Yhdyskuntasuunnittelu edistämään ilmastonsuojelua
Jos päästöjä ei saada kuriin, ilmastonmuutoksesta uhkaa sukeutua ilmastokriisi, joka voi horjuttaa hyvinvointia ja vakautta laajasti. Viime aikojen keskustelu yhdestä kylmästä talvesta tai yksittäisissä tutkimuksissa havaituista puutteista ei tätä perusviestiä muuksi muuta.
Ilmastonmuutosta voi punnita myös arkijärjellä. Tulipalon todennäköisyys suomalaisessa kodissa on keskimäärin yksi 1 500 vuodessa. Voimme nukkua yömme turvallisin mielin tietäen, että 99,93 prosentin todennäköisyydellä talomme ei tänäkään vuonna pala.
Huojentavista tilastoista huolimatta yli 4/5:ssa suomalaiskodeista on palovakuutus. Useimmat meistä pitävät vakuutusta järkevänä varautumisena riskiin, jonka todennäköisyys on häviävän pieni.
Ilmastopolitiikka on eräänlainen maailmanpalovakuutus: tapa minimoida riskiä, joka on sekä hyvin todennäköinen että vaarallinen. Tutkijat kun arvioivat ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen todennäköisyyden 90 prosentiksi.
Pahimpien tuhojen välttämiseksi on lämpenemisen riskirajaksi asetettu kaksi astetta. Sen enempää maailman keskilämpötila ei siis saisi kohota esiteolliseen aikaan verrattuna.
Kohti vähäpäästöistä yhteiskuntaa
Ilmastonmuutoksen rajoittaminen edellyttää kovia päästövähennyksiä – ja pian. Maailman päästöt pitää kääntää pysyvästi laskuun jo lähivuosina, ja vuosisadan puolivälissä ne voivat olla enintään puolet nykytasosta.
Suomen kaltaisissa runsaasti päästöjä tuottavissa rikkaissa maissa päästöjä pitää onnistua leikkaamaan useita kymmeniä prosentteja jo vuoteen 2020 ja peräti 80–95 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Meillä on siis edessä siirtymä vähäpäästöiseen yhteiskuntaan.
Moni asia pitää tulevaisuudessa järjestää toisin kuin nykyään. Tulevina vuosikymmeninä on siirryttävä käytännössä lähes päästöttömään energiantuotantoon ja autoiluun. Energiatehokkuutta on parannettava merkittävästi ja vähäpäästöistä teknologiaa otettava ripeästi käyttöön kaikilla sektoreilla.
Muutoksen pitää käynnistyä välittömästi. Esimerkiksi nykyään rakennettavat ja peruskorjattavat rakennukset kuluttavat suunnilleen sellaisinaan energiaa vuosikymmeniä eteenpäin. Tänään tehtävät päätökset sitovat meidät siis tietylle päästöuralle pitkälle tulevaisuuteen.
Pitkäkestoisimpia valintoja tehdään yhdyskuntasuunnittelussa. Kerran rakennettua yhdyskuntarakennetta on hyvin hidasta ja kallista muuttaa jälkeenpäin.
Yhdyskuntasuunnittelun kaksi paradigmaa
Keskustelussa yhdyskuntasuunnittelun ja ilmastonsuojelun suhteesta vallitsee kaksi paradigmaa, ratkaisevasti toisistaan poikkeavaa lähestymistapaa. Näitä voidaan kutsua vaikkapa vapaavuorelaiseksi ja vanhaslaiseksi.
Yhdyskuntasuunnittelun asiantuntijat tukevat vapaavuorelaista mallia, joka perustuu yhdyskuntarakenteen eheyttämiseen ja toimintojen ohjaamiseen joukkoliikennekäytävien varteen. Näin minimoidaan liikennetarve ja autoilu sekä maksimoidaan joukko- ja kevyen liikenteen osuus. Myös tehokas kaukolämmön hyödyntäminen onnistuu tiiviissä rakenteessa paremmin.
Vanhaslaisessa mallissa ideaalina on puutarhakaupunki, jossa työpaikat ja asunnot sijaitsevat riittävän lähellä toisiaan. Yhdyskuntarakenne on hajanaisempi, mutta mittakaava riittävän pieni, ettei liikennetarpeen pitäisi kasvaa kohtuuttomaksi. Pikkukaupungeissa on helpompi lämmittää kodit hajautetusti uusiutuvalla energialla. Liikenteen päästöjä leikataan siirtymällä biopolttoaineisiin ja sähköautoihin.
Mallien etujen ja haittojen asiallista punnitsemista hankaloittaa keskustelun kärjistyminen. Hajautetun mallin kannattajat syyttävät vastapuolta siitä, että ihmiset halutaan pakottaa asumaan suurten kaupunkien betonikerrostaloissa radan varrella. Tiiviin mallin ystävät puolestaan arvostelevat toista laitaa hallitsemattoman pientalomaton ja haulikolla ammutun yhdyskuntarakenteen tuottamisesta.
Karikatyyrit ja olkinuket eivät vie keskustelua eteenpäin. Todellisuudessa molemmilla malleilla on vahvuutensa ja heikkoutensa.
Vapaavuorelaisen mallin haasteena on se, että monet suomalaiset haaveilevat yhä omakotitalosta isolla tontilla. Harva tietää, että tiiviillä ja matalalla rakentamisella voidaan yhtä aikaa rakentaa inhimillisen mittakaavaisia puutaloja ja saavuttaa hyvin tiivis rakenne. Kerrostalojakin voidaan tehdä monenlaisia – 70-luvun neuvostolähiöihin ei ole paluuta.
Vanhaslaisen mallin akilleen kantapää on työpaikkojen, asumisen ja palveluiden houkutteleminen samaan pikkukaupunkiin. Nurmijärvi voisi olla vähäpäästöinen, ellei valtaosa työväestöstä pendelöisi päivittäin kymmeniä kilometrejä omalla autolla. Sähköautotkaan eivät vähennä päästöjä ennen, kuin ne valtaavat alaa – ja siihen menee vielä vuosikymmeniä.
Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen kannattaa
Vaikka työpaikat saataisiin houkuteltua ihmisten lähelle ja sähköautot syrjäyttäisivät bensa- ja dieselautot salamavauhtia, yhdyskuntarakenteen eheyttämisessä olisi monia etuja.
Ensinnä sähköautotkin kuluttavat energiaa ja se energia pitää tuottaa jotenkin. Mitä pienempi on liikennetarve ja autoilun osuus liikkumisesta, sitä vähemmän energiaa tarvitaan – ja sitä vähemmän syntyy haittoja energiantuotannosta.
Toiseksi päästöt eivät ole kasvavan autoilun ainoa ongelma. Tiet ruuhkaantuvat yhtä lailla sähkö- kuin polttomoottoriautoista. Jos yhdyskuntarakenteen annetaan hajaantua ja liikenteen paisua holtittomasti, tarvitaan miljardiluokan investointeja teihin vain, jotta sujuvuus saataisiin pidettyä nykytasolla.
Kolmanneksi eheä yhdyskuntarakenne vastaa myös toiseen megahaasteeseen: väestön ikääntymiseen. Lyhyet etäisyydet ja mahdollisuus pärjätä arjessa ilman omaa autoa sopivat kasvavalle vanhusväestölle.
Neljänneksi yhdyskuntarakenteen eheyttäminen voi olla myös hyvää riskienhallintaa. Jos sähköautot eivät lyökään itseään läpi riittävän nopeasti, hajautunut yhdyskuntarakenne sitoisi meidät suuriin päästöihin autoilusta vuosikymmeniksi eteenpäin.
Oras Tynkkynen
Kirjoittaja on valtioneuvoston ilmastopoliittinen asiantuntija ja Vihreiden kansanedustaja.
