Vihreiden haukkuminen on demokratiaan hienosti sopiva harrastus, jonka arvioidaan pian ohittavan suosiossa karaoken.

Koska kynnys uuden harrastuksen aloittamiseen saattaa olla korkea, tarjoan aloittelevalle vihreiden haukkujalle muutamia vinkkejä, joilla pääsee liikkeelle.

Hallitusasemassa vihreiden voi aina sanoa myyneen periaatteensa ja takertuvan kouristuksenomaisesti ministeribemarin kahvaan.

Jos jostain syystä argumentti ei vaikuta onnistuneelta – esimerkiksi puolue on juuri uhattu heittää ulos hallituksesta tiukkojen kantojen takia – voi vihreiden puolestaan sanoa olevan yhteistyökyvyttömiä äärimmäisyysintoilijoita.

Myös vasemmisto- ja oikeistokorttien väläyttely tarjoaa sytykettä. Vihreät ovat kokoomuksen puisto-osasto tai vanhoja stalinisteja – Paavo Lipposen mielestä toki molempia yhtä aikaa.

Hyvin tepsii vihreiden syyttäminen siitä, mitä muut hallituspuolueet tekevät. Kun keskusta ajaa virtavesiluonnon tärvelemistä ja kokoomus lisäydinvoimaa, siitä kannattaa haukkua ensimmäisenä vihreät.

Etevä kääntää puolueen viaksi myös Lex Nokian ja liikeaikalain, vaikka puolue ainoana hallituksessa yritti tosissaan muuttaa esityksiä.

Jos hallituksen tekemisissä ei piisaa arvosteltavaa, voi eväitä hakea suunnitelmista ja selvityksistä.

Tarkoitukseen kelpaavat myös siniset ajatukset, jotka ovat viivähtäneet ohikiitävän hetken jonkin ministeriön vahtimestarin mielessä iltalenkillä.

Kun ministeri N.N. lipsauttaa haastattelun sivulauseessa pohtineensa uudistuksen harkitsemisen selvittämistä, tulkittakoon se merkiksi porvarihallituksen epäsosiaalisesta ja ympäristönsuojelun vastaisesta linjasta, jota vihreät selkärangattomasti tukee.

Valikoiva muisti on harrastuksessa avuksi. Näin voi tyynesti unohtaa vaikkapa sen, että nykyinen hallitus satsaa opiskelijoiden toimeentuloon 80 prosenttia ja eläkeläisten toimeentuloon 300 prosenttia enemmän kuin kolme edellistä hallitusta yhteensä.

Tämä helpottaa erityisesti niiden esittämää kritiikkiä, jotka sattuvat kuulumaan noissa kolmessa edellisessä hallituksessa istuneeseen puolueeseen.

Välillä konstit uhkaavat loppua kopasta. Silloin voi turvautua opposition perusaseeseen: epämääräisyyteen.

Vihreitä voi aina syyttää ponnettomuudesta.

Jos joku toimittaja tekee töitä palkkansa eteen ja kysyy, mitä kritiikillä konkreettisesti tarkoitetaan, voi muistuttaa, miten vihreät ei vieläkään ole saanut työttömyyden kasvua pysäytettyä.

Kirjoittaja on vihreä kansanedustaja ja vihreiden varapuheenjohtaja.