Kumppani 2/99

Jälkimodernin kauden yhteiskunnallinen toiminta on yksilökeskeistä ja pyrkii politisoimaan arjen, väitetään. Suuret ideologiat on kuopattu, ja ratkaisuja maailman ongelmiin etsitään muuttamalla elämäntapaa. Sen sijaan, että nuoret idealistit kokoontuisivat sankoin joukoin marssimaan maailmanrauhan puolesta, he tiirailevat elintarvikkeiden tuoteselosteita etsien eläinperäisiä lisäaineita.

Tällaisessa henkilökohtaisten ratkaisujen painottamisessa on paljon järkeä markkina-ajattelun läpäisemässä yhteiskunnassamme, jossa perinteisillä poliittisilla päättäjillä on yhä vähemmän valtaa. Uusi ajattelu asettaa kuitenkin yhteiskunnalliset toimijat suurennuslasin alle; heidän on todella toimittava, niin kuin he opettavat.

Toisinaan aktivistien elämäntavan vahtaaminen saa huvittavia piirteitä. Jouduin taannoin joustamaan periaatteissani ja hankkimaan Niken talvikengät, sillä olin lähdössä puolentoista kuukauden junamatkalle Japaniin Siperian halki. Koska en eettisistä syistä käytä nahkatuotteita, oli kenkävalikoima ymmärrettävästi kovin rajattu.

Myöhemmin poseerasin Talouselämä-lehden jutussa samaiset kengät jalassa. Ei aikaakaan, kun eräs Kepan tarkkasilmäinen työntekijä otti asian ohimennen esiin hissiä odotellessa: “Sinulla taisi muuten olla Niken kengät siinä kuvassa”. Väistämättä mieleeni nousi hupaisa kuva työtoveristani, joka tiirailee aamiaispöydässä lehdestä jalkineitteni merkkiä suurennuslasin kanssa. Selittäessäni yleistä pahennusta aiheuttavien kenkieni tarinaa ties kuinka monennetta kertaa kiitin hiljaa itsekseni, että muistin kääntää Kiinasta ostamani väärennetyn Filan pipon toisinpäin ennen kuvan ottamista.

Edellisessä esimerkissä huomauttelu kenkävalinnasta oli toki hyväntahtoista ja aidon mielenkiinnon herättämää. Kovin usein aktivistien elämäntapaan kiinnitetään kuitenkin huomiota lähinnä pyrittäessä mitätöimään heidän ajamansa yhteiskunnalliset tavoitteet. Tällaisia kommentteja esittäville ei riitä, että olen ollut seitsemän vuotta kasvissyöjä, ostan vain käytettyjä vaatteita, olen kieltäytynyt aseista, käytän ekosähköä, en polta ja vietän huomattavan osan vapaa-ajastani toimimalla kansalaisjärjestöissä – sillä “sinullahan on Niken kengät”.

Jukka Relander toteaa osuvasti Yliopisto-lehden tuoreessa haastattelussa, että aktivistien uskottavuus edellyttää ulkopuolisten silmissä heiltä usein kaikesta luopumista; muutosvaatimuksia saisi esittää vain hamppusäkkiin pukeutuneena. Toisaalta sekään ei kelpaa: kukapa nyt ottaisi todesta säkkiin pukeutuneen mietteitä.

Ympäröivälle yhteiskunnalle ei siis tunnu riittävän, että aktivistit koettavat parhaansa mukaan hioa elämäntapaansa vähemmän turmiolliseksi; heidän pitäisi olla täydellisiä.

Aika paljon vaadittu ihmisiltä, jotka ovat samalla lailla puutteellisia kuin kaikki muutkin.

Oras Tynkkynen

Kirjoittaja on tamperelainen kansalaisaktivisti ja tiedotusopin opiskelija.