Vaalien ensimmäiseen koulupaneeliin osallistuin maanantaina Sammon uutuutta kiiltävässä keskuslukiossa Tampereella. Klassiseen tyyliin juhlasaliin oli paimennettu satamäärin lukiolaisia, joista yksikään ei uskaltanut esittää kysymyksiä tai kommentteja.

Niinpä vastailimme ennalta valmisteltuihin kysymyksiin, jotka pohtivat mm. hallituspohjaa, vaalikampanjoita ja pääministerin yksityiselämää. Politiikan sisällöistä ei sitten paljoa ehdittykään puhua.

Jos nuorille tulee vaikutelma, että politiikka on peliä, jossa siirrellään vähän erivärisiä nappuloita erilaisissa muodostelmissa, en ihmettele, että monet jättävät äänestämättä. Pelin tilanteen ja sääntöjen sijaan haluan puhua siitä, miksi sitä pelataan. Haluan puhua työstä, ilmastonmuutoksesta, köyhyydestä, verotuksesta, tasa-arvosta, palveluista ja joukkoliikenteestä.

Paneelista jatkoin rautatieasemalle ja Jyväskylään. Siellä puhuin vihreiden liikennetilaisuudessa kestävästä liikennepolitiikasta. Paikalla oli hyvin porukkaa ja keskustelu oli antoisaa.

Tiistaina aamulla olinkin taas Helsingissä. Ympäristövaliokunnan kokouksen jälkeen talousvaliokunta pui tilintarkastus-, sähkömarkkina- ja biopolttoainelakeja.

Täysistunnossa puhuttiin taas EU:n päästökaupasta. Pitämäni puheenvuorot voi lukea eduskunnan sivuilta.

Keskustelussa toistettiin vanhoja uhkakuvia päästökaupan haitoista. Todellisuudessa talous ja työllisyys eivät suinkaan ole kärsineet. Lukujen valossa voisi pikemminkin väittää, että on käynyt päinvastoin.

Päästökaupan alettua vuonna 2005 Suomen talouskasvu kiihtyi edellisvuodesta, jos otetaan huomioon paperiteollisuuden työsulun vaikutukset. Viime vuoden kolmella ensimmäisellä neljänneksellä kasvu ylsi huikeaan kuuteen prosenttiin.

Vastaavasti ensimmäisenä päästökauppavuonna työllisten määrä hypähti korkeimmalle tasolle laman jälkeen. Viime vuonna syntyi 40 000 uutta työpaikkaa. Ei tainnut kauppa romahduttaa taloutta ja työllisyyttä.

Päästökauppakeskustelusta jatkoin parin korttelin päähän ylioppilastalolle. Siellä puhuin Helsingin Vihreiden Nuorten tilaisuudessa ydinvoimasta.

Viime aikoina ydinvoimavyörytys on yltynyt ennennäkemättömiin mittasuhteisiin. Puheissa ydinvoimarenessanssista on päässyt unohtumaan mm. se, että vuodenvaihteessa EU:ssa päinvastoin suljettiin seitsemän reaktoria. Voimaloiden rakentamistahtia pitäisi kiristää olennaisesti, jotta ydinvoiman osuus tuotannosta pysyisi edes nykyisellään, saatikka kasvaisi.

Keskustelussa ydinvoiman lisärakentamisesta kannattaa kysyä kaksi yksinkertaista kysymystä. Ensinnäkin onko ydinvoiman lisärakentamiselle vaihtoehtoja eli voidaanko energiansaanti turvata muilla keinoilla? Toiseksi jos vaihtoehtoja on, ovatko ne parempia vai huonompia kuin ydinvoiman lisärakentaminen?

Ensimmäiseen kysymykseen vastaus on yksiselitteisesti kyllä. Tämän ovat lukuisat selvitykset ja raportit kerta toisensa jälkeen osoittaneet.

Vastaus toiseen kysymykseen riippuu näkökulmasta. Jos ainoa huolenaihe on raskaan teollisuuden voitot, voi ydinvoima olla ihan varteenotettava vaihtoehto, mutta jos välittää yhteiskunnan kokonaisedusta, kestävät ratkaisut ovat verrattomasti parempia.

Keskiviikkona sain valiokuntien kokousten jälkeen vieraaksi pienen ryhmän Lastenlinnan koulun oppilaita. Täysistunnossa äänestettiin vielä päästökauppalakia koskevasta lausumasta.

Istuessani talousvaliokunnan kokouksessa avattiin vihreiden vaalikampanja. Verkossa kannattaa käydä tekemässä leikkimielinen vihertesti. Oma tulokseni oli 96 %.

Kokousten välissä jätin kirjallisen kysymyksen Metsähallituksen hakkuiden haitoista muille elinkeinoille. Hallitus on nostanut laitoksen tuottotavoitteita vuosi vuodelta, mikä uhkaa muita elinkeinoja ja luontoarvoja.

Lapissa metsurit ovat lakkoilleet hakkuiden koneellistamista vastaan. Vähän aikaa sitten puolestaan viidennes muoniolaisista osoitti mieltään matkailulle tärkeiden metsien säästämisen puolesta.

Se vastaa sitä, että Tampereella 40 000 ihmistä osoittaisi mieltä! Matkailuyrittäjät ovat jopa tarjoutuneet maksamaan Metsähallitukselle korvauksia, jotta suunniteltuja hakkuita ei tehtäisi. Se antaa ihan uuden merkityksen sanalle suojeluraha.

Illaksi palasin Tampereelle tukiryhmän tapaamiseen. On mahtava huomata, että kerta kerralta mukana on enemmän väkeä. Tätä menoa pitää pian varata halli tai juhlasali!

Torstaina valiokuntani käsittelivät mm. rakennusten energiatehokkuutta ja tilintarkastuslakia. Eduskuntaryhmän kokouksen ja täysistunnon jälkeen vastailin vaalikoneisiin ja perkasin sähköpostia.

Perjantaina palasin vakiokokousten jälkeen Tampereelle. Kävin Siperiassa kuvattavana taiteilijaryhmä Megafånin Feministitapetti-projektiin.

Hankkeen ideana on tehdä feminismiä näkyväksi. Valmista tapettia feministeistä levitetään keskeisille paikoille.

Kuvaukset jatkuvat Tampereen jälkeen muilla paikkakunnilla. Kannattaa siis käydä kuvauttamassa itsensä, jos tapettiryhmä saapuu omaan kaupunkiin.

Illalla kävin kämppäkaverini Sallan ja hänen kummityttönsä kanssa yhteisen ystävämme Saaran tupareissa ja läksiäisissä. Heti muutettuaan takaisin Tampereelle Saara lähtee miehensä Markun kanssa useaksi kuukaudeksi Unkariin. Saaran Unkari-blogia voi lukea täältä.

Bileissä oli juustoja, Nintendo-emulaattori ja pupu. Tarjonnassa ei ollut siis moittimista.

Lauantaina Pirkanmaan vihreät avasivat vaalikampanjansa. Aamulla hytisin Kyröskosken torilla yli kymmenen asteen pakkasessa. Sieltä siirryin ensin Nokialle, sitten Kuninkaankadulle Tampereelle ja lopulta Hervannan Tapsantorille.

Ajoittaisesta paleltumisvaarasta huolimatta päivästä jäi hyvä mieli. Vihreiden tiimillä on innostunutta, ja kaikki puhaltavat yhteen puuhiileen. Järjestelyt sujuivat mukavasti ja ihmisiä tuli jutulle. Erityisesti Hervannassa ihmiset tuntuivat olevan kiinnostuneita vihreistä ehdokkaista ja tavoitteista.

Sunnuntaina hioin vaaliesitteeni tekstejä ja vastailin vaalikoneisiin. Kuntosalillakin ehdin käydä.

Alkaneen vuoden riemastuttavimpia uutisia oli Shellin hallituksen puheenjohtajan Jorma Ollilan haastattelu sunnuntain Helsingin Sanomissa. Sähköpostilistoilla epäiltiin, että Satu Hassin ja Ollilan haastattelut olisivat menneet taitossa sekaisin.

Pikemminkin ilmasto on kuitenkin mennyt niin sekaisin, että monet näkyvät vaikuttajat ovat joutuneet ajattelemaan asiat täysin uusiksi. Tai ne, jotka ovat siihen kyenneet.

Olen kymmenen vuotta taittanut peistä EK:n ja SAK:n lobbarien kanssa. Heidän viestinsä on, että ilmastonsuojelu on kiva asia, kunhan se ei maksa mitään eikä yhdenkään yrityksen tarvitse tehdä mitään. Parasta olisi, jos kiinalaiset ja intialaiset vähentäisivät päästöjään, jotta Suomessa voitaisiin jatkaa nykymalliin maailman tappiin asti.

Elinkeinoelämän ja ay-liikkeen vastenmielistä ilmastokyynisyyttä ja itsekkyyttä vasten Ollilan haastattelu herätti toivoa. Jos Etelärannassa ja Hakaniemen torin laidalla olisi edes murto-osa Ollilan näkemyksellisyydestä, Suomen ilmastopolitiikka voisi näyttää aivan toiselta.