Toimittaja Olli Ainola kuvaili minua ”tuulenhaistajaksi” ja ”pilalle hemmotelluksi kakaraksi” (TE 37/2013). Hän arvioi myös, että käyttäydyn kuin ”murrosikäinen teini” ja että vastuuntuntoni taso on ”pyöreä nolla”. Perusteluna oli se, että en asettunut ehdolle omistajaohjauksesta vastaavaksi ministeriksi.
Olen otettu siitä, että Ainolan kaltainen kokenut toimittaja olisi pitänyt minua hyvänä valintana omistajaohjausministeriksi. Miksi hän muuten olisi harmissaan siitä, että en asettunut tehtävään ehdolle?
Itse katson, että Pekka Haavisto oli selvästi parempi valinta omistajaohjauksesta vastaavaksi kehitysministeriksi. Oma osaamiseni on vähän toisaalla – erityisesti ilmasto-, energia-, liikenne- ja ympäristöpolitiikassa.
Olen vuosien varrella ollut ehdolla moniin tehtäviin, joissa olen katsonut minulla olevan annettavaa. Niinpä olen toiminut mm. puolueen varapuheenjohtajana, eduskuntaryhmän puheenjohtajana ja valtioneuvoston ilmastopoliittisena asiantuntijana. Olen ollut ehdolla myös mm. Tampereen pormestariksi.
Moni tuntuu olettavan, että poliitikkojen pitää tunkea itseään kaikkiin mahdollisiin paikkoihin – piittaamatta siitä, riittääkö oma osaaminen tai olisiko parempia ehdokkaita tarjolla. Itse ajattelen, että Vihreät ja tämä maa ansaitsevat parhaat mahdolliset osaajat päättämään yhteisistä asioista.
Ainola siis piti valitettavana, että en lähtenyt haastamaan Pekka Haavistoa ministerikisassa. Samalla hän kuitenkin kuvasi minun ”tönäisseen” Haaviston eduskuntaryhmän puheenjohtajan paikalta. Suo siellä, vetelä täällä?
Vihreän ryhmän sääntöjen mukaan puheenjohtaja voi pääsääntöisesti jatkaa tehtävässään vain kaksi peräkkäistä kautta. Haavistolla kaudet olivat tuolloin tulleet täyteen.
Oras Tynkkynen
kansanedustaja (vihr.)
