Kööpenhaminan ilmastokokouksessa poliittisten tähtien piti olla oikeassa asennossa. Valmiuden sopuun piti olla parempi kuin koskaan. Silti tulos oli pannukakku. Mikä meni pieleen?

Syyttävät sormet osoittavat moneen ilmansuuntaan. Kansalaisjärjestöt ovat vanhasta muistista haukkuneet Euroopan ja Yhdysvallat. EU ei lyönyt pöytään riittävän kovia päästötavoitteita ja rahoitustarjouksia. Obama ei lupautunut mihinkään merkitykselliseen senaatin vaatimattoman ilmastopaketin yli.

Toiset ovat ottaneet maalitauluksi kehitysmaat. Kun kehitysmaiden ryhmää vetänyt Sudan jarrutti neuvotteluja vetoamalla muotoseikkoihin, moni kuuli taustalta Saudi-Arabian kuiskaukset. Maailmanmahti Kiina kuohi laihasta sovusta pitkän aikavälin päästötavoitteet.

Joidenkin mielestä vika oli Tanskan epädiplomaattisessa tavassa emännöidä kokousta. Ehättivätpä jotkut syyttää kompuroinnista jopa aktivistien protesteja.

Useimmissa syytöksissä on totta toinen puoli. Varmimmin voi todeta, että riittävän monet maat eivät tulleet Kööpenhaminaan neuvottelemaan tosissaan. Harva oli valmis joustamaan kannoistaan kompromissin hakemiseksi. Uusia avauksia nähtiin vähän.

Kööpenhaminan mahalasku herättää myös vaikeita kysymyksiä YK-järjestelmän tulevaisuudesta. Vuosituhannen vaihduttua ei ole syntynyt yhtään merkittävää kansainvälistä sopimusta.

YK:n konsensuspäätöksenteko halvaannuttaa. Yksikin öljyntuottajamaa, kääpiövaltio tai sosialistinen diktatuuri voi jarruttaa ilmastosovun syntymistä. Olennaisinta on kuitenkin hakea vastausta toiseen kysymykseen: miten tästä eteenpäin. Muutaman asian uskaltanee jo sanoa.

Ensinnäkin pettymyksestä huolimatta neuvotteluja on yritettävä jatkaa. Joissakin asioissa edettiin hieman, jotkin askelmerkit vahvistuivat. Seuraavassa kokouksessa Meksikossa voidaan ottaa Kööpenhaminasta opiksi.

Toiseksi on mietittävä toimivampia tapoja neuvotella. 193 valtion kakofonisen torikokouksen sijaan tarvitaan työrukkanen, jossa on edustus suurten mahtien lisäksi kaikista maaryhmistä.

Kolmanneksi kansainvälisten neuvottelujen rinnalla tulee vahvistaa ilmastopolitiikkaa alhaalta ylös. Vähäpäästöistä yhteiskuntaa on rakennettava yrityksissä ja seurakunnissa, kylissä ja järjestöissä, kouluissa ja työpaikoilla.

Kööpenhaminan mahalasku oli pettymys, mutta se ei pysäytä ilmastonsuojelua.

Kirjoittaja on vihreiden varapuheenjohtaja ja valtioneuvoston ilmastopoliittinen asiantuntija, joka osallistui Kööpenhaminan kokoukseen.