköntuotannosta voisi tuplata investointikustannukset. Enimmillään tarvittaisiin 40 miljardin euron lisäsatsaukset vuodessa.
Toisaalta kallistuvien fossiilisten polttoaineiden korvaaminen luonnon ilmaisilla ”polttoaineilla” kuten tuulella toisi merkittäviä säästöjä – samaisessa skenaariossa yhteensä 1 500 miljardia euroa vuoteen 2050 mennessä. Kokonaisuutena sähkön tuotantokustannukset olisivatkin uusiutuvapoluilla samaa suuruusluokkaa kuin perusuralla.
Muutkin hyödyt olisivat mittavia. Energiantuotannon päästöt putoaisivat lähelle nollaa. Vuosisadan puolivälissä Euroopan uusiutuvateollisuus voisi työllistää jo kuusi miljoonaa ihmistä. Ja tämä kaikki hinnalla, joka enimmilläänkin jäisi alle euroon päivässä kotitaloutta kohti.
Siirtymä uusiutuvaan energiatalouteen vaikuttaa siis yhteiskunnallisesti varsin houkuttelevalta investoinnilta. Jos ilmastonmuutos on epämiellyttävä totuus, uusiutuvien mahdollisuudet ovat sitten se miellyttävä totuus.
Selvitykset voisi kuitata epärealistisena haihatteluna, ellei niiden taustalla olisi arvostettuja toimijoita kuten konsulttiyhtiöt McKinsey ja PricewaterhouseCoopers. ECF:n hankkeen ohjausryhmästä löytyvät sellaiset tutut nimet kuin Lars G. Josefsson, Nicholas Stern ja Jorma Ollila.
ECF:n selvityksessä uskottavuutta lisää myös herkkyystarkastelu. Osa tekijöistä – esimerkiksi huono sääntely ja fossiilisten polttoaineiden oletettua halvempi hinta – saattaisi hankaloittaa uusiutuvien lisäämistä ja nostaa kustannuksia. Toisaalta vaikkapa teknologian ripeämpi kehittyminen ja pääoman hinnan lasku voisivat vastaavasti helpottaa siirtymää.
Jos Eurooppa todella voi siirtyä uusiutuvaan energiatalouteen, mitä se merkitsee Suomelle? Laajamittainen uusiutuvien käyttöönotto puskisi tekniikoita oppimiskäyrällä eteenpäin ja toisi skaalaetuja tuotantoon.
Lappeenrannan teknillisen yliopiston professori Esa Vakkilainen arvioi, että tuulivoima on kymmenen vuoden kuluttua ”hyvin todennäköisesti” kilpailukykyinen muun sähkön kanssa. Valmistuvatko mahdolliset uudet ydinvoimalat 2020-luvulla Suomeen, jossa uusiutuvat ovat jo taloudellisesti houkutteleva vaihtoehto?
Vihreät luonnosteli alkukeväästä mallin, jolla yhteiskunnan sähköntarve voidaan turvata ilman lisäydinvoimaa. Vaihtoehdossa otetaan varmuuden vuoksi lähtökohdaksi teollisuuden omat, kovin optimistiset arviot sähkön kulutuksesta.
Vihreän kasvun mallissa on kolme elementtiä. Ensinnä parantamalla energiatehokkuutta palveluissa ja kotitalouksissa sekä korvaamalla sähkölämmitystä sivalletaan sähkön kulutuksen kasvusta viisi terawattituntia.
Toiseksi lisäämällä kysyntäjoustoja teollisuudessa ja lämmityksessä leikataan kulutushuippuja ja vähennetään huipputehon tarvetta 700 megawattia. Kolmanneksi jäljelle jäävä sähkön tarve katetaan lisäämällä uusiutuvan sähkön tuotantoa tuulella ja metsäenergialla 4,5 terawattituntia.
Vihreiden malli tuskin on täydellinen. Toistaiseksi kukaan ei ole kuitenkaan osoittanut, ettei se olisi uskottava vaihtoehto ydinvoiman lisärakentamiselle.
