Joukkoistettu perustuslaki: kansa ottaa ohjat

Islannin demokratialle pankkikriisi oli ehkĂ€ parasta, mitĂ€ saattoi tapahtua. NĂ€in tuumin reykjavikilaisessa Loki-kahvilassa, kun jututin Islannin yliopiston politiikan laitoksen apulaisprofessori Silja BĂĄra ÓmarsdĂłttiria.

Islannin nykyisen perustuslain juuret ulottuvat Tanskan vallan aikaan asti. Hieman kÀrjistÀen laissa vain kuningas on korvattu presidentillÀ.

Tarve sisÀllöltÀÀn ja tyyliltÀÀn vanhentuneen perustuslain pÀivittÀmiselle on ollut ilmeinen pitkÀÀn, mutta vuosikymmenien varrella uudistusyritykset ovat tukehtuneet savuihinsa. Nykytilanteella on aina ystÀvÀnsÀ: tahot, jotka hyötyvÀt siitÀ.

Pankkikriisi horjutti ihmisten uskoa poliittiseen jÀrjestelmÀÀn yleensÀ ja keinottelijapankkiirien kanssa veljeilleeseen presidenttiin erityisesti. Koska pÀÀtöksenteon puitteet ja presidentin rooli linjataan perustuslaissa, osa kansalaisten turhautumisesta kanavoitui vaatimuksiin sen uudistamisesta.

Kriisin seurauksena valtaan noussut vasemmistolainen vÀhemmistöhallitus pÀÀministeri Jóhanna Sigurðardóttirin johdolla kÀynnisti perustuslakiremontin. Kansalaisten luottamuksen palauttamiseksi uudistus haluttiin tehdÀ poikkeuksellisella tavalla.

Islantilaiset pÀÀsivÀt valitsemaan vaaleilla yli 500 ehdokkaasta 25 jÀsentÀ perustuslakineuvostoon (Constitutional Council). Uuden esityksen luonnostelu kÀynnistettiin kansallisella kokouksella, jonka liki tuhat edustajaa kutsuttiin vÀestörekisteristÀ satunnaisotannalla.

Neuvoston kokoukset olivat avoimia kaikille kiinnostuneille, ja ne lÀhetettiin suorana verkossa. TyöstÀ tiedotettiin myös lehtimainoksilla ja YouTube-videoilla.

Joka viikon pÀÀtteeksi neuvosto julkaisi työnsÀ tulokset ja kutsui kansalaiset keskustelemaan luonnoksista sosiaalisessa mediassa. NÀin kuka tahansa saattoi paitsi seurata uudistustyötÀ, myös kommentoida pykÀliÀ ja esittÀÀ niihin muutoksia.

Keskusteluketjuja kertyi yhteensÀ yli kolme tuhatta, ja pohdiskeluihin verkossa osallistui kaksi tuhatta ihmistÀ. MÀÀrÀ ei ÀkkiseltÀÀn kuulosta paljolta, mutta koko maassa on asukkaita saman verran kuin Tampereen seudulla Suomessa.

Valtaosa kommenteista tuli Facebookin kautta, mutta myös muita kanavia sekÀ verkossa ettÀ sen ulkopuolella kÀytettiin. Harvalukuisia poikkeuksia lukuun ottamatta keskustelu pysyi asiallisena, eikÀ monilta verkon keskustelupalstoilta tuttua saastaa esiintynyt juuri lainkaan.

Neuvosto perkasi kansalaisten tekemÀt ehdotukset, selvitteli tarvittaessa taustoja ja keskustelun jÀlkeen linjasi, miten ne otetaan huomioon. Osa kommenteista johti konkreettisiin muutoksiin pykÀlÀesityksissÀ ja osa nosti esiin kokonaan uusia aiheita. Palaute vaikutti mm. lasten oikeuksia ja verkkoon pÀÀsyÀ koskeviin kohtiin.

Viisi uudistuksen keskeistĂ€ ehdotusta altistettiin kansanÀÀnestykselle. NeljĂ€ niistĂ€ sai kansalaisten enemmistön tuen, viides – kirkon ja valtion erottaminen – ei.

Alkuun neuvosto pyrki konsensukseen, mutta lopulta se ÀÀnesti yhteensÀ toista sataa kertaa. NÀkemyseroista huolimatta lopullinen esitys oli yksimielinen.

Poikkeuksellisen osallistavasti valmistellun ja kansanÀÀnestyksessÀ koetellun esityksen olisi luullut saavan poliitikoilta laajan tuen. Toisin kuitenkin kÀvi.

Kansanedustajat kÀsittelivÀt esitystÀ alkuun tahmaisesti. Pian kÀvi ilmi, ettei uudistukselle löydy parlamentissa enemmistöÀ.

MikÀ meni pieleen? Ja ennen kaikkea mitÀ tapahtuneesta on opittavissa? SiitÀ lisÀÀ blogin toisessa osassa.

Oras Tynkkynen

LisÀÀ joukkoistamisesta (crowdsourcing) Islannin perustuslain uudistamisessa on tutkija Tanja Aitamurron eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle tekemÀssÀ videossa ja raportissa Joukkoistaminen demokratiassa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *