Toisinaan paperinmakuisissa asiakirjoissa on piilossa merkittäviä päätöksiä – jopa historiallisia. Näin kävi Tampereella, kun valtuusto hyväksyi kaupungin uudet rahoituksen ja sijoitustoiminnan periaatteet.
Periaatteissa linjataan, että kaupunki ohjaa sijoituksiaan vastuullisiin kohteisiin. Samalla Tampere vetää pois sijoituksiaan fossiilienergiasta osana kaupungin hiilineutraaliussitoumusta.
Linjaus on järkevä ja tärkeä erityisesti kahdesta syystä. Ensinnäkin ilmastokriisin ratkaisemiseksi fossiilienergiasta on luovuttava mahdollisimman ripeästi. Jos ei halua maailmaan lisää hiilivoimaloita, ei niitä kannata myöskään omilla varoillaan rahoittaa.
Toiseksi linjaus vähentää kaupungin taloudellisia riskejä. Kun fossiilienergiasta on pakko luopua pikaisesti, iso osa siihen tehdyistä investoinneista muuttuu kannattamattomiksi tai ainakin vähemmän tuottoisiksi. Lyhytnäköisistä investoinneista maksavat lopulta myös sijoittajat.
Päätöksellään Tampere liittyy suureen ja kasvavaan joukkoon. Tuoreen arvion mukaan fossiilienergian rahoittamisesta on muodossa tai toisessa vetäytynyt yli 1 100 sijoittajaa, jotka hallitsevat noin 11,5 biljoonan (tuhannen miljardin) dollarin varallisuutta.
Kaupungeista päätöksen ennen Tamperetta ovat tehneet mm. Pariisi, San Francisco ja Berliini. Pohjoismaissa samaan ovat päätyneet pääkaupungit Kööpenhamina, Tukholma ja Oslo, mutta myös monet pienemmät kunnat kuten Uppsala, Aalborg ja Örebro.
Tampereen linjaus on jossain määrin yleisluontoinen, joten paljon jää sijoituksista käytännössä vastaavien virkahenkilöiden kontolle. Toivon, että he ottavat periaatteiden soveltamisessa huomioon seuraavat neljä näkökohtaa.
Ensinnäkin fossiilien pois sulkeminen mainitaan uusien sijoitusrahastojen valinnan yhteydessä. Johdonmukaisuuden nimissä linjaus koskee varmaankin myös nykyisiä rahastoja.
Toiseksi periaatteissa puhutaan fossiilisia polttoaineita ”tuottavista” yhtiöistä. Tämä pitää ymmärtää kattavasti: se koskenee niin fossiilisia polttoaineita kaivavia ja poraavia, niitä jalostavia kuin niillä energiaa tuottavia yrityksiä.
Kolmanneksi fossiilienergiaa hyödyntävät vielä monet yhtiöt vaihtelevassa määrin, joten raja pitää vetää johonkin. Kiireellisintä on luopua uuteen fossiilituotantoon investoivista ja hiiltä hyödyntävistä yhtiöistä, mutta vaiheittain rimaa pitää hilata korkeammalle.
Viimeiseksi periaatteissa ei tarkemmin määritellä fossiilisia polttoaineita. Linjauksen pitää koskea myös turvetta – polttoainetta, joka kuormittaa ilmastoa kivihiiltäkin enemmän.
Viittasin alussa, että Tampereen päätös on jopa historiallinen. Tampere on ensimmäisiä – mahdollisesti ensimmäinen – suomalaiskuntia, joka vetää rahansa pois fossiilisijoituksista.
Kansainvälisen ilmastotoimintaviikon 20.–27.9. kunniaksi nyt on sopiva hetki haastaa mukaan kaikki muutkin Suomen kunnat ja julkiset toimijat. Nyt on sopiva hetki äänestää kukkarolla ilmastokriisiä vastaan ja kestävän talouden puolesta.
Oras Tynkkynen