Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi tänään uuden arvion sähkönkulutuksesta vuosina 2020 ja 2030. Taantuman, metsäteollisuuden rakennemuutoksen sekä sähkönkäytön tehostumisen vaikutus vuoden 2020 kulutukseen on merkittävä. Kulutus on tuolloin vähintään 7 TWh alhaisempi kuin vielä alle vuosi sitten hallituksen ilmasto- ja energiastrategiassa arvioitiin.
Kansanedustaja, Vihreiden varapuheenjohtaja Oras Tynkkynen kiittää kulutusarviota realistiseksi. Arvio kokonaiskulutuksesta, 91 TWh, on kutakuinkin sama kuin Vihreiden syyskuun alussa esittämässä arviossa. Uusi arvio vahvistaa Vihreiden näkemyksen, jonka mukaan ilmasto- ja energiapoliittisten tavoitteiden saavuttaminen ei edellytä lisäydinvoiman rakentamista.
– Ministeriön arvion mukaan 2020-luvun alkuun mennessä tarvitaan uutta tuotantoa jo sovittuihin toimiin nähden 1000-1500 MW:n edestä. Koko tuo kapasiteetti tulisi kuitenkin käyttöön vain huippukulutuspiikkien aikana, Tynkkynen huomauttaa.
Vihreät eivät katso, että kulutuksen huippulukemia varten olisi järkevää rakentaa ydinvoimaa, joka muina aikoina menisi vientiin.
– Jos uuden tuotannon tarve täytettäisiin ydinvoimalla, suurimman osan vuodesta ydinsähköä vietäisiin Suomesta merkittävästi ulkomaille. Ydinvoiman ylitarjonta markkinoilla todennäköisesti vähentäisi kiinnostusta investoida uusiutuvaan yhteistuotantoon. Hallitus on ilmasto- ja energiastrategiassa sopinut, ettei lisäydinvoimaa rakenneta Suomessa vientiin, Tynkkynen toteaa.
TEM toteaa kulutusennusteessa olevan edelleen tehostamisvaraa. Sähkön kulutus voi ministeriön mukaan jäädä esitettyä alemmaksi, jos tehostamistoimet toteutetaan onnistuneesti.
TEMin arvion mukaan uusiutuvatavoitetta ei nykytoimilla saavuteta. Tynkkynen korostaa sähköntuotannossa tarvittavan uusiutuvan energian tukitoimien tehostamista.
– Metsäteollisuuden tuotannon vähentyessä myös sen sivutuotteena syntyvän puuenergian määrä vähenee. Ministeriön mukaan nykytoimilla ei saavutetakaan uusiutuvan energian tavoitteita. Tämän vuoksi erityisesti puuenergian edistämiskeinoja on lisättävä. Tällainen edistämiskeino olisi esimerkiksi syöttötariffin ulottaminen puuhakkeelle, syöttötariffin kokorajan laskeminen sekä hajautetun pientuotannon mahdollistaminen esimerkiksi nettomittaroinnilla.
Taustaa:
Vihreät ydinvoiman lisärakentamisesta 7.10.: Uuden ydinvoimalan tuotanto menisi vientiin
Vihreiden ydinvoima-verkkosivut