Suomi tarvitsee raakkujen pelastuspaketin

Vihreän eduskuntaryhmän tuore puheenjohtaja Oras Tynkkynen peräänkuulutti Lappeenrannassa hallitukselta pikaisia toimia raakkujen suojelemiseksi.

– Suomussalmen raakkutuho on järkyttänyt suomalaisia laajasti. Hallituksen on nyt vastattava suomalaisten huoleen tuomalla ripeästi esitykset suojelun vahvistamisesta, Tynkkynen totesi.

Lappeenrannassa Tynkkynen esitti vihreiden paketin raakkujen tulevaisuuden turvaamiseksi. Tarmokkaita toimia tarvitaan erityisesti viidessä suhteessa.

  • Ensinnäkin luonnonsuojelu- ja vesilakeja pitää päivittää niin, että suojelu kattaa myös purot. Edellinen hallitus toi eduskuntaan tämänsisältöisen esityksen, mutta se kaatui mm. kokoomuslaisten vastustukseen.
  • Toiseksi riittävät suojavyöhykkeet raakkujokien varrella pitää kirjata lain tasolle. Suomussalmen surulliset tapahtumat osoittavat, että pelkillä ohjeilla ja suosituksilla ei pitkälle pötkitä.
  • Kolmanneksi ympäristöviranomaisille pitää varmistaa riittävät voimavarat lain valvontaan. Hallitus on päinvastoin tekemässä ympäristöhallinnosta isoja leikkauksia.
  • Neljänneksi yrityksille maksettavat valtiontuet pitää kytkeä ympäristövastuuseen. Tuen  myöntämiselle pitää asettaa ympäristöehtoja, joiden rikkomisen perusteella tuet pitää voida myös periä takaisin.
  • Viidenneksi ympäristövahingoista maksettaviin korvauksiin pitää saada korotus. Nyt laissa määritellyt korvaukset eivät juurikaan hetkauta kansainvälisten suuryhtiöiden kassaa, joten niitä tulisi voida määrittää osuutena yrityksen liikevaihdosta.

– Ei voi olla niin, että sama suuryhtiö ensin aiheuttaa korvaamatonta vahinkoa ainutlaatuiselle luonnolle ja sitten on taas käsi ojossa veronmaksajien kukkarolla. Miljardien eurojen liikevaihtoa tahkoaville yrityksille myös ympäristötuhoista perittävissä korvauksissa pitää olla riittävän monta nollaa perässä, Tynkkynen painottaa.

Yhteyshenkilöt

Oras Tynkkynen
Kansanedustaja
Puh: 050 512 1584
oras.tynkkynen@eduskunta.fi

Ville-Veikko Mastomäki
Viestintäpäällikkö
Vihreiden viestintä
Puh: 040 764 1684
ville-veikko.mastomaki@vihreat.fi

Kuva: Roine Piirainen, kuviasuomesta.fi

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *