Ilmastoneuvottelut aukeavat maallikolle vaikeasti. Keskustelu vilisee termejä, lyhenteitä ja viittauksia sopimusten pykäliin ja liitteisiin.

Esimerkiksi tänään neuvotteluissa väännettiin siitä, perustuuko asiakohdan käsittely Kioton pöytäkirjan pykälään 3.9 vai 20. Riitaa syntyi myös siitä, pitäisikö teeman puimiseksi nimittää tunnustelija, asettaa kontaktiryhmä vai jatkaa keskustelua isolla porukalla.

Kuulostaa kuivalta. Mutta joskus kryptiset keskustelut paljastavat kiehtovia poliittisia jännitteitä.

Tänään pikkuriikkinen Tuvalu esitti virallisen työryhmän perustamista neuvottelemaan merkittäviä muutoksia Kioton pöytäkirjaan. Näin nähtiin toisinto eilisestä näytelmästä, jossa maa vaati neuvotteluryhmää uudesta pöytäkirjasta ilmastosopimuksen alla käytävissä neuvotteluissa.

Tuvalu ei säikähtänyt eilistä konfliktia eikä antanut periksi vaan jopa kovensi otteitaan. Tämä siitä huolimatta, että vastassa olivat suurvalta Kiina ja öljyntuottajamaat. Ne pelkäävät, että neuvotteluryhmän perustaminen antaisi pikkusormen linjalle, joka voisi johtaa sitoviin päästövelvoitteisiin muillekin kuin teollisuusmaille.

Tuvalun puolella taas olivat pääsääntöisesti piskuiset kohtalotoverit ja rutiköyhät Afrikan maat. Näin asetelma oli hieman kärjistäen saaret vs. sheikit.

Tai toisin sanoen Daavid vs. Goljat.

Lilliputtivaltion sinnikkyys kielii parista asiasta. Ensinnäkin kehitysmaiden ryhmän erimielisyydet pulpahtavat pintaan yhä selvemmin.

Samaan neuvotteluryhmään kuuluu Chilen ja Malesian kaltaisia varsin vauraita valtioita ja toisaalta köyhistä köyhimpiä kuten Sierra Leone ja Nepal. Yhdellä äänellä ovat yrittäneet puhua niin radikaalia ilmastopolitiikkaa vaativat saarivaltiot kuin ilmastonmuutoksen olemassaoloa kyseenalaistavat öljyntuottajat, joiden päästötaso on korkeampi kuin yhdessäkään teollisuusmaassa.

Mutta neuvotteluslangiin puettu Tuvalun diplomaattinen puheenvuoro on samalla parahdus, hätähuuto eloonjäämisen puolesta. Vuosien vieriessä ja neuvottelujen junnatessa saarivaltioiden kärsimättömyys on kasvanut.

Nyt malja alkaa vuotaa yli. Saaret käyttävät kaiken sen moraalisen voiman, joka niillä neuvotteluissa on käytettävissä. Daavid alkaa olla kypsä.

Malediivien presidentin Mohamed Nasheedin sanoin: we will not die quietly.

Me emme kuole äänettä.

Oras Tynkkynen bloggaa Kööpenhaminan ilmastokokouksesta. Lisää blogimerkintöjä ja muuta materiaalia osoitteessa http://www.vihreat.fi/cop15