Hae mukaan Oraksen aktivistikouluun!

Oletko huolissasi siitä, mihin Suomi ja maailma ovat menossa? Huolettavatko esimerkiksi ilmastokriisi, sosiaaliturvaleikkaukset, sodat tai terveydenhuollon haasteet? Tahtoisitko tehdä asioille jotakin, muttet oikein tiedä, mistä lähteä liikkeelle? Kaipaatko elämääsi lisää merkityksellistä tekemistä? Tutustuisitko mielelläsi muihin samanhenkisiin ihmisiin?

Tule mukaan Oraksen aktivistikouluun! Kurssilla pääset tutustumaan erilaisiin vaikuttamisen väyliin ja tapoihin sekä hahmottelemaan omaa rooliasi. Saat myös käytännön vinkkejä ja työkaluja maailman muuttamiseen.

Kurssi on suunnattu erityisesti pirkanmaalaisille vaikuttajille, mutta sille on mahdollista osallistua etänä ympäri Suomen. Mukaan ovat tervetulleita kaikki aktivismista kiinnostuneet ikään ja taustaan katsomatta – niin vaikuttamisen vasta-alkajat kuin uusia ajatuksia kaipaavat vanhat vaikuttajat.

Koulutuksen vetää vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkynen. Oras on ponnistanut puoluepolitiikkaan kansalaisjärjestöistä ja -liikkeistä. Mukana on myös vierailevia esiintyjiä, mm. ilmastoahdistusta ja -toivoa tutkinut psykologi Julia Sangervo.

Tapaamisia on syksyllä kolme, kevään jatkokerroista ilmoitetaan erikseen myöhemmin:

  • ti 8.10. klo 18.00-19.30 (Tampere/hybridi)
  • ke 23.10. klo 18.00-19.30 (etä)
  • ke 13.11. klo 18.pp-19.30 (etä)

Kurssi sisältää aktiivista osallistumista, kuten pienryhmäkeskusteluita ja tehtäviä.

Osallistuminen on maksutonta. Hae mukaan täyttämällä ilmoittautumislomake, jonka yhteydessä kartoitetaan osallistujien taustaa ja toiveita kurssin suhteen. Ilmoittautuminen päättyy 6.10.2024.

Tervetuloa mukaan!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *