www.fennovoima.fi/sisu
Energiapolitiikka olisi helppoa, jos sillä olisi vain yksi tavoite. Ei ole kummoinenkaan tehtävä turvata esimerkiksi energian häiriötöntä saatavuutta tai päästöjen vähentämistä erikseen. Haaste on sovittaa osittain ristiriitaiset tarpeet yhteen.
Viime vuosina ilmastonsuojelu on noussut ohi muiden tavoitteiden. Syy on selvä: jos epäonnistumme ilmastonmuutoksen torjumisessa, sähkön saaminen pistorasiasta on huolistamme vähäisimpiä.
Kahta astetta pidetään yleisesti sietämättömän globaalin lämpenemisen rajana. Sen alittaminen edellyttää Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n mukaan mittavia päästövähennyksiä – teollisuusmaissa 25–40 % jo vuoteen 2020 ja peräti 80–95 % vuoteen 2050 mennessä.
Ilmastobudjetin rajoja kunnioittava energiatalous merkitsee täyskäännöstä tapaamme tuottaa, siirtää ja käyttää energiaa. Pitkällä aikavälillä meidän on siirryttävä vähäpäästöiseen tai jopa kokonaan päästöneutraaliin energiatalouteen.
Tavoitteeseen voidaan päästä karkeasti kolmella konstilla: 1) tehokkuudella, 2) uusiutuvalla energialla ja 3) muilla vähäpäästöisillä energianlähteillä. Näistä tehokkuus on tärkein.
Kaikilla energiamuodoilla on haittansa. Mitä vähemmän energiaa tarvitaan, sitä vähemmän syntyy päästöjä, maisemahaittoja tai vaarallisia jätteitä. Energiatehokkuus on myös kustannustehokkain tapa vähentää päästöjä.
Jo ennestään energiatehokkaassa Japanissa on arvioitu, että maa voisi puolittaa energiantarpeensa vuoteen 2050 mennessä. Suomessakin hyvinvointi voidaan tuottaa nykyistä olennaisesti pienemmällä kulutuksella. Hallitusohjelmassa onkin asetettu tavoitteeksi taittaa energiankulutuksen kasvu.
Uusiutuvalla energialla on huomattava potentiaali. Esimerkiksi bioenergian käyttöä voidaan lisätä puolella ja tuulivoiman osuus nostaa kymmenykseen sähköntuotannosta jo vuoteen 2020 mennessä. Myös korvaamalla kivihiiltä tai turvetta maakaasulla voitaisiin päästöjä vähentää olennaisesti.
Energiatehokkuudella, uusiutuvilla ja vähäpäästöisillä polttoaineilla energiantuotannon päästöt voitaisiin Pöyryn selvityksen mukaan liki puolittaa vuoteen 2020 mennessä.
Ydinvoima ei suoraan tuota ilmastoa lämmittäviä päästöjä, joten se kuulostaa houkuttelevalta vaihtoehdolta. Mikä voisi olla sen rooli ilmastotalkoissa?
Useimpien tutkimusten mukaan vähäinen. Esimerkiksi IPCC arvioi, että ydinvoiman osuus maailman sähköstä voi vuoteen 2030 mennessä kasvaa nykyisestä 16 prosentista 18 prosenttiin.
Tämä siis vain sähköntuotannosta – maailman päästöistä noin 4/5 tulee muualta. IPCC myös muistuttaa, että ydinvoiman lisäämistä rajoittavat turvallisuusongelmat, ydinaseiden leviäminen ja ydinjätteet.
Suomessakin ydinvoima vähentäisi päästöjä vain vähän. Olkiluodon neljännen reaktorin YVA-raportissa päästövähennykseksi arvioidaan 1,6 Mt hiilidioksidia. Se on kaksi prosenttia Suomen päästöistä.
Se, halutaanko ydinvoiman lisärakentamisen haitat ja riskit hyväksyä vähäisen päästövähennyksen takia, on lopulta poliittinen ja arvovalinta. Hallitusohjelma pitää ovea auki kaikille vähäpäästöisille energiamuodoille, mutta edellyttää niiden tarkastelua yhteiskunnan kokonaisedun kannalta.
Oma arvioni on, että on yhteiskunnan kokonaisedun mukaista siirtyä vähäpäästöiseen energiatalouteen ilman lisäydinvoimaa.
Oras Tynkkynen
Kirjoittaja on valtioneuvoston ilmastopoliittinen asiantuntija ja Vihreiden kansanedustaja.
