Jokavuotinen YK:n ilmastokokous alkoi maanantaina Etelä-Afrikan Durbanissa. Odotukset kokousta kohtaan ovat vähissä.

Ilmastoneuvottelujen historiaa täplittävät hyvät uutiset kuten viime vuonna Cancúnissa. Enimmäkseen neuvottelut ovat kuitenkin olleet melkoista kivireen vetämistä.

Eniten petyttiin kaksi vuotta sitten Kööpenhaminassa. Mahalaskun jälkeen moni kysyi, ovatko yksimielisyyttä edellyttävät YK-neuvottelut enää oikea foorumi ratkaista ilmastokriisiä.

YK-prosessin rinnalla on jo pitkään kulkenut neuvotteluja tukevia ja täydentäviä väyliä. Kansainvälisen ilmastopolitiikan kipuillessa on syytä vahvistaa rinnakkaisia etenemistapoja – ja miettiä avoimesti uusia.

Mainitsen niitä kahdeksan.

Uusia väyliä ilmastonsuojelulle

Valtiot käyttivät viime vuonna fossiilisten polttoaineiden tukemiseen yli 400 miljardia dollaria – monta kertaa enemmän kuin uusiutuvaan energiaan. Fossiilitukiaiset on ajettava alas ripeästi esimerkiksi G20:n johdolla.

Maailman johtavat taloudet ovat valmiita satsaamaan fuusioenergian kehittämiseen ITER-hankkeessa yli 15 miljardia euroa, vaikka tekniikka saattaa olla kaupallisessa käytössä vasta 2040-luvulla – jos silloinkaan. Suurhankkeita tarvitaan pikemminkin aurinkoenergian, hiilen talteenoton ja varastoinnin sekä tehokkuusharppausten kaupallistamiseen.

Kioton pöytäkirjan maakohtaisia päästötavoitteita voi täydentää sektorikohtaisilla velvoitteilla. Osasopimuksia voi rakentaa esimerkiksi metalliteollisuuden tai lentoliikenteen päästöille. Kansainvälisiä tehokkuusnormeja kannattaa asettaa mm. uusille autoille ja lampuille.

Ilmastopäästöihin vaikutetaan muissakin kansainvälisissä sopimuksissa. Teollisten F-kaasujen vähentämistä voi ajaa Montrealin pöytäkirjassa ja mustan hiilen päästöjen leikkaamista ilmansaastesopimuksissa.

Energiaverojen minimitasoja voi yrittää koordinoida G20:ssä. Vähäpäästöisen teknologian kaupan esteet pitää raivata Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa.

Ilmastokriisiä on liki mahdoton välttää, jos väestönkasvua ei saada hillittyä. Ero hurjimman ja maltillisimman kasvun polkujen välillä vastaa vuosisadan puolivälissä Kiinan ja Yhdysvaltain nykyisiä päästöjä yhteensä. Suomi voi näyttää esimerkkiä nostamalla väestökysymykset uuden kehityspoliittisen ohjelman keskiöön.

Kansallisen ilmastopolitiikan tyhjiöstä kärsivässä Yhdysvalloissa parhaita tuloksia on saatu torjumalla hiilivoimaloita paikallisesti. Jos tiukkoja velvoitteita ei lähiaikoina saada kansainvälisesti voimaan, on ilmastolle tuhoisa päästöpolku estettävä vaikka voimala kerrallaan.

Toivosta pidettävä kiinni

Vaikeat ilmastoratkaisut eivät muutu helpoiksi sillä, että niistä hierotaan sopua jonkin toisen lipun alla. Yksikään konsti ei myöskään riitä yksin ratkaisemaan ilmastokriisiä.

Yhdessä keinot voivat kuitenkin ostaa aikaa ja kammeta maailman päästöjä kestävälle uralle. Täydentävät väylät voivat myös johdattaa kohti ratkaisevaa etappia: kattavaa, kunnianhimoista ja sitovaa ilmastosopimusta.

Kansainvälisen ilmastopolitiikan tilanne on kiistatta vaikea, mutta onneksi ei lohduton. Malediivien presidentin Mohamed Nasheedin sanoin meidän tulee kieltäytyä luopumasta toivosta.

Oras Tynkkynen

Kirjoittaja on Vihreiden kansanedustaja ja varapuheenjohtaja, joka lähtee lauantaina kahdenteentoista ilmastokokoukseensa Durbaniin. Kioton kokoukseen vuonna 1997 hän matkusti junalla, laivalla ja polkupyörällä.