Maanantaina herättelin itseäni teekupillisella Tampereen Radiossa. Taloustilannetta ja yliopistolakia puineen juttutuokion voi kuunnella verkosta. Tampereen Radion sivuilla julkaistiin myös kolumnini Säästäjän huoneentaulu.

Puoliltapäivin poljin yliopistolle paneeliin yliopistolaista. Olo oli hieman kuin teuraalle vietäessä, koska monet yliopistoaktiivit suhtautuvat lakiesitykseen avoimen vihamielisesti.

Keskustelu meni kuitenkin hyvin. Toin esille Vihreiden kantoja siitä, mikä uudessa laissa on hyvää ja mitä pitäisi vielä kohentaa. Tarkemmin aiheesta voi lukea yliopistolakiblogistani.

Paneelin jälkeen annoin haastattelun Tampereen yliopistotelevisioon kestävästä matkustamisesta.

Illalla valtuustoryhmässä pohdittiin vihreitä kantoja kaupungin säästöihin. Totesimme, ettei säästöjä saa kohdentaa ongelmien ennaltaehkäisyyn ja kaikkein heikoimpiin. Pienten lasten lähipalvelujen kuten päiväkotien ja alakoulujen karsiminen ei sekään olisi järkevää.

Sen sijaan pyrimme siihen, että kaupungin henkilöstön kanssa päästään sopimukseen. Esimerkiksi jo sovittuja palkankorotuksia lykkäämällä saataisiin lähes viiden miljoonan euron säästöt. Samoin lomarahojen vaihtaminen vapaiksi säästäisi miljoonia.

Se tietäisi lisäaikaa monelle lähikoululle.

Tiistaina kävin ympäristövaliokunnan, selontekotiimin ja istunnon jälkeen kommentoimassa Kirkon ulkomaanavun raporttia ilmasto-oikeudenmukaisuudesta. Julkistamistilaisuudessa alusti Stockholm Environment Instituten Sivan Kartha, jonka kanssa olin puhunut samassa paneelissa Euroopan vihreiden kesäyliopistossa Frankfurt Oderissa viime vuonna.

Instituutin Greenhouse Development Rights -mallin tavoite on yksinkertainen: leikataan maailman päästöt kestävälle tasolle tavalla, joka turvaa kaikille ihmisille oikeuden kohtuulliseen elintasoon. Velvoite leikata päästöjä laukeaa, kun väestö ylittää tietyn peruskehitys- ja -päästötason.

Malli on kiinnostava yritys naittaa tiukat päästötavoitteet globaaliin oikeudenmukaisuuteen. Rikkaille maille se tuottaa hätkähdyttäviä tuloksia: esimerkiksi Suomen päästövelvoite olisi -60 % vuoteen 2020 ja yli -120 % vuoteen 2030 mennessä!

Miten Suomi voisi sitten vähentää päästöjä yli sata prosenttia? Leikkaamalla ensin omat päästönsä minimiin ja sitten rahoittamalla mittavia päästövähennyksiä köyhissä maissa.

Sanotaan se suoraan: GDR on poliittisesti käytännössä mahdoton. Toisaalta niin ovat kaikki muutkin mallit, joilla päästöt saataisiin leikattua kestävälle tasolle.

Ilmastokriisin välttäminen on poliittisesti epärealistisista. Haasteemme on siirtää poliittisen realismin rajaa ja tehdä mahdottomasta mahdollista – raportin sanoin “go beyond politics as usual”.

Keskiviikkona ehdin istua hetken hallitusryhmän kokouksessa ennen, kuin jatkoin parin korttelin päähän ympäristöministeriöön tapaamaan ministeri Lehtomäkeä. Keskustelimme tulevaisuusselonteon ministerityöryhmän kokouksen valmistelusta.

Päivällä käväisin Hämeenlinnassa alustamassa Rakennusteollisuuden VaikuttajaForumissa rakennusalan roolista ilmastotalkoissa. Esitykseni nojasi pitkälle VTT:n Jyri Niemisen aineistoon.

Enköhän sitten törmännyt paluumatkalla rautatieasemalla Niemiseen, joka oli istunut kuuntelemassa esitykseni. Hän tosin piti vain hyvänä, että VTT:n osaamista hyödynnetään.

Takaisin Helsingissä juttelin Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajan Annika Lapintien kanssa siitä, miten opposition näkemyksiä voisi ottaa huomioon tulevaisuusselonteon valmistelussa. Sitten tapasin ministeri Vehviläistä selonteon liikennelinjauksista.

Istunnon jälkeen singahdin Tampereelle valtuustoon, jota puhutti erityisesti alaikäisten turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen perustaminen. Perussuomalaiset luonnollisesti vastustivat sotaa pakenevien lasten auttamista.

Korostin omissa puheenvuoroissani, että maahanmuuttoon – niin kuin kaikkeen inhimilliseen – liittyy ongelmia. Niitä ei kuitenkaan ratkaista estämällä maahanmuuttoa, vaan hoitamalla maahanmuutto fiksummin.

Avainasemassa on kotouttaminen. Uussuomalaiset tarvitsevat koulutusta, kielitaitoa ja töitä.

Perussuomalaiset kritisoivat vastaanottokeskuksen kustannuksia kaupungille. Kustannukset tulevat kuitenkin valtion pussista, kaupungin näkökulmasta keskuksella on jopa työllistävä vaikutus.

Välittämisellä on myös hintansa. Suomelle voisi lyhyellä aikavälillä tulla halvemmaksi jättää lapset kitumaan sodan jalkoihin. Se ei kuitenkaan olisi oikein – ei vaikka sillä säästäisikin jonkin euron.

Torstaiaamuna ympäristövaliokunnan hallitusryhmien vetäjät pitivät pikapalaverin ilmasto- ja energiastrategiaa koskevasta lausunnosta. Valiokunnassa puhuin sen puolesta, että lausunnossa puollettaisiin puuenergian syöttötariffeja ja tarkasteltaisiin tavoitteita uudelleen viimeaikaisen energiankulutuksen romahduksen valossa.

Lounasaikaan palaveerasin avustajieni kanssa aikatauluista ja työn organisoinnista. Palaverin jälkeen jäin niille sijoilleni antamaan haastattelun Toimihenkilöunionin verkkofoorumille. Rohkaisin aktiivisempaan ja rakentavampaan työhön ilmastonsuojelun puolesta.

Iltapäivällä esittelin tulevaisuusselonteon valmistelua eduskuntaryhmässä. Istunnossa osallistuin keskusteluun Sanna Perkiön aloitteesta verottaa hukkalämmön johtamista vesistöihin.

Aloite on mielenkiintoinen: kokoomuslainen edustaja harvemmin ehdottaa ydinvoiman kannattavuuden heikentämistä lisäveroilla. Puheenvuoroissani totesin kuitenkin, että Windfall-veron korvaajaksi esityksestä ei ole.

Perjantaina tein kirjoitustöitä eduskunnassa ja tapasin ministeri Vapaavuoren. Juttelimme paitsi tulevaisuusselonteosta, myös kaupan sijoittumisen ohjaamista miettivästä työryhmästä.

Iltapäivällä vuorossa oli ensin istunto ja sitten ministerityöryhmän kokous, jossa käsiteltiin tulevaisuusselonteon avoimia poliittisia kysymyksiä. Sitten siirryin vapaaviikonlopun viettoon.

Lauantaina juhlistin Earth Houria keskustorilla kuunnellen Ville Leinosen koskettavan ja huvittavan rajamailla liikkuvaa balladia jääkarhuvauvan pelastamisesta. Slummien miljonääri oli yllättävän hyvä elokuva.