Yöllä heräsin useita kertoja. Jaksoin tuskin istua, mutta vatsa pakotti raahautumaan vessaan.

Aamulla oli selvää, ettei työpäivästä tulisi mitään. Luin malarialääkkeen mukana tulleen listan oireista, ja se vastasi omiani huolestuttavan hyvin: kuume, ripuli, väsymys ja säryt.

Hälytin avustajani Anskun varaamaan puhelinajan eduskunnan työterveysaseman lääkäriltä. Tämä passitti minut Meilahden sairaalaan päivystykseen.

Meilahdessa minulle järjestettiin onneksi oma huone, jossa pääsin makaamaan. Olo oli niin kokonaisvaltaisen kurja, etten tiedä, miten olisi jaksanut odottaa tunteja odotusalueen penkillä. Heikotti, kolotti, vessassa piti juosta tämän tästä ja kylmänväristykset hytisyttivät.

Lämpömittari näytti 40 astetta. Minua pyydettiin vaihtamaan (tyylittömiin) sairaalavaatteisiin ja oikeaan kämmeneen iskettiin kanyyli. Kuivuminen haluttiin pysäyttää tiputuksella. Nesteyttämisen lisäksi annettiin särkylääkettä.

Tiputuksen alettua tehota kuume laski, olo koheni ja sain levättyä.

Oireiden hoidon ohella alkoivat kokeet. Malariatestiä varten vasemman käden sormenpäistä otettiin kolme verinäytettä, muihin kokeisiin valutettiin käsivarresta verta pullokaupalla.

Välillä minut vietiin röntgeniin keuhkokuvausta varten syystä, jota en vieläkään oikein ymmärrä (minulla ei ollut keuhkoihin liittyviä oireita). Muita näytteitä ei liene tarvetta kuvata tässä yksityiskohtaisesti.

Minut päätettiin siirtää Auroran sairaalan infektiotautien osastolle jo alkuillasta, mutta kuljetusta jouduttiin odottamaan pitkään. Lopulta pääsin Auroraan puolenyön maissa. Sain taas oman huoneen ja vähän iltapalaa. Nukuin olosuhteisiin nähden hyvin.

Kaikki oli minulle kovin uutta. En ollut koskaan aiemmin viettänyt yötä sairaalassa. En ollut koskaan ollut tiputuksessa. Minulle ei ollut koskaan annettu antibioottikuuria. Kanyylin kanssa nukkuminen arvelutti ja tippatelineen kanssa oli hankala käydä vessassa – semminkin, kun vessan ja huoneen välille oli jostain käsittämättömästä syystä tehty kynnys.

Viihdyin kuitenkin hyvin. Sain potea kaikessa rauhassa omassa huoneessa (eikä sairaalan käytävällä, niin kuin median kauhutarinoissa). Henkilökunta oli ystävällistä ja sitä riitti. Sairaalaruoan syöminenkin tuntui fantastiselta sen jälkeen, kun vatsalaukku oli tyhjentynyt perusteellisesti kaikesta kiinteästä ja nestemäisestä aineksesta.

Liitutaululle merkittiin minulle tuodut juomat. Kirjanpidosta näki, että join verkkaanlaisesti, joten kiristin tahtia ja lipitin kaikki teet, mehut ja vedet.

Päivällä Ansku tuli käymään ja toi luettavaksi pinon sarjakuvia: Lasseja ja Leevejä, Muumeja, Königiä sekä kotimaista taidesarjakuvaa. Ajattelin, että sairaalan sängyssä ei tarvitse lukea työhön liittyviä papereita. Sähköpostiakaan en avannut koko päivänä.

Jyrki Kasvin avustaja Jussi Nousiainen lähetti Anskun mukana avukseni Tähtien sodasta tuttujen ewokkien poppamiestä esittävän figuurin. Laitoin sen sängyn viereen pöydälle luomaan tervehdyttäviä viboja.

Anskulta kuulin, että vihreän eduskuntaryhmän juorumylly kävi jo kuumana. Avustajien tietotoimiston veikkauslistalla poissaoloni syiksi arveltiin mm. burnoutia ja ebolaa.

Tässä vaiheessa lääkärikään ei tosin vielä tiennyt, mikä minua vaivasi. Malariasta ei ainakaan ollut kyse, sillä näytteet olivat olleet negatiivisia.

Myöhemmin tosin kuulin, että malaria olisi voitu sulkea epäiltyjen listalta heti kättelyssä, sillä taudin itämisaika on kymmenen päivää. Oireet alkoivat jo seitsemän päivää Nairobiin saapumisen jälkeen.

Jäljelle jäi pitkä lista erilaisia vatsatauteja. Niistä saisi selvyyttä vasta viljelyn tulosten tultua seuraavalla viikolla. Antibioottikuurin arveltiin joka tapauksessa tehoavan useimpiin pöpöihin.

Ennen nukkumista katsoin Mullan alla -jakson.

Keskiviikkona olo oli jo varsin mainio. Pääsin tiputuksesta, ja päivällä lääkäri antoi luvan lähteä kotiin. Rajoitteita ei ollut, kunhan nyt en laittaisi ruokaa muille. Harvoinpa sitä ehtii muutenkaan.

Kysyin vielä erikseen, voisinko halutessani mennä töihin. Lääkärillä ei ollut mitään sitäkään vastaan. Ilman lupaa Ansku ja kollegani tuskin olisivat päästäneet minua töihin.

Päivällä Ansku tuli hakemaan minua ja tavaroita. Kävimme ostamassa antibiootteja apteekista ja menin keräämään tavaroitani Helsingin-asunnosta. Sitten matkustinkin jo junalla Tampereelle.

Olo oli sen verran hyvä, että päätin osallistua kaupunginvaltuuston kokoukseen, jossa oli tarkoitus valita luottamushenkilöitä seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Eilen tiputuksessa, tänään valtuuston kokouksessa. Kovin tervettä ei meno tosin ollut valtuustossakaan.

Vasemmisto esitti demarien johdolla valtuuston puheenjohtajan ja kaupunginhallituksen jäsenten valintojen lykkäämistä. Vasemmistoa hiertää se, että puheenjohtajan paikka on menossa sitoutumattomien Pekka Paavolalle. Se ei myös ole kyennyt esittämään tasa-arvolain mukaista kokoonpanoa edustajikseen kaupunginhallitukseen.

Lopulta kaikki luottamushenkilövalinnat päätettiin lykätä seuraavaan kokoukseen, sillä esimerkiksi kaupunginhallituksen muutokset voivat vaikuttaa myös lauta- ja johtokuntien kokoonpanoon.

Tampereella erityisesti demarit ovat nyt kiukutelleet jo pari kuukautta. Toivottavasti kaunojen yli päästään pian, jotta valtuustossa voitaisiin taas keskittyä olennaiseen.

Torstaina olin kahden vaiheilla sen suhteen, kannattaako vielä mennä töihin. Olo oli sinänsä ihan hyvä, mutta olisin mielelläni ottanut vielä rauhallisesti.

Ympäristövaliokunnassa käsiteltiin kuitenkin liikenteen biopolttoaineita, joten katsoin parhaaksi lähteä Helsinkiin. Ennen täysistuntoa osallistuin myös talousvaliokunnan ja vihreän eduskuntaryhmän kokouksiin.

Ansku kävi tapaamassa vihreiden edustajana turkisteollisuuden ja -kauppiaiden delegaatiota. Heitä huolestutti erityisesti yksittäisiin yrittäjiin kohdistuva häirintä.

Yrittäjien perheiden vainoaminen ja omaisuuden tärveleminen ovat ilmeisen vastenmielisiä toimintatapoja eikä niitä tule hyväksyä. Nykymuotoinen turkistalous on silti eettisesti kestämätöntä, ja se pitää lakkauttaa riittävän siirtymäajan turvin.

Suomessa on muuten käytössä turkittomien vaatealan myyjien merkintäjärjestelmä. Kettulogon on tähän mennessä saanut kahdeksan liikettä.

Suullisella kyselytunnilla tenttasin hieman eteerisen oloisena pääministeri Vanhasta ja valtiovarainministeri Heinäluomaa Sir Nicholas Sternin kohutusta raportista, jossa käsiteltiin ilmastonmuutoksen taloudellisia vaikutuksia. Molemmat ministerit myönsivät, että ilmastonsuojelun eteen on tehtävä enemmän töitä. Kysymykseni ja ministerien vastaukset voi lukea täältä.

Illalla käväisin ilmastosivujen ilmasto.org ohjausryhmän kokouksessa. Sivujen jatko näyttää varsin hyvältä, vaikka toimituksen rahoitus onkin katkolla.

Perjantaina valiokunnissa käsiteltiin isoja asioita: ympäristövaliokunnassa päästökauppaa ja talousvaliokunnassa julkisia hankintoja. Hankintalaista alustamassa oli kauppa- ja teollisuusministeri Pekkarinen. Laissa keskeisiä kiistakysymyksiä vihreiden kannalta ovat mm. kynnysarvot eli minkä kokoiset hankinnat on pakko kilpailuttaa, ympäristö- ja sosiaalinäkökohtien huomioon ottaminen sekä kuntien mahdollisuudet tehdä yhteistyötä palvelujen tuotannossa.

Ehdin juuri ja juuri juosta valiokunnasta ilmasto- ja energiapolitiikan ohjauskeinoja pohtivaan seminaariin. Suomessa on vuosikaudet lähes ainoana EU:n 25 maasta luotettu uusiutuvien edistämisessä investointi- ja verotukiin, vaikka ne on todettu melko tehottomiksi. Selvästi tehokkaampia keinoja ovat mm. syöttötariffit ja vihreät sertifikaatit. Näitä ja muita ohjauskeinoja olen käsitellyt pamfletissani Vihreä on kasvun väri.

Illaksi suuntasin Mikkeliin, jossa paikalliset vihreät näyttivät Al Goren dokumentin Epämiellyttävä totuus. Ennen elokuvaa puhuin ekokahvilassa ilmastosta ja vähän muustakin. Seuranani oli vihreiden energinen eduskuntavaaliehdokas Heli Järvinen. Paluujunaa odotellessa tein töitä kirjastossa.

Tampereelle palattuani olin vielä niin reipas, että lähdin parin kaverin kanssa käymään Beatformersissa. Se kannatti, sillä Riku aka DJ Infekto soitti taas loistosetin.

Lauantaina kokoonnuimme tukiryhmäni kanssa Tampereella. Hyväntuulisessa tapaamisessa Telakalla pohdimmme mm. vaalimainoksia, iskulauseita ja talven aikatauluja.

Tapaamisen jälkeen kävin vaihtamassa frakin päälle ja suunnistin Tradenomiopiskelijaliiton vuosijuhlaan. Puhuin erityisesti pätkä- ja silpputyöstä. Esimerkiksi hotelli- ja ravintola-alalla jo 7 % työntekijöistä on vuokratyöläisiä. Kohtuullisen ironista on, että työlainsäädännöstä vastaavan työministeriön työsuhteista jopa kolmannes on määräaikaisia.

Paitsi että kestotyösuhteita on yleensä vaikea saada, kaikki eivät ole työmarkkinoilla tasa-arvoisessa asemassa. Viime vuonna miehistä pätkätöitä teki joka kymmenes, mutta naisista joka viides. Kun vaarana on saada 10 000 euron lisälasku äitiyslomalle jäävästä työntekijästä, kiusaus tarjota varmuuden vuoksi pätkätöitä on varmasti suuri – tai valita tehtävään naisen sijasta mies.

Nuorten naisten syrjintään pitää puuttua tasaamalla vanhemmuuden kustannukset työnantajien kesken. Eihän äidin työnantaja maksa lapsen päivähoidosta tai koulutuksesta. Miksi hänen piikkiinsä pitäisi laittaa synnytyksestä aiheutuvia kustannuksia?

Turhista pätkätöistä on muutenkin päästävä eroon. Ammattiliitolle voisi antaa kanneoikeuden sen tarkistamiseksi, onko työn määräaikaisuudelle lain vaatimia perusteita.

Ennen kaikkea yhteiskunnan pitää kuitenkin turvata toimeentulo myös pätkätöitä tekeville. Pätkätyö ei saa tarkoittaa pätkäturvaa. Yksinkertaisimmillaan tämä kävisi siirtymällä perustuloon. Vaalien lähetessä kirjoitan tästä vihreiden pitkäaikaisesta tavoitteesta varmasti yksityiskohtaisemmin.

Perustuloa odotellessakin voidaan ja pitää tehdä paljon. Esimerkiksi ansiosidonnaisen työttömyysturvan työssäoloehtoa voitaisiin lyhentää, jotta myös pätkätyöläisillä olisi joskus mahdollisuus päästä siitä osalliseksi.

Lisäksi puhuin mm. opintorahasta, vanhempainvapaista ja kestävästä taloudesta. Lähdin kotiin siinä vaiheessa, kun juomalaulut alkoivat.

Sunnuntaina poikkesin isän ja pikkusiskon luona Jyväskylässä. Siivosin siskon kanssa hänen huonettaan ja pelasimme pelejä.