Keskipohjanmaa: Vihreät pitävät kiinni lupauksistaan

Antti Savela ihmetteli (KP 12.3.), millä logiikalla Vihreät ei hyväksy uutta periaatepäätöstä Fennovoiman vaikeuksiin joutuneelle hankkeelle. Vastaus on helppo: vaaleissa luvatusta ja sovitusta kiinni pitämisen logiikalla.

Eduskuntavaaleissa 2011 Vihreät lupasi äänestäjille, että emme osallistu hallitukseen, joka myöntää uusia ydinvoimalupia. Samana vuonna sovimme hallitusneuvotteluissa nimenomaisesti, että hallitus ei uusia lupia anna – ei, vaikka Fennovoiman hanke ajaisi karille. Vihreät lähtee siitä, että hallituksen sana pitää.

Fennovoima ei sen sijaan ole lupauksissaan pysynyt. Sen eduskunnalle esittelemästä hankkeesta ovat muuttuneet radikaalisti niin omistuspohja, reaktorin toimittaja kuin rahoitusmallikin.

Teolliset osakkaat ovat vetäytyneet hankkeesta yksi kerrallaan. Fennovoimasta on tullut pääosin julkisen sektorin – kunnallisten energiayhtiöiden ja venäläisen valtionyhtiön – omistama yhtiö.

Fennovoimalle voimalan toimittaa, siitä ison osan rahoittaa ja siitä mahdollisesti liki puolet omistaa Rosatom. Yhtiö toimii käytännössä Venäjän poliittisen johdon alaisuudessa.

Muutosten takia yhtiö on joutunut tekemään uuden hakemuksen. Lain ja oikeusoppineiden mukaan uusi periaatepäätös on käsiteltävä hallituksessa ja eduskunnassa asiallisesti. Nyt on punnittava sitä, olisiko periaatepäätös ydinvoimalalle yhteiskunnan kokonaisedun mukainen.

Vihreiden mielestä Suomen edun mukaista on panostaa kotimaiseen, uusiutuvaan ja monipuoliseen energiaratkaisuun tosissaan sen sijaan, että kasvattaisimme riippuvuutta Venäjän valtion johdosta. Kotimaiseen energiaratkaisuun kuuluu myös pienempien puu- ja biokaasuvoimaloiden päästäminen markkinoille, johon Savela viittaa.

Oras Tynkkynen
vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
eurovaaliehdokas

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *