Viimeinen vaaliviikko käynnistyi esitteiden luukutuksella. Kerrostaloalueella esitteet hupenivat neljältä hengeltä hetkessä.

Muutenkin tukiryhmäni osoittautui niin tehokkaaksi, että esitteen lisäpainoskin loppui muutamassa päivässä. Niinpä tilasimme viime päiviä varten vielä toisen, 5 000 kappaleen lisäpainoksen. Rahan säästämiseksi tiivistimme kahdeksansivuisen haitariesitteen sisällön neljään sivuun.

Illalla keskustelin irc-gallerian chatissä. Osallistujia kiinnostivat mm. ydinvoima, eläinten oikeudet, pakkoruotsi, kannabis ja avioliittolaki. Kysymyksiä tulvi sellaiseen tahtiin, etten ehtinyt vastata kaikkiin – kohtuullisen isoon osaan onneksi kyllä.

Jutustelutuokio ja sitä edeltänyt mainos gallerian etusivulla poikivat profiilini kävijämääriin hurjan piikin. Vuorokaudessa sivullani vieraili yli 5 000 ihmistä, kun siihen asti kävijöitä oli ollut alle sata päivässä.

Tiistaille oli järjestetty eduskunnan päättäjäisistunto. Kaikista maailman ihmisistä puhemies Lipponen puhui suoran demokratian merkityksestä. Presidentti Halonen taas puhui mm. inhimillisemmästä globalisaatiosta ja ilmastonmuutoksen torjumisesta.

Useassa puheenvuorossa viitattiin keskusteluun eduskunnan puhemiehen asemasta. Heidi Hautalan kohua herättänyt kritiikki Lipposen toiminnasta ydinvoimateollisuuden matkasaarnaajana ei siis mennyt hukkaan. Muutkin joutuivat pohtimaan, missä menee sopivan raja.

Ennen istuntoa käväisin Vihreän Langan kuvattavana. Hämmentävää kyllä, lehden haastattelemat puoluevaltuuskunnan jäsenet olivat nostaneet minut vihreiden ministeriehdokkaaksi jopa Anni Sinnemäen ja Tuija Braxin ohi. Kouraani sovitettiin erityisesti ympäristöministerin salkkua.

Eduskunnasta palasin Tampereelle ja edelleen Kangasalle puhumaan jälleen kerran Goren dokumentin näytöksessä. Samoin tein seuraavana iltana, sillä kertaa tosin Hervannassa.

Teknillisen yliopiston kotikaupunginosassa tekniikka petti pahemman kerran, joten yleisö joutui kuuntelemaan isossa elokuvasalissa hipihiljaa pihinää kannettavan tietokoneen kaiuttimista.

Se ei kuitenkaan tuntunut pilaavan kokemusta. Mukavan kokoinen joukko jaksoi katsoa elokuvan loppuun ja jäädä vielä sen jälkeen keskustelemaan.

Muuten keskiviikkona luukutus jatkui aurinkoisessa mutta melko viileässä säässä. Rappujen ravaamisen jälkeen tarjosin luukuttajille pitsat.

Torstain aloitin päivystämällä pitkän tovin vaalimökillä. Tukiryhmäläisiä ja muita vihreitä oli taas niin paljon apuna, ettei todellakaan tarvinnut tuntea urakoivansa yksin.

Mökiltä poikkesin steinerkoulussa yhdessä näiden vaalien harvoista koulupaneeleistani. Vanhalla koulullani aktiivinen yleisö mm. prässäsi kristillisdemokraattien ja keskustan ehdokkaita samaa sukupuolta olevien parien oikeuksista.

Paneelista siirryin parturiin. Vartin työ maksoi mykistävät 25 euroa! Tukkateekki osoitti todeksi puheet siitä, ettei kampaamoalan alv-ale hyödyttänyt ainakaan kuluttajia. Päätin alkaa etsiä siedettävämmän hintaista parturia.

Yksi vaalien odotetuimmista paneeleista oli Aamulehden vaalikäräjät. Vastaavia tilaisuuksia oli järjestetty ympäri Pirkanmaata, ja kiertue päättyi nyt Tampereelle.

AL oli kutsunut paneeliin edustajat kaikista Pirkanmaalla ehdokkaita asettaneista ryhmistä. Niinpä saman pöydän taakse oli ahdettu senioripuolueen ja liberaalien lisäksi mm. kaksi kommunistista ja kaksi äärioikeistolaista ryhmittymää.

Panelistien määrä on kääntäen verrannollinen keskustelun tasoon. Ei se ole keskustelua, että 13 ihmistä vastaa vuorollaan samaan kysymykseen. 13 ihmistä ei edes ole paneeli vaan joukkokokous.

Demokratiaan kuuluu se, että myös lilliputtiryhmittymät saavat äänensä kuuluviin. Näin äänestäjät voivat arvioida, olisiko niillä tarjota uskottavaa vaihtoehtoa vakiintuneiden puolueiden linjoille.

Otetaan kuitenkin ennemmin paneeliin vaikka eduskuntapuolueet ja muista puolueista kaksi edustajaa vuorollaan. Tai jaetaan 13 ehdokkaan sakki puoliksi kahteen eri paneeliin. Näin kaikki paitsi pääsevät ääneen, myös saavat tilaisuuden sanoa jotain paria iskulausetta syvällisempää.

AL:n paneeli päättyi yllättävällä tavalla. Keskustelijat saivat esittää panelistia pääministeriksi. Itseään ei toki saanut äänestää.

Neljä panelistia sai kaksi ääntä – (tällä kertaa) perussuomalaisten Pertti Virtanen, Itsenäisyyspuoluen Veli Karhu, SDP:n Pia Viitanen ja vihreistä meikäläinen. Paneelin yleisö pääsi äänestämään meidän neljän kesken – ja voittajaksi selviydyin minä.

Palkinnoksi sain Pokkiselta pilailupuodin mustan silinterihatun. Hassu kuva päätyi seuraavan päivän AL:n etusivulle. Hipsin avustajani ja kahden tukiryhmäläiseni kanssa vielä yksille sulattelemaan kokemusta. Silinterihatun laitoin reppuun.

Perjantaina kävimme luukuttamassa aika lailla viimeisiä esitteitä Ylöjärvellä. Tällä kertaa tarjosin urakan päätteeksi intialaista ruokaa.

Illalla kävin Ulriikka Aarnion vaalidiskossa. Ukka oli onnistunut järjestämään näiden vaalien ylivoimaisesti parhaat bileet. Ihmisiä oli paljon, ja ohjelmaan kuului niin improvisaatioteatteria, diskotanssikilpailu kuin Satu Hassin vatsatanssiesityskin.

Doriksesta jatkoin perinteikkäälle baarikierrokselle. Kävimme Tentissä, Cafe Europassa, Tabussa ja Kodissa. Kierroksen päätteeksi sorruin yösyömään Hesburgerin kasvispurilaisen.

Baarikierroksella, kuvan otti Salla Sinkkonen

Varsinaisen vaalipäivän aattona oli vuorossa viimeinen mökkipäivystystuokio. Lipesin tosin osaksi aikaa alustamaan Goren leffan näytäntöön Metsoon.

Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys oli onnistunut houkuttelemaan salin täydeltä ihmisiä. Pois lähtiessä törmäsin vanhaan koulukaveriini, joka hämmästeli ympäristökeskuksen tapaa pompottaa tavallisia kansalaisia.

Vihreiden järjestämässä saman elokuvan näytöksessä vähän myöhemmin Niagarassa oli sielläkin mukavasti ihmisiä. Osallistuin leffan jälkeen järjestettyyn juttutuokioon.

Hovivaatturini Kerttu toi tilaisuuteen vaalivalvojaisia varten tilaamani puvun. Hän oli tuunannut UFFilta neljän euron päivinä ostamaani tummansiniseen liituraitapukuun valkoiset reunukset ja napit.

Ennen illan baarikierrosta kävin Telakalla ystäväni Jarnan kolmekymppisillä. Tankkasin vatsan täyteen herkullista ruokaa ja kakkua. Siinä sivussa juttelin kenialaisen ympäristöaktivistin ja vanhan intialaisen ystäväni kanssa.

Vaalien viimeiseen baariputkeen kuuluivat tällä kertaa Ruma, YO-talo ja Pink. Rumassa olivat liikkeellä myös demarien Pipan pipapäiset tukijat. Pinkissä humalainen nainen tuli kertomaan, ettei kukaan ehdokas aja hänen asiaansa, ja haukkui kaupan päälle kenkäni.

Muuten vaalityö baareissa koostuikin lähinnä siitä, että ihmiset tulivat vuoron perään kertomaan joko äänestäneensä tai äänestävänsä minua. Kaksi miestä tuli aamuneljän aikaan melkein kebabpaikan ikkunan läpi, koska he halusivat tohkeissaan kertoa tuestaan. Eipä ole koskaan vaalityö ollut näin helppoa!

Sunnuntaina pyhitin lepopäivän ja pidättäydyin kaikesta vaalityöhön liittyvästä. Nukuin myöhään ja kävin ystäväni luona syömässä banaanimuffineja. Sitten polkaisin pyörällä kaverini luo Linnainmaalle. Palatessa sää äityi räntäsateeksi.

Iltakahdeksalta YO-talolla koitti kauan odotettu H-hetki: vihreiden vaalivalvojaisiin alettiin saada ennakkoäänestyksen tuloksia. Samalla menetin hieman uskoa entiseen ammattikuntaani eli toimittajiin.

Vihreät pärjäävät ennakkoäänestyksessä aina huonommin kuin lopullisessa tuloksessa. Näin on ollut kaikissa vaaleissa, jotka jaksan muistaa. Kaikissa. Silti muutamille toimittajille vihreiden tuloksen kehittyminen illan mittaan tulee joka kerta yhtä suurena yllätyksenä kuin ensilumi autoilijoille.

Niinpä sain vastata kysymyksiin tuntumista, kun vihreät olivat ennakkoäänten perusteella kokemassa vaalitappion. Yritin selittää, että jos verrataan tämänkertaista ennakkotulosta neljän vuoden takaiseen ennakkotulokseen, olimme päinvastoin saamassa vaalivoiton – niin kuin lopulta saimmekin.

Lähtötilanne vaikutti siis hyvältä, mutta jännittämistä riitti ääntenlaskennan viime metreille asti. Jännitimme tietysti vihreiden toista paikkaa Pirkanmaalla. Ulriikka kiri hienosti loppua kohti, mutta jäi valitettavasti vaalipiirin kaikista ehdokkaista ensimmäisenä rannalle.

Samoin jännitimme vihreiden puheenjohtajan Tarja Cronbergin kohtaloa Pohjois-Karjalassa. Vihreä lista sai – Pohjois-Karjalassa! – huikeat 9,2 % äänistä ja Tarja itse vaalipiirin toiseksi eniten ääniä. Hän jäi silti eduskuntapaikasta harmillisesti vain alle parinsadan äänen päähän.

Tarja oli vaalien matemaattinen häviäjä mutta moraalinen voittaja. Kukaan tolkuissaan oleva ihminen ei voi Tarjan kohtalon nähtyään enää väittää, että vaalijärjestelmä toimii (keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen voi). Suomessa ei toteudu perustuslain väittämä yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, sillä sama ääni painaa eri vaalipiireissä aivan eri verran.

Ensin spontaaneja riemunkiljahduksia ja lopulta alakuloista hämmennysta aiheutti Zahra Abdullan kohtalo. Tv-toimittajat ehtivät jo onnitella häntä valinnasta eduskuntaan.

Kuitenkin lopullisten tulosten selvittyä Zahran sijaan vihreiden viidennen paikan Helsingissä otti Outi Alanko-Kahiluoto. Nyt ei ollut vielä Suomen ensimmäisen maahanmuuttajataustaisen kansanedustajan. Neljän vuoden päästä toivottavasti vihdoin on.

Tunnelma vaalivalvojaisissa oli muutamista pettymyksistä huolimatta iloinen. Ihmisiä oli paikalla paljon, ja vihreiden valtakunnallinen menestys tietysti riemastutti. Lue lisää arvioitani vaalituloksesta.

Ehdokkaiden ja kampanjan työmyyrien kukituksen yhteydessä pidin lyhyen puheen, jossa vertasin politiikkaa maratonestejuoksuun. Matka on pitkä ja välillä kompastutaan esteisiin.

Me kuitenkin nousemme ylös, pudistamme pölyt vaatteista ja jatkamme juoksua. Miksi? Siksi, että vihreitä tarvitaan edistämään kestävämpää ja oikeudenmukaisempaa Suomea ja maailmaa.

Useiden haastattelujen ja halausten jälkeen tukiryhmäni iskujoukko jatkoi joskus puolenyön jälkeen falafelille. Vaalikampanjan päättymisen yksi hyviä puolia on se, että roskaruoan syöminen keskellä yötä jää vähemmälle.

En halua kuitenkaan päättää viikkopäiväkirjaani yöfalafeliin vaan kiitoksiin. Tuhannet kiitokset siis kaikille äänestäjille, tukiryhmäläisille ja kannustajille! Kiitos.