Kunnallisvaalien jälkeen eduskunta vietti istuntotaukoviikkoa. Vietin vapaaviikon rennosti töiden merkeissä. Kolmen päivän aikana oli seitsemän puhetilaisuutta.
Maanantaina heräilin vaalivoiton jälkeiseen viikkoon käymällä läpi vaaliuutisointia. Poltin taas päreeni lukiessani Helsingin Sanomia.
Tampereelle jaetussa painoksessa väitettiin esimerkiksi, että “vihreät kärsivät Helsingissä vaalitappion” ja “Vihreät menettivät tilaisuutensa nousta Helsingin kakkospuolueeksi”. Tämä siis vaaleissa, joissa Vihreät kasvatti kannatusta 3,4 prosenttiyksikköä ja nousi kirkkaasti Helsingin toiseksi suurimmaksi ryhmäksi.
Ymmärrän toki, miten hankalaa printtimedialle on uutisoida vaalit. Lehti menee kiinni illalla aikaan, jolloin on vasta alustavia tuloksia. Timo Soinin sanoin: sitä vettä melotaan, mitä kanootin alla on.
Sitä sen sijaan en ymmärrä, että kokeneiden HS:n toimittajien muisti on vielä kuuluisaa poliittista muistiakin lyhyempi. Joka vaaleissa Vihreät näyttää alkuillasta häviävän ennakkoäänten ja ensimmäisten varsinaisen vaalipäivän äänten perusteella. Ja joka vaaleissa tulos paranee radikaalisti illan mittaan.
Mikä tässä on niin vaikeaa? Jos omena putoaa tuhat kertaa puusta eikä koskaan lähde leijailemaan avaruuteen, voisiko ennakoida, että se ensi kerrallakin saattaa tupsahtaa nurmelle?
Muuten päivä kului kirjoittamalla viikon alustuksia. Palaveerasin myös avustajani OP:n kanssa ja kävin valtuustoryhmän kokouksessa. Vaihtuvuus oli perinteiseen vihreään tapaan melko suurta: valituista 11 valtuutetusta peräti seitsemän on uusia.
Neuvottelut vaalien jälkeisestä yhteistyöstä lähtivät käyntiin samana päivänä. Oikeastaan ne käynnistyivät jo vaaliyönä; demarit välittivät puhelinlangat kuumina tarjouksia, joista “emme voi kieltäytyä”. Välillä kaupan oli virkapaikkoja, välillä vihjailtiin, että kyllä siitä pormestarin nimestäkin voitaisiin joustaa.
Neuvotteluja päätettiin kuitenkin jatkaa ns. XL-porukalla, johon kuuluvat Vihreiden lisäksi kokoomus, keskusta, kristillisdemokraatit ja sitoutumattomat. Tähän on kaksi syytä.
Ensinnäkin kokemuksemme XL-yhteistyöstä kahden viime vuoden ajalta ovat olleet myönteisiä. Meitä on kuunneltu ja kuultu, ja monia vihreitä asioita on saatu läpi. Tampere näyttää nyt paljon vihreämmältä kuin vielä kaksi vuotta sitten.
Toiseksi meillä ei valitettavasti ole mitään takeita siitä, ettei erinäisissä piireissä olisi kytöä palata aseveliakselin kahden puolueen harvainvaltaan. Jos demarit voisivat kilpailuttaa ryhmiä hajota ja hallitse -periaatteella, lopputulos ei välttämättä olisi sen paremmin demokraattinen kuin muutenkaan vihreä.
Tiistain alustuskimara alkoi kestävän kehityksen toimikunnan kokouksessa Helsingissä. Alustin tulevaisuusselonteon valmistelun tilanteesta.
Junamatkalla Tampereelle minut kuvattiin itäeurooppalaisen harmaata radanvarsimaisemaa vasten Focus-lehteen. Perillä messukeskuksessa osallistuin energiapäivän paneelikeskusteluun mm. TEMin Taisto Turusen ja Tampereen sähkölaitoksen toimitusjohtajan Veli-Pekka Nurmen kanssa.
Illalla luennoin vielä kaupungin ILMANKOS-kampanjan tilaisuudessa vanhalla kirjastotalolla. Pitkästä aikaa tehtäväni oli yksinkertaisesti tiivistää kolmeen varttiin perusteet ilmastoasioista. Viime vuodet esityksissä on yleensä pyydetty syventymään ilmastoasioihin jostakin tietystä näkökulmasta kuten bioenergian, kehitysmaiden tai sukupuolten tasa-arvon kannalta.
Keskiviikkona jatkoin messukeskuksessa. Tällä kertaa alustin siitä, miten Suomi voisi leikata päästöjä 60–80 % tai enemmän.
Illalla pidettiin ensimmäinen vaalien jälkeinen kaupunginvaltuuston kokous, tosin vielä vanhalla kokoonpanolla. Kokous venähti taas iltamyöhään.
Ryhmässään eniten ja kalleimpia aloitteita tehnyt demarivaltuutettu Joonas Lepistö jaksoi haukkua välitilinpäätöksen perusteella kaupungin taloudenpitoa liian avokätiseksi. Valtuutettumme Harri Rinne puolestaan manasi palveluiden tuottavuuden arvioinnissa käytetyt mittarit alimpaan lattian rakoon – ja ihan aiheesta.
Energiakongressiputkeni jatkui kolmatta päivää peräkkäin torstaina, jolloin pidin avauspuheenvuoron Pirkanmaan energiapäivillä. Patistelin kotimaakuntaakin tosissaan ilmastotalkoisiin ja tavoittelemaan samoja tavoitteita, joihin koko maa on keskimäärin sitoutunut.
Iltapäivällä alustin ensin Helsingissä ilmastofoorumissa taas tulevaisuusselonteon valmistelutilanteesta, sitten englanniksi Helsingin yliopiston ympäristöpolitiikan kurssilla kansainvälisten ilmastoneuvotteluiden näkymistä.
Perjantaina palaveerasin VNK:ssa tiimini kanssa tulevaisuusselonteon skenaarioista. Viimeistelin myös Tampereen Radioon kolumnini maahanmuutosta.
Perjantai-illan kunniaksi uusi valtuustoryhmämme kokoontui vielä Tampereella. Ensimmäinen tunti vierähti esittelykierrokseen. Uudessa ryhmässä on kyllä kiehtovaa porukkaa: yksi työskentelee poliisina, toisella on poronhoitajakoulutus ja kolmas on toiminut rauhanturvaajana.
Loppuviikosta kehittynyt kurkkukipu paheni niin, että pääosan lauantaista vietin sisätiloissa Finrexiniä ja kuumaa glögiä juoden. Illalla uskalsin kuitenkin lähteä Helsinkiin ja kaverin kanssa käymään baarissa. Ehkä ihan hyvä, että uskalsin: oli piristävää katsella halloween-yön jokereita ja punahilkkoja.
Sunnuntaina kävin ystävien Miyzazaki-festivaaleissa katsomassa Kikin lähettipalvelun (herttainen) ja Porco Rosson (outo). Jiji-kissa valloitti minut.
