Venäjän ihmisoikeustilanne on heikentynyt entisestään. Maassa rajoitetaan sananvapautta, kielletään kansalaisjärjestöjä, estetään rauhanomaisia mielenosoituksia ja vainotaan toisinajattelijoita.
Viimeistään niin sanotun homopropagandan kieltävä takapajuinen laki on saanut monen suomalaisen huolestumaan. Moni on tuskaillut, mitä – jos mitään – me Suomessa voimme tehdä ihmisoikeuksien puolustamiseksi Venäjällä.
Venäjän kehitys on ensisijaisesti maan oman johdon ja kansalaisten käsissä. Aivan voimattomia emme mekään silti ole.
Tänään vietetään kansainvälistä toimintapäivää. Tässä kahdeksan vinkkiä tavoista vaikuttaa Venäjään.
1) Vetoa Suomen ulkopoliittiseen johtoon
Suomen ulkopoliittinen johto – tasavallan presidentti, pääministeri, ulkoministeri ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja – tapaavat säännöllisesti venäläisiä johtajia. Vetoa siihen, että ihmisoikeuksia pidetään keskusteluissa esillä.
2) Tue suomalaisia ihmisoikeusjärjestöjä
Suomalaiset kansalaisjärjestöt tukevat monin tavoin ihmisoikeustyötä Venäjällä. Liity Amnesty Internationalin ja Setan tai sen jäsenjärjestön jäseneksi ja tue niiden toimintaa taloudellisesti.
3) Osallistu kansainvälisiin kampanjoihin
Kansainväliset verkostot kuten Avaaz ja All Out kampanjoivat Venäjän ihmisoikeuksien puolesta. Seuraa niiden kampanjoita ja osallistu tarpeen mukaan.
4) Painosta Venäjällä toimivia yrityksiä
Välillä poliittista painetta tehokkaammin toimii taloudellinen. Painosta Sotšin olympialaisten pääsponsoreita kuten Coca-Colaa, Visaa ja McDonald’sia vaikuttamaan Venäjän johtoon.
5) Vaadi ystävyyskaupunkeja puolustamaan ihmisoikeuksia
Kymmenillä suomalaisilla kunnilla ja alueilla on ystävyyskuntia ja -alueita Venäjällä. Vaadi niitä pitämään ihmisoikeuksia ystävyystoiminnan keskiössä – tai arvioimaan ystävyyssuhde uudelleen.
6) Auta venäläisiä järjestöjä
Moni venäläinen ihmisoikeusjärjestö on saanut tuntuvia sakkoja ”vieraan vallan agentteina toimimisesta”. Voit tukea pienellä tai isommalla summalla esimerkiksi pietarilaista Coming Out -järjestöä tai HLBT-elokuvafestivaalia Side by Side.
7) Järjestä tempauksia edustustojen edessä
Venäjällä on lähetystö Helsingissä ja konsulaatteja Turussa, Lappeenrannassa ja Maarianhaminassa. Järjestä niiden edustalla rauhanomaisia ja laillisia tempauksia.
8) Painota ihmisoikeuksia suorissa kohtaamisissa
Jos kohtaat työn tai vapaa-ajan merkeissä venäläisiä, juttele heidän kanssaan ihmisoikeuksista. Keskustelu voi auttaa myös ymmärtämään, miksi ihmisoikeuksien on annettu taantua.
Oras Tynkkynen